Ikoni, enkelikoriste tai jääkaappimagneetti on konkreettinen muistutus Jumalan läsnäolosta keskellä arkea
Kirkko ja kaupungin lukijoiden pyhiin esineisiin liittyy usein muistoja rakkaista ihmisistä ja elämän käännekohdista. Kirpputorilöydöistä kerrotaan pieninä ihmeinä.
Luterilaista kirkkoa on perinteisesti pidetty sanan kirkkona, mutta kirkon jäsenille eivät uskonnon harjoittamiseen taida sanat ja selitykset, raamatunluku ja saarnan kuuntelu riittää. Tarvitsemme myös kuvia, tuoksuja, kosketusta, ihmetystä. Tarvitsemme muistamista ja tekemistä.
Se tulee selväksi, kun katselee kuvia ja lukee vastauksia, joita Kirkko ja kaupungin lukijat lähettivät kyselyymme kotien pyhistä esineistä. En tiennyt, mitä tarkalleen odotin kyselyä tehdessäni – ehkä perinteisiä Suojelusenkeli-tauluja, ehkä muodikkaita kiviä ja kristalleja – mutta ainakaan en osannut odottaa sitä visuaalista runsautta ja niin monia rakkaudella rakennettuja asetelmia, joita ihmisten kotoa löytyi.
Oli ikoneita, enkeleitä patsaina ja tauluissa, ristejä ja krusifikseja, erilaisia rukousnauhoja ja jääkaappimagneetteja. Henkilöinä niissä toistuivat itseoikeutetusti Jeesus ja Neitsyt Maria. Oli myös buddhalaisuudesta, hindulaisuudesta, šintolaisuudesta, juutalaisuudesta ja uushenkisyydestä peräisin olevaa kuvastoa ja esineistöä, mutta sitä oli selvästi vähemmän kuin kristillistä. Joidenkin esineiden yhteys hengellisyyteen taas avautui vain selityksen avulla. Monissa kuvissa näkyi, että eri perinteitä myös yhdistellään – en ole ainoa luterilainen, jolla on katolinen ruusukko ikonin ympärillä roikkumassa.
Reformaatio raivasi kirkoista Neitsyt Marialle ja pyhimyksille omistetut sivualttarit, mutta ehkä ne ovat kaikessa hiljaisuudessa siirtyneet koteihin.
Kotien uskonnollinen esineistö paljastaa myös joukon oman elämänsä taiteilijoita ja näpertelijöitä. Ikoneista moni on joko itse maalattu tai jonkun perheenjäsenen tai muun läheisen maalaama. Suomalaiset nikkaroivat seimiä, kirjovat huoneentauluja, veistävät krusifikseja ja pujottelevat helmiä rukousnauhoiksi. Virkattu ristikin on nyt nähty! Aika monta hiljaista ja harrasta tuntia niiden parissa on askaroitu. Kuten eräs nainen kertoo: ”Oma käsityö on rukouksella tehty.”
”Seimiasetelmaa alamme rakentaa hahmo hahmolta ensimmäisestä adventista lähtien. Sen myötä kuljemme kohti joulun sanomaa. Lastenlasten vieraillessa teemme sen yhdessä heidän kanssaan”, kertoo 72-vuotias nainen.
Kyselyn valossa nykypäivän luterilainen hengellisyys on paljon muutakin kuin kokoontumista kirkonpenkkiin sunnuntaiaamuisin. Luterilainen kotihartauskaan ei enää ole – jos on koskaan todellisuudessa ollutkaan – sitä, että kokoonnutaan isän johdolla perheraamatun äärelle. Se on arkista seurustelua Jumalanäidin kanssa keittiöpuuhien lomassa, kokoontumista aterialle Jeesus-taulun alle tai seimiasetelman rakentamista lastenlasten kanssa.
“Halusimme värikkään Jeesuksen kotiimme. Taulu on taiteilija Juhani Perälän tilaustyönä maalaama. Jeesus istuu kanssamme joka päivä ruokapöydän ääressä. Hän on mukana arjessamme”, kertoo 44-vuotias nainen.
Rukous voi olla oman mielen hiljentämistä ja Jumalan puoleen kääntymistä rukousnauhaa sormeilemalla tai rumpua lyömällä. Eräälle vastaajalle Keep calm and pray on -tekstillä varustettu jääkaappimagneetti on päivittäinen rukous.
Reformaatio raivasi kirkoista Neitsyt Marialle ja pyhimyksille omistetut sivualttarit, mutta ehkä ne ovat kaikessa hiljaisuudessa siirtyneet koteihin. ”Näkyvä alttari ohjaa ajatuksia hengellisyyteen ja kutsuu rukoilemaan”, kertoo eräs nainen.
”Pidämme monesti illalla yhteisen rukoushetken, jossa sytytämme kynttilät, rauhoitumme päivän askareiden jälkeen ja annamme siinä kaikki mielen päällä olevat huolet, toiveet ja kiitosaiheet Jumalalle”, kirjoittaa 20-vuotias nainen.
“Kaikki nämä ovat muistutuksia Jumalasta osana jokapäiväistä elämää”, kertoo kuvan lähettänyt 39-vuotias mies.
Me selvästikin tarvitsemme konkreettista muistutusta Pyhästä ja Jumalan läsnäolosta. Ikonin, krusifiksin tai suojelusenkelin eteen pysähdytään, kun kaivataan turvaa, rauhaa, lohtua tai toivoa.
