Keisarinviittakoiraan siivissä näkyvät paksut tummat hajua levittävät suonet. Naaras edustaa lajin tummaa valesina-muotoa.
Hyönteisten katselu on oivallista ajanvietettä – pääkaupunkiseudulta löytyy monta hyvää perhosten bongailupaikkaa
Pientareet ovat hyviä paikkoja perhosten ja muiden pölyttäjien tarkkailuun, mutta pikkuisen pitää hidastaa vauhtia. Toimittaja lähti kävelyretkille Vuosaaren Mustavuoreen perhoset mielessä.
Tie, ulkoilutie, metsää oikealla ja vasemmalla. Aloitan keväisen kävelyni Niinisaarenpolulta. Tie vie metsän halki kohti Mustavuoren sisäosia. Vasemmalla on kosteaa sekametsää ja oikealla kuivempaa havumetsää. Molemmat alueet ovat harvennettuja. Mustikka kukkii, aurinko paistaa.
Tien ja metsän välissä on piennarta, ja se on tarkkailuni kohde nyt ja taas myöhemmin kesällä.
Piennar kukkii houkutellen pölyttäjiä. Kukassa ovat leskenlehdet ja voikukat sekä pajut. Pölyttäjistä ensimmäisinä talvesta heräävät kimalaiset. Suurikokoiset naaraat etsivät mettä kukista ja pesäkoloja maasta. Eniten kimalaisia näkyy pajujen kukilla, joita kasvaa siellä täällä ulkoilutien varrella. Pajujen runsas kukinta keväällä takaa sen, että kesällä on paljon kimalaisia ja moni kasvi saa kunnollisen pölytyksen.
Kulkuni hidastuu ja katseeni haravoi piennarta. Nokkosperhonen istuu voikukalla. Vuoden ensimmäiset perhoset ovat aikuistalvehtijoita. Ensin heräävät sitruuna- ja nokkosperhoset, hieman myöhemmin keväällä herukka- ja neitoperhoset. Suruvaippojakin herää. Ne eivät ime mettä, mutta voivat lentää tien yllä tai ottaa aurinkoa puunrungolla tai kivellä.
Metsä tihenee ja muuttuu pimeämmäksi. Yksi näsiä kukkii aivan tien vireessä. Käännyn oikealle kohti Porvarinlahtea ja Talosaarta. Tässä sijaitsee sähkölinjan haara ja sen jälkeen toinen. Ennen valoisaa suoraa näkyvät entisen kalkkikaivoksen rakennuksen rauniot. Niihin maalattujen graffitien päällä voi istua perhosia aurinkoa ottamassa. Nyt siinä on yksi nokkosperhonen.
Keväällä ensimmäisinä lentävät suruvaipat ovat talvehtineet aikuisina. Nimensä suruvaippa on saanut valtiollisissa hautajaisissa käytetystä hevosen suruvaatteesta.
Vastaan tulee iso, tumma perhonen tiellä soraa imeskelemässä
Juhannuksen jälkeen olen jälleen Niinisaarenpolulla. Taas on aurinkoinen päivä, ja kello jo kymmenen aamulla. Metsä on vihreä, ja pientareella kasvaa runsaasti heinää. Koiranputket aloittavat kukintansa. Sini- ja valkovuokot ovat jo kukkineet.
Vastaan tulee iso, tumma perhonen tiellä soraa imeskelemässä. Se on pikkuhäiveperhonen. Auringon osuessa sen siipiin sopivassa kulmassa ne välähtävät sinisiksi. Siipien alapinta on sangen kauniisti kuvioitu.
Täällä voi nähdä myös haapaperhosen tai jopa Vuosaaressa harvinaisen häiveperhosen. Ne ovat yleensä korkealla puissa, mutta laskeutuvat silloin tällöin soratielle imemään mineraaleja.
Pienen kävelyn jälkeen tulen tumman metsän kohdalle. Koiranputken kukissa näkyvät jo kesän ensimmäiset keisarinviitat, eli suuret ja yleensä oranssit hopeatäpläperhoset. Sitten näen keisarinviitan tumman värimuunnoksen eli valesinan. Tähän aikaan liikkeellä on myös keskikoisia hopeatäpliä, kuten angervohopeatäpliä ja voimakkaasti runsastuvia helmihopeatäpliä. Niitä voi nähdä niin tiellä kuin pientareen kukilla.
Kuusamakiitäjä lentää paikallaan ilmassa ja imee samalla mettä huopaohdakkeesta.
Kävely jatkuu. Sähkölinjan alla kalliolla kukkivat mäkitervakot. Tässä kohdassa näkee vuosittain kuusamakiitäjän. Se on päivällä lentävä pieni kiitäjä, jonka huomaaminen ei ole vaikeaa, mutta vaatii yleensä hetken pysähdyksen. Myöhemmin heinäkuussa, kun ohdakkeet jo kukkivat, linjan alla vilahtelee ritariperhosia. Onneksi ne joskus pysähtyvät koko komeudessaan kukille mettä imemään.
