Dosentti Outi Lehtipuun mukaan jokainen tutkijasukupolvi peilaa tutkimuksessa itseään. Kuva: Ville Mäkipelto
Oliko Paavali naisten alistaja vai vapauttaja? Riippuu, keneltä kysytään – ja se on raamatuntulkinnan suurin ongelma
Outi Lehtipuun mukaan nykytutkijat eivät edes yritä päästä muinaisten ihmisten pään sisään. Helsinkiin kokoontuu elokuussa 1 000 raamatuntutkijaa pohtimaan alan isoja kysymyksiä.
Raamattu on yli 60 kirjasta koostuva kokoelma, jonka syntymiseen meni tuhat vuotta. Monilla näistä kirjoista on vähintään kaksi mutta usein kolme tai vielä useampi kirjoittaja.
Käytännössä Raamatun kirjoittajatiimiin on kuulunut satoja kirjailijoita. Useimmat heistä elivät eri aikoina, eivätkä he koskaan tavanneet tosiaan viinikarahvin äärellä.
Raamattu on kristittyjen pyhä kirja, koska sitä pidetään Jumalan ilmoituksena. Asiaa mutkistaa kuitenkin se, etteivät kristityt ole keskenään samaa mieltä siitä, mitä tarkoittaa ilmoitus. Lisäksi ortodoksien ja katolilaisten Raamatut ovat vähän paksumpia kuin protestanteilla. Niissä on kirjoja, joita esimerkiksi luterilaiset eivät pidä Jumalan sanana.
Maailmassa ei ole mitään toista pyhänä pidettyä tekstikokoelmaa, jota olisi paloiteltu yhtä kylmästi tieteen leikkuupöydällä kuin Raamattua.
Pohjimmiltaan tämä johtuu siitä, että Raamattu kiinnostaa. Tieteellisen tutkimuksen ansiosta Raamatusta tiedetään niin paljon, että nykyään opiskelijat Helsingissä kysyvät dosentti Outi Lehtipuulta aina uudelleen ja uudelleen, eikö se nyt jo ole ihan puhki koluttu.
Ei ole.
– Jokainen sukupolvi joutuu tutkimaan Raamattua omista lähtökohdistaan, Lehtipuu sanoo.
Tämä johtuu Lehtipuun mukaan siitä, että vaikka raamatuntutkimusta pidetään tieteellisenä, se ei edisty yhtä mekaanisesti kuin tekninen tai luonnontiede.
– Humanistisessa tieteellisessä tutkimuksessa näkyy aivan väistämättä tutkijan oma historiallinen, kulttuurinen ja uskonnollinen tausta. Kaikessa tutkimuksessa on ihanteena objektiivisuus, mutta kun tutkitaan kulttuuria tai tulkitaan tekstejä, myös tutkija itse on kulttuurisidonnainen, Lehtipuu selventää.
– Me tutkijat kysymme vain niitä kysymyksiä, joita me osaamme kysyä. Feministisen raamatuntutkimuksen nousu ei ollut mahdollista ennen kuin feminismi ylipäänsä oli syntynyt.
Niinpä hänen mukaansa ei ole yllättävää, että nykyään on nousussa tutkimussuunta, jossa Raamattua luetaan siitä näkökulmasta, että Uuden testamentin kirjoittajat elivät voimakkaan suurvallan eli Rooman imperiumin alla.
– Tällöin tutkitaan, miten Uudessa testamentissa heijastuu aikansa poliittinen tilanne, ja miten muotoutuva kristillinen vakaumus haastoi keisari-ideologiaa. Tämä kysymyksenasettelu selvästi nousee nykyajasta, jossa meillä on suurvaltoina Yhdysvallat ja EU, Lehtipuu sanoo.
Kun Raamattu ei vielä edes ollut tärkeä
Denzel Washingtonin tähdittämässä elokuvassa The Book of Eli (2010) päähenkilö Eli kulkee pitkin ydinsodan raunioittamaa Amerikkaa hallussaan maailman ainoa jäljelle jäänyt kopio Raamatusta.
