Hyvää pyhää: Rauha ja rakkaus tarvitsevat yhä puolestapuhujia
Jeesuksen seuraajat on kutsuttu myös tänä päivänä kertomaan ihmisille anteeksiannosta ja parannuksen tarpeesta.
Kun Jeesus kohtasi oppilaansa viimeisen kerran, hänen pointtinaan ei ollut vääntää rautalangasta kristinuskon ydinmysteeriä, kuoleman voittamista – niin tärkeää kuin se onkin. Hän ei tullut heidän luokseen vain käskynjaon merkeissä, vaikka lähettikin ystävänsä saarnaamaan parannuksen ja syntien anteeksiantamisen sanomaa kaikille kansoille.
Ennen lopullista eroa oppilaistaan Jeesus halusi varustaa nämä parhaalla mahdollisella tavalla. Hän siunasi ystävänsä ja lupasi, että sanoman viejät eivät jää rohkeutta vaativassa tehtävässään yksin. Heidän työnsä tueksi oli tulossa voima korkeudesta.
Oppilaat tulivat iloisiksi ja ylistivät Jumalaa, vaikka eivät tienneetkään, minne asti tuo voima heitä ja sanomaa kantaisi.
On luvattu, että työn keskelle saa siunauksen ja taivaallisen voiman.
Raamatusta eivät tee pyhää kirjaa kaukana historiassa tapahtuneet asiat. Sen painoarvo tulee siitä, että se kuvaa Jumalan toimintaa tässä maailmassa silloin ja nyt.
Edelleen Jeesuksen seuraajat on kutsuttu kertomaan anteeksiannosta ja parannuksen tarpeesta. Oikeudenmukaisuus, rauha ja rakkaus sekä kaiken Jumalan luoman arvokkuus ja keskinäinen yhteys tarvitsevat yhä puolestapuhujia. Syyllisyyden painamille on yhä tarpeen kertoa, että Jumala on halunnut ottaa kantaakseen heidän taakkansa.
Jumalan maallisen valtakunnan rakentajille ei ollut eikä ole luvattu helppoa ja tasaista tietä. Sen sijaan on luvattu, että työn keskelle saa siunauksen ja taivaallisen voiman. Siksi jokaiseen päivään voi lähteä iloiten ja taivaallista voimanantajaa kiittäen.
9.5. kirkoissa juhlitaan helatorstaita. Sitä vietetään 40 päivää pääsiäisen jälkeen, ja silloin muistellaan Kristuksen taivaaseen astumista (Apostolien teot 1:6–14).
Opettele laulamaan ilovirsiä
Opettele laulamaan pari iloista virttä helatorstain kunniaksi. Virsikirja.fi-osoitteesta löytyvät duurivoittoisten virsien 106 ja 339 sanat ja nuotit. Kuunneltava versio aukeaa sanojen vieressä olevasta kaiuttimen kuvakkeesta. Laulaminen tekee hyvää monella tavalla, se muun muassa vähentää stressiä ja syventää hengitystä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Hyvää pyhää: Jumalan rakkauden tuli valaisee meidät
HengellisyysJumala tahtoo pelastaa jokaisen meistä niiltä helvetin tulilta, joita me itse itsellemme ja toisillemme sytyttelemme.