Maailma vaarassa. Ihmisellä on suuri vastuu, mutta kypsyytemme ei ole järin vakuuttava. Ihmisen rakentama yhteiskunta- ja tuotantojärjestelmä on karannut hallinnastamme ja pitää sekä luontoa että ihmistä itseään kuristusotteessa.
Ihmiskunta kuilun partaalla
Tutkijoiden mukaan saatamme olla vain yhden sukupolven päässä maailmanlopusta, jossa suuri osa lajeista häviää. Jeesuksen kehotus täyskäännökseen on yllättävän ajankohtainen.
Vuonna 2008 julkaisivat ruotsalainen emerituspiispa Martin Lönnebo ja hänen biologiystävänsä Stefan Edman vuoteen 2018 sijoittuvan, osittain kuvitteellisen kirjeenvaihtokirjan Jordens och själens överlevnad (Maailman ja sielun eloonjääminen, Cordia). Kirjeissään miehet pohtivat, voidaanko kuumeesta kärsivä Äiti Maa ja rajattomasta hyvinvoinnin tavoittelusta sairastunut ihmissielu vielä parantaa.
Viiden vuoden päähän tästä hetkestä sijoittuvassa tulevaisuusfantasiassa ihminen on ottanut merkittäviä askelia kasvihuonepäästöjen hillitsemiseksi, mutta paljon on vielä tekemättä.
Tilanne on lupaavampi kuin nykytodellisuudessa, jossa ihmiskunnan hiilidioksidipäästöt saavuttivat uuden ennätyksen sekä vuonna 2011 että 2012.
Kuitenkin Edman aloittaa yhden kirjeensä Lönnebolle ”tuoreella hirmumyrskyuutisella”. 22 suurkaupunkia, mukaan lukien Intian pääkaupunki Mumbai, Bangladeshin pääkaupunki Dhaka ja Indonesian pääkaupunki Jakarta ovat osittain raunioina. Kaikkiaan 17 miljoonaa ihmistä on kadonnut.
Trooppisten hirmumyrskyjen tuhovoiman kasvu on tunnetusti yksi ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen seurauksista. Filippiineille iskeneen Haiyan-myrskyn tuulenpuuskat yltyivät jopa 105 metriin sekunnissa eli 380 kilometriin tunnissa.
En osaa kuvitella, miltä täyttä vauhtia kiitävän luotijunan vauhdilla päälle vyöryvä ilmamassa tuntuu.
Marraskuussa 2012 kokoontunutta Dohan ilmastokokousta pidettiin ihmiskunnan viimeisenä mahdollisuutena sopia toimista, joilla maapallon keskilämpötilan nousu voitaisiin pysäyttää jonkinlaisena ”turvarajana” pidettyyn kahteen asteeseen. Todennäköisesti turvallisen lämpenemisen raja on lähempänä yhtä kuin kahta astetta.
Toimeen tarttumista päätettiin kuitenkin siirtää vuoden 2020 tuolle puolen. Näin tehtiin, vaikka oli tiedossa, että se tarkoittaisi todennäköisesti lämpötilan nousua jopa neljällä asteella.
Britanniassa toimivan Tyndallin ilmastontutkimuslaitoksen johtaja Kevin Anderson uskoo, että ihmiskunta joutuu jo paljon ennen vuosisadan loppua maailmaan, joka on yli neljä astetta esiteollista aikaa lämpimämpi. Syyskuun lopussa maailman hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC julkisti varoituksen, jonka mukaan maapallon keskilämpötila voi nousta vuosisadan loppuun mennessä lähes viisi astetta viime vuosikymmenten tasosta.
Kukaan ei tiedä, millainen maailma se olisi. Joidenkin arvioiden mukaan jo neljä astetta lämpimämpi maailma elättäisi enää vain alle miljardi ihmistä. Lisäksi maapallon lämmönsäätelyjärjestelmien vaurioituminen aiheuttaisi luultavasti lämpötilan nousun jatkumisen edelleen.
Yhdessä kirjeessään Edmanille Martin Lönnebo kirjoittaa, että hengissä selviytyäkseen ihmiskunnan tulisi noudattaa ”vastuun lakia”, jonka mukaan vallan, vastuun ja kypsyyden pitää kulkea käsi kädessä.