Kyseinen kopio on Englannin kuningas Jaakko I:n käskystä vuonna 1611 laadittu englanninkielinen raamatunkäännös, kuuluisa King James Bible.
The Book of Eli on post-apokalyptinen väkivaltaseikkailu, jossa on kannibalismia. Päähenkilön sanoma on kuitenkin se, että Raamattu on jollain tavalla länsimaisen kulttuurin perusteos ja kulmakivi. Elokuvan lopussa toivo paremmasta maailmasta perustuu siihen, että Eli saa toimitettua Raamatun oikeisiin käsiin.
Outi Lehtipuun mielestä Raamatun asema länsimaisen kulttuurin kulmakivenä ei ole näin yksinkertainen.
– Raamattu alkoi olla länsimaisen kulttuurin perusteos suunnilleen siinä vaiheessa, kun joku keksi niin sanoa, hän kärjistää.
Raamattu alkoi olla länsimaisen kulttuurin perusteos suunnilleen siinä vaiheessa, kun joku keksi niin sanoa.
– Outi Lehtipuu
Esimerkiksi keskiajan ihmiset harvoin edes näkivät Raamattua. Kun kristinusko Jeesuksen jälkeen levisi eri puolille Rooman valtakuntaa, seurakunnilla nykyisen Italian ja Turkin alueilla saattoi olla käytössään osittain eri tekstikokoelmat. Joissain paikoissa käytettiin evankeliumeja, jotka myöhemmin tiputettiin Raamatusta pois.
– Vaikka jo 1500-luvun reformaatio korosti Raamatun asemaa, siitä alettiin puhua länsimaisen kulttuurin perusteoksena vasta 1700-luvun valistuksen jälkeen, jolloin Raamatusta riisuttiin pois sen jumalallisuus, Lehtipuu sanoo.
– Käsitys Raamatusta länsimaisen kulttuurin kulmakivenä on siten täysin sekulaarisesta, maallistuneesta näkökulmasta nouseva perustelu, hän sanoo.
Edes kristityille Raamattu ei vuosisatoihin ollut kovin tärkeä kirja. Miten se olisi voinutkaan olla, kun suurin osa väestöstä oli lukutaidotonta?
– Mikä on Raamatun tunnetuin jae? Lehtipuu yllättäen kysyy.
Hän arvelee, että useimpien vastaus olisi Joh. 3:16 eli ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän”.
– No, miksi tämä on kaikkein kuuluisin jae? Siitä tuli tärkeä vasta, kun 1800-luvun englantilaisissa lähetyspiireissä virisi Raamattu-innostus, jolloin myös alettiin perustaa erilaisia raamattuseuroja, Lehtipuu sanoo.
Juuri raamattuseurat ja lähetyspiirit alkoivat kiteyttää kristillisen sanoman ydinkohtia levittämällä yksittäisiä raamatunjakeita.
Alun perin Raamatussa ei ollut välimerkkejä, joista tietäisi, mistä alkaa seuraavan puhujan lause. Kuvassa kreikankielinen jae Joh. 3:16. Kuva: Esko Jämsä
Puhuuko tässä nyt Jeesus vai Johannes?
Joh. 3:16 sijoittuu kohtaan, jossa Jeesus juttelee Jerusalemin temppelin suuren neuvoston jäsenen Nikodemoksen kanssa. Alkuperäisissä kreikankielisissä kopioissa teksti on kirjoitettu yhteen pötköön ilman mitään välimerkkejä.
– Kun lauseita ei eroteta välimerkeillä, saati sitaateilla, mistä tietää, milloin Jeesuksen puhe loppuu, ja mistä alkaa evankelistan oma tulkinta, Lehtipuu kysyy.
Joh. 3:16 on juuri tällainen kohta. Siitä ei oikein tiedä, onko puhujana Jeesus vai evankelista Johannes.
Yksi raamatuntutkimuksen suuri kysymys onkin ollut selvittää, mitä Jeesus ihan oikeasti sanoi.
