Vuonna 2016 luonnossa elävien tiikereiden määräksi arvioitiin enää 3890 yksilöä. WWF pyrkii kaksinkertaistamaan tiikerien määrän vuoteen 2022 mennessä.
Luonnonsuojelu tarvitsee muinaistutkijoiden apua
Paleontologia auttaa luonnonsuojelijoita ymmärtämään, millaiset ekosysteemit kestävät lähivuosikymmeninä tapahtuvan ekologisen muutoksen.
Luontoalueiden säilyttäminen alkuperäisessä luonnontilassa ei ole enää realistinen tavoite. Tulevaisuudessa luonnonsuojelun tärkeimmäksi tehtäväksi nousee huolehtiminen siitä, että ekosysteemit säilyttävät toimintakykynsä. Joissakin tapauksissa luonnonsuojelija voi joutua jopa valitsemaan, mitkä yksittäiset lajit pelastetaan sukupuutolta.
Tällaisiin johtopäätöksiin päädytään Science-lehdessä 10. helmikuuta julkaistussa tiedeartikkelissa. Artikkelin kirjoittajina on laaja joukko tutkijoita, poliitikkoja ja lakimiehiä, jotka työskentelevät kansainvälisessä luonnonsuojelun verkostossa (ICCB). Helsingin yliopistosta artikkelin laatimiseen ovat osallistuneet evoluutiopaleontologian professori Mikael Fortelius ja tutkija, dosentti Jussi Eronen.
Vanha tavoite ei ole enää järkevä
Tähän saakka luonnonsuojelun keskeisenä tavoitteena on ollut luontoalueiden säilyttäminen mahdollisimman alkuperäisessä tilassa. Forteliuksen mukaan tavoite ei ole enää järkevä.
– Meillä ei ole enää mitään paluuta tilanteeseen, jossa useimmat suuret luontoalueet voitaisiin säilyttää koskemattomassa tilassa. Kysymys on nyt siitä, miten ihmiskunta voi parhaiten välttää itseään uhkaavan katastrofin, Fortelius sanoo.
Ekosysteemien toimintakyky on ihmislajin säilymisen kannalta välttämätöntä, koska ne tuottavat ihmiselle välttämättömiä ekosysteemipalveluja: viljelykasvien tarvitsemia pölyttäjiä sekä puhdasta vettä ja ruokaa. Ekosysteemit sitovat myös ilmaston lämpenemistä kiihdyttävää hiilidioksidia.
Artikkelin kantava ajatus on se, että ekosysteemien toimintakyvyn turvaamiseen tarvitaan nykyaikaisen luonnonsuojelun ja muinaisaikoja tutkivan paleontologian yhteistyötä.
Luonto tarvitsee ihmisen apua
Paleontologia tarjoaa tietoa siitä, millaiset ekosysteemit ovat selviytyneet pitkään, vähintään tuhansien vuosien ajan. Yksittäisten lajien sijasta tarkastelun kohteena on se, millaisia muinaisten ekosysteemien ravintoverkot olivat. Mikä oli kunkin lajin tehtävä, kuinka paljon isoja nisäkkäitä oli ja millainen oli kasvissyöjien ja lihansyöjien tasapaino?
Tieto auttaa luonnonsuojelijoita löytämään ratkaisuja, joiden avulla ekosysteemit pystyvät sopeutumaan lähivuosikymmeninä tapahtuvaan, koko maapalloa kohtaavaan perustilan muutokseen. Toisin sanoen ihmiselle välttämättömiä luonnonjärjestelmiä pidetään jatkossa keinotekoisesti tasapainoisina ja tuottavina.
Kysymys on nyt siitä, miten ihmiskunta voi parhaiten välttää itseään uhkaavan katastrofin.
Perustilan muutos johtuu ekologisesta kriisistä, jonka keskeisiä syitä ovat ihmiskunnan nopea väestönkasvu ja samanaikainen kulutuksen kasvu erityisesti kehittyvissä maissa.
Ihmisen levittäytyminen lisää maankäyttöä, joka vähentää ja pirstoo jäljellä olevia luonnonvaraisia alueita. Samaan aikaan ihmisen aiheuttama lämpeneminen muuttaa nopeasti maapallon ilmastoa.
Tiikeri ei ole pelkkä koriste
Science-lehden artikkelin mukaan ihmiskunnan eteen voi tulla tilanteita, joissa esimerkiksi ruoan tuotannon kasvattaminen joutuu vastakkain uhanalaisen lajin kuten suden, tiikerin tai elefantin säilyttämisen kanssa. Fortelius huomauttaa kuitenkin, että tavoitteet eivät välttämättä törmää: suurilla nisäkäslajeilla on usein merkittävä tehtävä ekosysteemissään.
– Isot kasvissyöjät ovat usein muokanneet ympäristöään voimakkaasti, ja muut lajit ovat sopeutuneet siihen. Jos otamme elefantin pois, koko ekosysteemi muuttuu. Samalla tavoin suurpedot pitävät osaltaan tasapainoa yllä, eli nekään eivät ole vain koristeita turisteja varten.
Sukupuuton uhkaaman lajin pelastaminen voi vaatia ihmisen voimakasta puuttumista. Tässäkin paleontologia voi olla avuksi: mikäli suojeltava laji päätetään siirtää kokonaan toiselle seudulle, lajille otollisten olosuhteiden löytämiseen tarvitaan tietoa ekosysteemistä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Viimeinen metsä palaa taidetta, tiedettä ja uskontoa yhdistävässä seremoniassa
HengellisyysSkotlantilainen taiteilija Katie Paterson ja joukko luonnontieteilijöitä jalostivat maapallon ensimmäisen ja viimeisen metsän tuoksut suitsukkeiksi.
