Miia Moisio. Kuva: Sirpa Päivinen
Hiljaisuus on mahdollisuus
Kun hiljentää vauhtia, oppii kuuntelemaan itseään ja myös Jumalalle tulee tilaa.
Hirveä aamu. Herääminen oli tuskaa ja nyt on kiire. Mieli hoitaa jo päivän töitä, kun ruumis hädin tuskin on hereillä. Tästä ei tule mitään.
Ole läsnä, ehdottaa mindfulnessohjaaja ja pappi Miia Moisio.
– Voit vaikka pestä hampaat läsnäolevasti, aistia, miltä tuntuu hammasharjan liike suussa. Monihan harjaa hampaansa niin automaattisesti, ettei hetken päästä muista, pesikö ne vai ei. Suihkussa voit tuntea veden ihollasi ja shampoon hiuksissasi.
– Aamukahvia voit keskittyä maistamaan etkä vain kiireesti hörppäistä. Työmatkalla bussissa voit painaa jalat lattiaan ja aistia hetken omaa hengitystäsi.
Arkisten asioiden tekeminen tietoisesti on yksi tapa harjoittaa mindfulnessia, joka yleensä suomennetaan hyväksyväksi tietoiseksi läsnäoloksi. Toinen tapa on Moision mukaan ei-tekeminen eli meditaatio. Hengityksen, aistimusten ja kehon tuntemusten kokeminen on keskeistä molemmissa.
Ihan oikeastiko me tarvitsemme ammattilaisen sanomaan, että lepää vähän ja muista hengittää?"
Mindfulness on muutaman viime vuoden aikana noussut melkoiseksi muoti-ilmiöksi. Kirjallisuutta on tarjolla hyllymetreittäin, kurssit vetävät kiinnostuneita ja menetelmää käyttävät apunaan myös monet terapeutit. Moisio uskoo, että mindfulness on tullut jäädäkseen.
– Ei näytä siltä, että informaatiotulva, kiireentuntu ja stressi olisivat vähenemässä – ja juuri niiden hallintaan mindfulnessista haetaan apua.
– Minun mielestäni ihmiset eivät etsi mindfulnessista hengellisyyttä vaan hyvinvointia. Kursseille tai vastaanotolle tulee enimmäkseen stressaantuneita ja todella väsyneitä ihmisiä.
Kiireeseen ja stressiin saattaa liittyä uupumusta, masennusta ja ahdistusta. Moisio on myös huomannut, että monet kokevat jatkuvaa ristiriitaa, huonoa omaatuntoa ja riittämättömyyttä, kun omat arvot ja toiminta eivät kohtaa. Esimerkiksi perhettä arvostetaan, mutta ajankäytössä työ saattaa mennä sen edelle.
– Ei ehkä uskalleta nähdä, että on mahdollisuus valita. Ei välitetä tarpeeksi itsestä eikä osata kuunnella itseä, Moisio kiteyttää.
Hän pohtii asiakkaidensa kanssa usein sitä, olisiko ahdistavalta ja uuvuttavalta tuntuvaa elämää mahdollista muuttaa. Lähes kaikki haaveilevat siitä, että olisi enemmän aikaa itselle. Monet unelmoivat myös uudesta työstä tai muuten uudesta suunnasta. Samalla muutos kuitenkin pelottaa, usein jo ihan taloudellisista syistä.
Vastaanotolle tulevista jotkut ovat niin väsyneitä, että Moisio ehdottaa heille lyhyttä breikkiä, esimerkiksi muutaman päivän sairausloman hakemista. Uupuneen kanssa ei ruveta heti puhumalla puimaan hänen tilannettaan, vaan ensin on opeteltava hiljentämään pää.
Hengitys meillä on aina mukanamme ja se on hyvä ankkuri nykyhetkeen."
Moision mukaan mindfulnessin perusteet ovat helposti opittavissa. Jo muutaman tunnin kurssilla voi saada kokemuksen siitä, kuinka mieli hiljenee.
– Ihan ensimmäisiä hyötyjä on varmaan se, että oppii rentoutumaan ja nukahtamisesta tulee helpompaa, hän lupaa.