Kun teknologian antamat mahdollisuudet lisäävät valtaamme maailmassa kymmenkertaisesti, myös vastuumme kymmenkertaistuu, ja meidän tulisi olla kymmenen kertaa kypsempiä. Emmehän anna pikkulapselle ladattua konepistoolia, koska hän ei ole kypsä kantamaan sitä vastuullisesti.
Tällä hetkellä ihmisellä on Lönnebon mukaan suuri vastuu, mutta kypsyytemme ei ole järin vakuuttavaa. Siksi ”teknosfääri” eli ihmisen rakentama yhteiskunta- ja tuotantojärjestelmä on karannut hallinnastamme ja pitää sekä luontoa että ihmistä kuristusotteessa.
Lönnebo on vakuuttunut siitä, että ihmiskunnan sydämessä on hengellistä kauneutta, ei-materialistisia arvoja ja yhteisen kohtalon tuntu. Mutta saadaksemme kosketuksen siihen meidän täytyy ”seistä edeltäjiemme harteilla” ja ammentaa viisautta kaikista ihmiskunnan henkisistä ja hengellisistä traditioista.
Myös pastori, filosofi Terho Pursiainen on käsitellyt kirjoissaan kuilun partaalle ajautuneen ihmiskunnan tilannetta. Vuonna 1993 ilmestyneessä kirjassa Tulevaisuus kriisissä (Kirjapaja) Pursiainen pohtii onnettomuuksien yhteydessä raportoituja ”kuoleman porteilla käymisen” kokemuksia. Moni on tehnyt sellaisen kokemuksen jälkeen perinpohjaisen elämänmuutoksen.
Pursiainen kysyy, voisiko planeetan käyminen kuoleman porteilla olla koko ihmiskunnalle samanlainen uudistava kokemus.
Maapallon itsesäätelyjärjestelmä on Pursiaisen mukaan särkynyt peruuttamattomasti. Emme enää voi luottaa luontoon samalla tavalla kuin meitä edeltäneet sukupolvet, vaan ilmastonmuutoksen torjuminen riippuu täysin siitä, mitä ihminen tekee.
Tämä merkitsee sitä, että ihmisestä on tullut ennen kokemattomalla tavalla orpo: Äiti Gaia eli ”maaemo” on kuollut ja Taivaan Isä on pantu viralta.
Pursiaisen mukaan Raamatun puhe ”lopun ajoista” ei ole viimeisten päivien tapahtumia koskevaa ennustamista vaan vertauskuvallista puhetta siitä, mikä on perimmältään totta.
Pursiainen kuvaa ilmastonmuutosta kahdella Uuden testamentin lehdiltä löytyvällä ilmaisulla. Ensimmäinen niistä on ”tulevan varjo”, josta puhutaan Paavalin kirjeessä kolossalaisille (2: 17) ja Kirjeessä heprealaisille (10: 1).
”Tulevan varjo” on aistivoimainen kuva siitä, että taivaanranta hehkuu kirkkautta ja toivoa, jota kohti kristitty on matkalla. Varjon syntyminen edellyttää kuitenkin, että kirkkauden ja nykyhetken välillä on este. Pursiainen rinnastaa ilmastonmuutoksen kristityn tiellä olevaan esteeseen, joka on pakko kohdata.
Toinen kuva nousee Markuksen evankeliumista, jonka mukaan Jeesus aloitti julkisen toimintansa julistamalla, että ”aika on täyttynyt” ja Jumalan valtakunta on lähellä. Pursiaisen mukaan ”ajan täyttyminen” kuvaa sitä, että käsillä on muutoksia, jotka vaikuttavat meihin peruuttamattomasti.
– Nykykielelle käännettynä Jeesus puhuisi kenties ”valomerkistä”, joka ilmoittaa, että kestämätön kehitys on tullut kirjaimellisesti tiensä päähän eikä voi enää jatkua, Pursiainen sanoo.
Jeesuksen ensimmäinen saarna ”ajan täyttymisestä” jatkui kehotuksella mielenmuutokseen eli arvojen panemiseen uusiksi. Pursiainen tähdentää, että ilmastonmuutoksen aiheuttama kohtalonkysymys on luonteeltaan poliittinen, eikä tarvittava mielenmuutos synny yksilöiden ominaisuuksia kuten ahneutta parantelemalla.
– Ihmiskuntaa ei aja kuilun partaalle niinkään ahneus kuin autismi eli keskinäisen luottamuksen puute ja kyvyttömyys yhteistyöhön, Pursiainen korostaa.