Raunioiden kohdalla elää viinimäkikotilopopulaatio. Kannan suuruudesta ei ole tietoa, mutta vuosittain niitä näkee muutamia. Aurinkoisella kelillä ne piilottelevat heinien suojassa, mutta sateen jälkeen ne saattavat liikkua tiellä. Nyt löydän yhden kotilon, joka lepäilee puun rungolla vajaan metrin korkeudella.
Viinimäkikotilo on iso. Sen kuori voi olla jopa viisisenttinen, ja keho voi näyttää venyneenä yli kymmensenttiseltä. Viinimäkikotiloita voi syödä ravintolassa tai ostaa säilykkeenä kotiin.
Tie jatkuu suorana ja tasaisena. Oikealla on jätemäki, vasemmalla kosteaa lehtimetsää. Toisinaan tässä saattaa tuoksahtaa, jos maa on ollut pitkään märkänä.
Raidan rungolla näen kolmesenttiset kovakuoriaiset, myskijäärät, parittelemassa. Niillä on pitkät tuntosarvet ja värikkäästi heijasteleva keho.
Myskijäärät parittelevat raidan rungolla.
Loppukesän erikoisuus ovat hepokatit
Kolmas kävelyretkeni samalla reitillä elokuun auringossa on monipuolisin. Koiranputkien lisäksi kukkivat muun muassa karhunputket, kaunokit, keltanot, horsmat ja rantakukat. Perhosia ja muita hyönteisiä on liikkeellä runsaasti. Loppukesän erikoisuus ovat hepokatit, kuten lehto-, pensas- ja sirppihepokatit. Niitä on tienvarren kasveilla, toisinaan keskellä tietä. Nyt näkyy vain yksi iso lehtohepokatti tiellä poikittain.
Suoran tien jälkeen kosteassa kohdassa kasvaa rantakukkia. Punaisilla kukilla on tänään suuria kaaliperhosia, sitruunaperhosia, amiraaleja, ohdakeperhosia, sinisiipiä ja mehiläisiä. Aikaisemmin tässä nähtiin etelänpäiväkiitäjiä. Se on kuusamakiitäjän tapainen, mutta vaeltaja, joka ei pysty talvehtimaan Suomessa.
Kävelyni jatkuu hakepolkua pitkin kohti Porvarinlahtea. Polulla ja sen pientareilla on lisää tuttuja perhosia. Suuren karhunputken lehdeltä löytyy ritariperhosen toukka.
Pienen kukkulan jälkeen avautuu niitty kukkakasveineen, täynnä erilaisia pölyttäjiä. Pikkulepinkäisperhe saalistelee kukkakärpäsiä, sudenkorentoja, koppiaisia ja ampiaisia.
Porvarinlahden ylittävällä sillalla käännyn takaisin. Mietin, miten upea luontoalue Mustavuori on. Pientareita on kuitenkin taajamissa joka puolella ja itse kunkin kävelyreiteillä.
Hyönteisten katselu on oivallista ajanvietettä: pikkuisen pitää hidastaa vauhtia ja pysähdellä huomatakseen jotain, mutta havaintokyky kehittyy melko nopeasti. Yleistäen voisi sanoa, että kevään ensimmäiset perhoset koskettavat suuresti, keskikesällä on joitakin upeita lajeja ja loppukesällä rikkaus.
Vuodesta toiseen samoja teitä kulkiessa havaintojen tiedollinen arvo kasvaa mutta kohtaamisten ilo ei vähene. Jokainen perhonen on ilo, ja paljon perhosia on suurempi ilo.
Helmihopeatäplä imee mettä keto-orvokista. Valkoiset täplät siiven alapinnalla näkyvät hyvin.
Pääkaupunkiseudun perhospaikkoja
• Helsingissä voi Vuosaaressa sijaitsevan Mustavuoren lisäksi bongailla perhosia esimerkiksi Töölönlahdella sekä Kasvitieteellisissä puutarhoissa Kumpulassa ja Kaisaniemessä.
• Helsingin kaupunki hoitaa niittyjä perhosineen mm. Patterinmäellä Pajamäessä, Linnavuorenpuistossa Mellunmäessä ja Malmin entisellä lentokentällä. Haltialassa on istutuksia ja piennarta. Lisäksi perhosretkiä voi tehdä Suomenlinnaan ja Vallisaareen. Niittyjä ja pientareita on myös Keravan- ja Vantaanjoen varsilla.
• Vantaalla on jokivarsien lisäksi perhosalueita mm. Palokallion luonnonsuojelualueella, Vehkalanmäen luontopolulla ja Tuomelan metsässä sekä erilaisissa siirtolapuutarhoissa.
• Espoon keskuspuistossa on ulkoilupolkuja, joiden pientareilla on aurinkoisissa paikoissa kukkia ja perhosia. Fiskarsinmäellä kannattaa vierailla etenkin keväällä jo kukkien takia. Erittäin merkittävä alue on Ämmässuon entisellä kaatopaikalla, jossa on merkittäviä perhosprojekteja.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Konsta Punkka sai kameran rippilahjaksi ja on nyt Instagramissa suositumpi kuin Sanna Marin – menestynyt luontokuvaaja tahtoo myös vaikuttaa
Hyvä elämäKonsta Punkka toivoo, että hänen kuvansa innostaisivat ihmisiä oppimaan lisää luonnosta ja viettämään siellä aikaa.
