null Joustavasti rippikoulun kyytiin ja pois – aikuisten rippikouluryhmässä Rekolan seurakunnassa pysähdytään kolmella pysäkillä

Taija Tiilikka on suunnitellut aikuisrippikouluryhmän toimintaa Vantaan Rekolassa.

Taija Tiilikka on suunnitellut aikuisrippikouluryhmän toimintaa Vantaan Rekolassa.

Ajankohtaista Hengellisyys

Joustavasti rippikoulun kyytiin ja pois – aikuisten rippikouluryhmässä Rekolan seurakunnassa pysähdytään kolmella pysäkillä

Pysäkit ovat yhteisiä kokoontumisia, joissa osanottajat saavat tukea toisiltaan.

Aikuisena voi yllättäen joutua miettimään käymättä jäänyttä rippikoulua. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun haluaa mennä kirkossa naimisiin tai ystävä pyytää vauvansa viralliseksi kummiksi.

Mitä rippikoulun aikoinaan väliin jättänyt voi tehdä? Kysytään asiaa Rekolan seurakunnan papilta Taija Tiilikalta.

– Seurakunnat järjestävät pyydettäessä aikuisrippikoulun joko yksityisesti tai ryhmässä. Yleisin tapa on yksityinen, mutta meillä Rekolassa on juuri aloittanut aikuisrippikouluryhmä, Tiilikka kertoo.

Aikuisrippikouluryhmän muodostaminen tuli Rekolassa ajankohtaiseksi, kun usea henkilö otti samoihin aikoihin seurakuntaan yhteyttä ja halusi käydä rippikoulun.

Kun ryhmä oli kuin itsestään koossa, Tiilikka ja hänen kollegansa Seppo Paulasaari alkoivat pohtia, minkälainen aikuisten rippikoulun tulisi olla.

Tuloksena syntyi joustava Hyppää kyytiin ja pois -aikuisrippikoulu.

– Lyhyesti sanottuna rippikoulumatkalle hypätään mukaan ja ollaan siinä niin kauan kuin ”kolme pysäkkiä” on käyty, Tiilikka sanoo.

Pysäkit tarkoittavat yhteisiä kokoontumisia kirkolla.

– Ryhmässä osallistujat saavat tukea toisiltaan. Oppiminen on vuorovaikutteista – vähän niin kuin nuorten rippikoulussa. Pysäkeillä voi vaihtaa ajatuksia, ja matkaa kuljetaan yhdessä.

Helposti lähestyttävä teksti

Rekolan aikuisrippikouluryhmän tapaamiset ovat sunnuntaisin kello 10. Ensin osallistutaan messuun ja juodaan kirkkokahvit. Sen jälkeen ryhmä kokoontuu omassa tilassaan. Tapaamiskertoja on kolme. Ryhmä on jo kokoontunut kerran.

– Ensimmäisellä pysäkillä tutustuimme toisiimme ja puhuimme siitä, mitä kristinusko ja rippikoulu ovat. Kävimme myös läpi jumalanpalveluselämää ja sakramentteja, Taija Tiilikka kertoo.

Tiilikka jakoi ensimmäisellä tapaamiskerralla osallistujille Raamatut ja antoi kotiläksyn.

– Aikuisrippikouluun haluava voi ottaa pappiin yhteyttä ja sanoa, että voisin hypätä mukaan, ja siinä sovitaan, millä pysäkillä tavataan, sanoo Taija Tiilikka.

– Aikuisrippikouluun haluava voi ottaa pappiin yhteyttä ja sanoa, että voisin hypätä mukaan, ja siinä sovitaan, millä pysäkillä tavataan, sanoo Taija Tiilikka.

– Rippikoululaisten pitää lukea seuraavaksi kerraksi Markuksen evankeliumi, joka on evankeliumeista lyhyin. Se on myös helposti lähestyttävä. Toisella kerralla aiheenamme on Kristus. Mietimme, kuka tämä uskon keskiössä oleva tyyppi on, Tiilikka sanoo.

Viimeisellä kerralla aikuisrippikoulussa tutustutaan Rekolan seurakunnan toimintaan ja siihen, mitä seurakunnalla yleensä on tarjottavana seurakuntalaisille.

Niin kuin nuorten rippikouluun myös aikuisrippikouluun kuuluu ulkoa opeteltavia läksyjä.

– Aikuisrippikoulussamme ei ole tenttausta, mutta sisällöllisesti rippikoululaisten tulee hallita uskontunnustus, Isä meidän -rukous, Herran siunaus, rakkauden kaksoiskäsky ja pienoisevankeliumi.

Elämänläheisiä tehtäviä

Hyppää kyytiin ja pois -aikuisrippikouluun kuuluu myös itsenäisiä tehtäviä. Materiaalina käytetään Kirkkohallituksen aikuisrippikoulu.fi-sivustoa.

Sivustoon pääsee tutustumaan kuka vain, mutta rippikoulua käyvät saavat tunnukset syvemmälle sisältöön.

– Tehtävät ovat elämänläheisiä. Niissä pohditaan esimerkiksi rakkautta: mitä rakkaus on ja mitä se tarkoittaa omassa elämässä, Tiilikka kertoo.

Miten Hyppää kyytiin ja pois -aikuisrippikouluun voi osallistua?

– Aikuisrippikouluun haluava voi ottaa pappiin yhteyttä ja sanoa, että voisin hypätä mukaan, ja siinä sovitaan, millä pysäkillä tavataan, sanoo Tiilikka.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.