– Tutkimuksessa ollaan kuitenkin jo aikaa sitten luovuttu ajatuksesta, että Uuden testamentin perusteella voitaisiin luoda kokonaiskuva siitä, millainen henkilö Jeesus Nasaretilainen oli, Lehtipuu sanoo.
Jos tutkija taas on elänyt machokulttuurissa, hän saattaakin nähdä Paavalin vapauttajana.
– Outi Lehtipuu
Nykytutkijat ovat varauksellisia, voidaanko edes niin näkyvästä persoonasta kuin Paavali saada muodostettua ”kokovartalomuotokuvaa”.
Tässä tullaan myös juuri siihen, miten tutkijan oma tausta vaikuttaa tutkimukseen.
– Tutkijat ovat pohtineet paljon Paavalin suhdetta naissukupuoleen. Tässä näkyy mielestäni se, että jos tutkija on elänyt koko elämänsä pohjoismaisessa demokratiassa, jossa naisilla on yhteiskunnallisesti vahva asema, hän on taipuvainen tulkitsemaan Paavalia naisvihamieliseksi. Jos tutkija taas on elänyt machokulttuurissa, hän saattaakin nähdä Paavalin vapauttajana, Lehtipuu sanoo.
Nykyään tutkijat eivät edes yritä päästä muinaisina aikoina eläneiden ihmisten pään sisään.
– Kun tekstejä käytetään paljon, niistä nousee esiin asioita, joita kirjoittaja itse ei tarkoittanut. Nykyään tutkitaankin paljon sitä, miten Raamattua on käytetty eri aikoina, Lehtipuu sanoo.
Näitä tutkijoita kannattaa tulla kuuntelemaan
Heinä-elokuun vaihteessa Outi Lehtipuulla on jännittävät paikat. Hän on oikeastaan pääsyyllinen siihen, että helsinkiläisiin hotelleihin tuppautuu 30. heinäkuuta alkaen viideksi päiväksi peräti yli tuhat ulkomaalaista raamatuntutkijaa.
Sellaista määrää eksegeettejä ei ole ikinä ollut samanaikaisesti Helsingissä.
Homma alkoi siitä, kun Euroopan raamatuntutkimuksen seura EABS otti yhteyttä järjestössä aktiivisesti toimineeseen Lehtipuuhun ja ehdotti, että sen vuotuinen konferenssi voitaisiin pitää Helsingissä. Lopulta alan suurin järjestö, amerikkalainen Society of Biblical Literature (SBL) tuli mukaan.
– Konferenssien järjestämisen idea on juuri se, että eri lähtökohdista tulevat tutkijat joutuvat kosketuksiin toistensa kanssa, Lehtipuu sanoo.
Helsingin konferenssissa tutkijoita on 54 maasta. Kaukaisimmat heistä tulevat Japanista ja Etelä-Afrikasta.
– Helsingin konferenssissa on kaikkiaan noin 250 sessiota. Enimmillään rinnakkaisia tilaisuuksia on yli 30, joten jokainen osallistuja voi saada vain pienen siivun tästä kokonaisuudesta, Lehtipuu sanoo.
Yliopiston Tiedekulmassa, Yliopistonkatu 4, on tarjolla myös tavalliselle rahvaalle avoimia tilaisuuksia. Lehtipuulla onkin pari tärppiä mielessään.
– Keskiviikkona elokuun 1. päivänä kello 18 Tiedekulmassa on tilaisuus, jossa vierailevat varhaiskristillisyyden tämän hetken merkittävimpiin tutkijoihin kuuluvat Paula Fredriksen ja Adele Reinhartz. Seuraavana päivänä eläkkeelle jääneet professorit Raija Sollamo ja Antti Marjanen kertovat urastaan. Tilaisuudet ovat englanninkielisiä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kuula: Olipa hilkulla! Jos yksi ainut teos olisi jäänyt kirjoittamatta, emme tietäisi, miten kristinusko syntyi
PuheenvuorotKristityillä oli erityisen hyvä syy säilyttää tietoa uskonsa varhaisvaiheista.
.jpg)