– Ja jo neljän viikon säännöllisen harjoittelun jälkeen sen myönteiset vaikutukset tulevat näkyviin. Uupumus ja masennusoireilu vähenevät, ahdistus helpottaa, samoin unettomuus ja psykosomaattinen oireilu. Myös päihteidenkäyttöä ja syömistä on helpompi hallita.
Hengitys ankkuroi nykyhetkeen
Kauhea päivä. Tuntuu, ettei millään ehdi kaikkea, eivätkä hoidettavista asioista muistuttavat keltaiset tarralaput pöydältä vähene. Onneksi palaverissa istuessa ehtii vastailla sähköposteihin puhelimella. Samalla voi miettiä, mitä pitää töiden jälkeen hakea kaupasta.
Hengitä, rauhoittelee Moisio.
– Hengitys meillä on aina mukanamme ja se on hyvä ankkuri nykyhetkeen. Omaa luontaista hengitysrytmiä ei tarvitse muuttaa. Riittää, että keskittyy tuntemaan hengityksensä.
– Pitkin päivää voi myös pysähtyä katsomaan asioita ympärillään ilman että analysoi niitä. Tai voi pistää hetkeksi silmät kiinni ja kuunnella. Tai tuntea, miltä tuoli tuntuu pyllyn alla.
Olemme puhuvia päitä, joilla ei ole kosketusta omiin tunteisiinsa."
Ihan oikeastiko me tarvitsemme ammattilaisen sanomaan, että lepää vähän ja muista hengittää? Moisio sanoo itsekin usein miettineensä sitä ja arvelee, ettei elämä ole ennen ollut sellaista eikä ole kaikkialla nytkään. Hän naurahtaa, ettei esimerkiksi hänen veljensä, joka asuu maalla, tajua ollenkaan, mitä sisar tekee työkseen ja mihin moista tarvitaan.
Monella meistä on myös kokemus siitä, kuinka kesällä mökillä vauhti hiljenee kuin itsestään ja mieli rauhoittuu puita pilkkoessa, kasvimaata kuopsuttaessa ja saunaa lämmittäessä.
– Kaupunkilaisessa elämäntyylissä tuntuu olevan jotakin, joka hajottaa ihmiset ja etäännyttää omasta itsestä. Ehkä se johtuu siitä, että fyysisestä työstä on siirrytty yhä enemmän ajatustyöhön. Olemme puhuvia päitä, joilla ei ole kosketusta omiin tunteisiinsa, Moisio sanoo.
Kun yhteys tunteisiin pätkii, vuorovaikutus ja ihmissuhteet kärsivät. Tehdään liikaa töitä, syödään liikaa, haalitaan kaikkea liikaa. Ei osata asettaa omia rajoja.
Eivätkä tunteet katoa mihinkään, vaikka ne jäisivät huomioimatta. Moision mukaan ne kyllä näkyvät ihmisen olemuksessa: kehosta voi tulla joustamaton, tulee hartia- ja selkäkipuja, moni on koko ajan vähän kuin supussa.
Moisio on itse kokenut sen, mistä puhuu. Hän sairasti pitkään masennusta, johon ei auttanut terapia eivätkä lääkkeet. Lisäksi hän on erityisherkkä, mikä kuormittaa ja altistaa masennukselle.
Viisi vuotta sitten hän luki Eckhart Tollen kirjan Läsnäolon voima. Siitä alkoi muutos.
– Aloin opiskella lisää. Pikkuhiljaa olen tullut tietoiseksi siitä, mikä minulle on hyväksi, ja opetellut asettamaan itseni etusijalle. Useinhan stressaantuneilta ihmisiltä jää elämästä ensimmäiseksi pois kaikki sellainen, mikä tekee hyvää, esimerkiksi liikunta.
Lyhyen ajan sisällä Moisio teki elämässään isoja ratkaisuja. Hän erosi ja jäi kahden lapsen yksinhuoltajaksi. Sitten hän päätti olla hakematta yliopistolta virkaa, jota oli hoitanut ja josta oli vuosia haaveillut.
Jumala on, vaikka hänestä ei puhuttaisikaan."
Nyt hän pitää terapiavastaanottoa, ohjaa mindfulnesskursseja ja retriittejä sekä vetää ryhmäliikuntaa. Hän myös toimii tuntiopettajana yliopistolla ja diakonia-ammattikorkeakoulussa. Ja bloggaa ja muutenkin kirjoittaa. Siinä ohessa hän opiskelee kehopsykoterapiaa ja valmistuu pian asahi-ohjaajaksi.