Samankaltaiseen johtopäätökseen tulee myös Worldwatch-instituutin johtaja Robert Engelman, joka on yksi Maailman tila 2009 -raportin Lämpenevään maailmaan (Gaudeamus) kirjoittajista.
Jos jokainen kansakunta huolehtii vain omista eduistaan, edessä on Engelmanin mukaan ”yhteismaan tragedia” eli tilanne, jossa yhteiskäytössä olevat luonnonvarat tuhoutuvat. Siksi tarvitaan ohjauskeinoja, jotka koskevat koko ihmiskuntaa ja ovat reiluja kaikille.
Engelmanin mukaan ilmastonmuutos on hätätilanne, jonka pitkän aikavälin riskit ovat verrattavissa maailmansotaan. Ilmastonmuutos ei kuitenkaan vaadi kenenkään antautumista, vaan kaikkien yhteistyötä.
Kesäkuussa 2012 ilmestyneessä Nature-tiedelehdessä 22 tutkijaa julkaisi uusimpaan tietoon perustuvan katsauksen maapallon biosfäärin eli elonkehän tilanteesta. Sen mukaan lähestymme todennäköisesti nopeaa biosfäärin olotilan muutosta, jossa nykytilaan perustuvat ennusteet menettävät merkityksensä.
Yksi tutkijoista oli Helsingin yliopiston evoluutiopaleontologian professori Mikael Fortelius. Forteliuksen mukaan ”maailmanloput” eli joukkosukupuutot ovat elämän kehitykselle tunnusomaisia: jossakin vaiheessa aikaisempi ekosysteemi loppuu ja korvautuu uudenlaisilla järjestelmillä.
Kyse on ikään kuin teatterin remontista, jonka yhteydessä ”näyttelijät korvautuvat toisilla”. Uusien lajien ja sopeutumisen syntyminen vaatii miljoonia vuosia.
Suurin tunnettu sukupuuttoaalto tapahtui permikauden lopussa 251 miljoonaa vuotta sitten, jolloin 96 prosenttia sen aikaisesta elämästä loppui. Taustalla vaikuttivat Siperian alueen tulivuorenpurkaukset, jotka syytivät ilmakehään hiilidioksidia nostaen maapallon keskilämpötilaa noin viisi astetta.
Tämän jälkeen fossiilisen hiilidioksidin lisäys lämmitti maapalloa vielä toiset viisi astetta. Toinen vaihe johtui siitä, että Siperian vulkanismissa paloi valtava määrä eloperäistä hiiltä, sekä mahdollisesti merenpohjaan varastoituneiden metaanivarantojen kaasuuntumisesta.
Tutkimusryhmän arvion mukaan biosfäärin olotilan muutos käynnistyy, kun ihmiskunnan aiheuttama kokonaisrasitus saavuttaa ratkaisevan kynnysarvon. Sen jälkeen ekosysteemin romahdus tapahtuu nopeasti.
– Jos näin on, emme puhu muutamasta sadasta tai parista tuhannesta vuodesta. Puhumme muutamasta kymmenestä vuodesta. Se on nykyaikaa, se on tämä sukupolvi, se olemme me, omana elinaikanamme, Fortelius sanoo.
Viime marraskuussa Varsovassa kokoontuneessa ilmastokokouksessa lähes 200 maan edustajat yrittivät luoda suuntaviivoja kaikkia maita sitovalle ilmastosopimukselle, joka astuisi voimaan vuonna 2020. Kokouksessa ilmastopolitiikka otti kuitenkin taka-askelia, ja viimeistä edeltävänä neuvottelupäivänä joukko ympäristö- ja kehitysjärjestöjä sekä ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC marssivat ulos.
Lönnebon ja Edmanin tapaan kirjoitin nämä rivit, koska alan aavistaa, että olen eksistentiaalisessa kriisissä. Ainoa kotini, Maapallo-niminen avaruusalus, on ennen näkemättömässä vaarassa. Kirjoittaminen tuntuu auttamattoman vähäiseltä teolta. Mutta Uudesta testamentista luen, että joskus toiselle ihmiselle annettu lasillinen vettä ratkaisee.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Valot pois tunniksi maapallon hyväksi 24.3. – myös kirkossa osallistutaan Earth Houriin
AjankohtaistaValojen sammuttamisella ilmastaan huoli ilmastonmuutoksesta. Tavoitteena on viettää maailman suurin kynttiläillallinen.
