Herttoniemen seurakunta päätti luopua tyhjillään seisovan kirkkonsa vuokraamisesta
Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistöjohtajan Osmo Rasimuksen mukaan neuvotteluja kirkon tontin kehittämisestä käydään viranomaisten kanssa hyvässä hengessä.
Herttoniemen seurakuntaneuvosto päätti kokouksessaan 8. marraskuuta, että Herttoniemen käyttökelvottomassa kunnossa olevan kirkon vuokraamisesta luovutaan viimeistään 1.1.2024. Kiinteistön omistaa Helsingin seurakuntayhtymä. Se sijaitsee pitkäaikaisella vuokrasopimuksella kaupungilta vuokratulla tontilla.
Päätökseen jätettiin eriävä mielipide.
Herttoniemen kirkkoherra Minnamari Helaseppä kertoo seurakunnan verkkosivujen uutisessa, että seurakuntayhtymän kiinteistöosaston kanssa neuvotellaan mahdollisuudesta irtautua vuokrasopimuksesta jo aikaisemmin.
– Olemme jo useamman vuoden maksaneet enemmän tai vähemmän tyhjästä, koska kirkkoa ei voi käyttää. Väistötilana palveleva Laituri on paikannut toimistotilojen tarvetta, mutta ei ole toiminut riittävässä määrin seurakuntalaisten kokoontumistilana. Etsinnässä ovat käyttökelpoiset tilat, jotka palvelisivat herttoniemeläisiä ja Herttoniemenrannassa asuvia seurakuntalaisia.
Seurakuntaneuvosto painottaa, että mikäli Herttoniemen kirkko voidaan myöhemmin edes osittain korjata tai sen tilalle rakentaa jotain uutta, niin seurakunta haluaa olla näissä keskusteluissa mukana.
– Nämä päätökset edellyttävät, että seurakuntayhtymän neuvottelut museoviranomaisten ja kaupungin kaavoituksen kanssa etenevät, kirkkoherra Helaseppä huomauttaa.
Helsingin seurakuntien kiinteistöjohtaja Osmo Rasimuksen mukaan neuvotteluja käydään aktiivisesti.
– Keskustelut kaavoittajan ja muiden asiaan liittyvien viranomaisten, mukaan lukien Museoviraston kanssa, on käyty hyvässä hengessä. Pyrimme kehittämään seurakuntayhtymällä vuokralla olevaa kirkon tonttia yhteistyössä, Rasimus sanoo.
Helsingin seurakuntien uudessa kiinteistöstrategiassa haetaan säästöjä, jotta seurakuntien toimintaedellytykset voitaisiin turvata myös tulevaisuudessa. Tämän vuoksi noin neljäsosasta kiinteistöjä ollaan luopumassa. Listalla on ollut ehdotuksena myös vakavien sisäilmaongelmien vuoksi vuonna 2019 suljettu Herttoniemen kirkko.
Kirkosta luopuminen lopettaisi Herttoniemen seurakunnan vuokranmaksun seurakuntayhtymälle, mutta ei poista kirkosta seurakuntayhtymälle aiheutuvia kuluja. Ne poistuvat vasta, kun kirkon ja sen tontin tilanne saadaan ratkaistua.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Helsingin Kivisaari on vuokrattu matkailualan yritykselle – saaressa ei pidetä rippileirejä ainakaan tänä kesänä
AjankohtaistaHelsingin seurakuntayhtymä selvittää omien leirikeskusten tarvetta ja tekee päätöksiä niiden tulevaisuudesta vuoden loppuun mennessä.