Tahti vaikuttaa hengästyttävältä, mutta Moisio vakuuttaa, ettei se ole sitä. Hän päättää itse työtahtinsa ja katsoo, ettei kalenteri tule liian täyteen.
– Totta kai aluksi pelotti, mutta minun oli vain tehtävä tämä. Voin itse valita, voinko hyvin vai huonosti. Puoli vuotta kyllä meni prässistä toipumiseen, mutta nyt voin todella hyvin.
Rukous voi olla muuta kuin sanoja
Ihmiset kaipaavat hiljaisuutta, rauhaa ja läsnäoloa, on Miia Moision kokemus retriittien ohjaamisesta. Jo viikonlopun mittaisessa retriitissä osanottajien välille syntyy ravitseva yhteys ihan ilman puhetta.
– Retriitti voi olla myös lepoa ajattelusta. Kun puhe – myös päänsisäinen – hiljenee, Jumalalle on tilaa. Retriittien rukoushetketkin voisivat olla muuta kuin sanoja. Itse esimerkiksi olen pitänyt rukoushetken, jossa vain hengitimme Jumalan läsnäoloa.
Retriittikokemustensa perusteella Moisio harmittelee sitä, että kirkossa jäädään niin usein kiinni sanoihin.
– Meillä on vanha hiljaisuuden perinne ja siitä kyllä puhutaan, mutta silti kirkko ei anna menetelmiä hiljaisuuden harjoittamiseen. Ei riitä, että hiljennytään tekstien äärelle. Miksei teksteistä ja puheesta voisi välillä luopua kokonaan? Ei aina ole pakko puhua. Jumala on, vaikka hänestä ei puhuttaisikaan.
Moision oma jumalasuhde on muuttunut hiljaisuuden ja mindfulnessin myötä täysin.
– Olen ollut kyllä uskovainen 15-vuotiaasta saakka, mutta nyt minusta on tullut hengellinen. Jumala, Kristus ja äiti-Maria ovat minulle ihan toisella tavalla todellisia. Sisäinen hengellinen kokemus on aivan erilainen kuin se, mihin lukemalla tai ajattelemalla pääsee.
– Monesti ajatellaan, että Jumala on jossakin meidän ulkopuolellamme, mutta kyllä hän on meissä myös sisäisesti läsnä. Kun tavoittaa tämän lähteen omassa itsessään, se alkaa virrata.
Hiljaisuus ei lankea itsestään. Moision kokemus on, että sille on varattava säännöllisesti aikaa. Hänen kouluikäiset lapsensa ovat oppineet, että äiti vetäytyy silloin tällöin hetkeksi meditoimaan, ja tulevat joskus itsekin mukaan.
Mutta kaikkien ei tarvitse meditoida, Moision mukaan jo pelkkä rauhassa oleminen riittäisi. Pian alkava paasto voisi hänen mielestäään olla hyvä tilaisuus ottaa aikaa hiljentymiseen ja itsensä kuunteluun.
– Paaston ei tarvitse olla kieltäytymistä laskiaispullasta. En usko, että Jumala pahastuu pullansyönnistä. Paastossa on kyse enemmän sisäisistä kuin ulkoisista jutuista.
Moisio näkee paaston uutena mahdollisuutena lähteä hengelliselle matkalle. Eikä kannata murehtia sitä, jos se ei juuri nyt onnistukaan.
– Koskaan ei ole myöhäistä. Tällaisen paaston voi aloittaa joka päivä.
Niille, jotka kokevat paaston suorittamisena ja suomivat itseään repsahduksista, Moisiolla on muutama napakka kysymys.
– Huomaatko, mitä teet itsellesi? Koska riität? Millä suorituksella tulet kelpaavaksi? Voisitko vaatia itseltäsi vähemmän? Mikset valitse sitä, mikä tekee sinulle hyvää?
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Retriitti voi olla yhden illan hengähdystauko kotikaupungissa – Kallion seurakunta tarjoaa retriittimahdollisuuden tavallisille etsijöille
AjankohtaistaRetriitti pidetään koronaturvallisesti Karjalaisten kesäkodilla Laajasalon Jollaksessa.