Kotialttarien ääressä myös rukoillaan toisten puolesta tai kiitetään: ”Ikoni muistuttaa minua rukousta tarvitsevan rinnalla kulkemisesta, ystävyydestä.” ”Ohimennen ikonia vilkaistessani saatan heittää Jumalan puoleen varjelusrukouksen perheemme puolesta.” ”Sytytän kynttilän joka sunnuntai tämän asetelman keskelle ja kiitän kaikesta siitä, mitä minulla on.”
”Sytytän kynttilän joka sunnuntai tämän asetelman keskelle ja kiitän kaikesta siitä, mitä minulla on”, kertoo 38-vuotias nainen.
Kuka kauppaa Jumalanäitiä kirpputorilla, hylkää Jeesuksen roskalavalle tai enkelipatsaan kadulle?
Monilla lukijoiden esineillä on tarina ja historia – ja juuri tarina tuntuu tekevän niistä niin rakkaita. Usein tarina liittyy johonkin läheiseen ihmiseen, esimerkiksi isovanhempiin, tai johonkin oman elämän käännekohtaan, kuten häihin, eroon tai parantumiseen.
Pyhä Barbara on muisto erään lukijan käänteentekevältä matkalta.
Eräs nainen maalasi Kristus Kaikkivaltias -ikonin kesänä, joka jäi hänen miehensä viimeiseksi. Edelleen ikoni välittää rauhaa, jota nainen sitä maalatessaan koki. Se sama rauha auttoi häntä myös pahimman surun aikaan. Toinen nainen vieraili Kreetalla luostarissa ja päätyi ostamaan Pyhän Barbaran ikonin, jonka tunsi puhuttelevan itseään. Myöhemmin hänelle selvisi, että Barbara on muun muassa vankien suojelija. ”Koen, että elämäni ennen kyseistä matkaa oli henkistä vankeutta, josta terapian avulla vapauduin”, hän kertoo.
Ortodoksinen maailma tuntee ihmeitätekevät ikonit, joihin liittyy kertomuksia esimerkiksi ihmeparantumisista tai vaarasta pelastumisista. Omia vaatimattomampia ihmeitään ovat tehneet ne ikonit, jotka ovat tulleet kuin tilauksesta ihmisiä vastaan kirpputorilla tai kierrätyksessä ja kotiutuneet heidän luokseen.
Eräs nainen löysi ikonin kirpputorilta muutettuaan eron jälkeen uuteen kotiin, toinen taas sen jälkeen, kun oli nähnyt unen kirpputorilla myynnissä olevasta ikonista. Kolmas löysi oman ikoninsa työpaikan kierrätystavaroista ajateltuaan pari päivää aiemmin haluavansa sellaisen.
57-vuotiaalla naisella on Jeesus kaapissa.
Tulin vahingossa itsekin testanneeksi tämän. Jutun tekoprosessin aikana, pari päivää lukijoiden kuvia ja kertomuksia tutkailtuani kävin Kierrätyskeskuksessa etsimässä ihan muuta, mutta lähdin sieltä 50 senttiä maksaneen pienen painokuvaikonin kanssa. Se on kopio Kazanin Jumalanäidin ihmeitätekevästä ikonista.
Olisi kiinnostavaa kuulla myös tarinoiden toinen puoli: kuka kauppaa Jumalanäitiä kirpputorilla, hylkää Jeesuksen roskalavalle tai enkelipatsaan kadulle? Joillekin uskonnollinen esine saattaa olla vähän kiusallinenkin perintö, joka ei välttämättä istu omaan vakaumukseen tai josta ei oikein tiedä, mitä sille tekisi. Eräs nainen esimerkiksi kertoo krusifiksista, joka jäi hänelle kuolinpesää tyhjennettäessä: ”Ei Jeesuksia risteillään roskiin laiteta. Mutta en voi omalla erinomaisuudellanikaan jeesustella enkä väittää eläväni erityisen kristillisesti – niinpä krusifiksi roikkuu kotona työhuoneeni kaapinoven sisäpuolella.”
”Katson mihin vain, on ikkuna toiseen todellisuuteen” – näin lukijat kertovat esineistään
”Krusifiksi rohkaisee minua kantamaan ristini, seuraamaan Jeesusta ja kulkemaan valinnoillani sellaista tietä, jonne koen Jumalan minua kutsuvan. Ikoni merkitsee minulle laskeutumista tietoisuuteen Jumalan läsnäolosta. Nykyisin sytytän kynttilän ja aloitan päiväni ikonin äärellä, lopetan myös. Olen havahtunut siihen, että kynttilän sytyttämisestä ja ikonin edessä hiljaa istumisesta on tullut yhä merkittävämpi osa arkeani; rituaalilla on sanan lihaksi tekevä voima.” Nainen, 30
”Ajattelen, että nämä saattavat vaikka muistuttaa meillä kylässä käyviäkin uskosta ja herättää jotakin tuntemuksia sen suuntaan. Itsellä on myös turvallinen olo, näiden kautta tuntuu, että koti on suojattu ja sen puolesta on rukoiltu. Myös lapselleni on helppo kertoa uskosta ja siihen liittyvistä asioista erilaisten esineiden kautta.” Nainen, 31
”Kodissamme on paljon uskontoihin liittyviä esineitä, kuten itse maalaamiamme ortodoksisia ikoneita, eri uskontojen pyhiä kirjoja sekä pyhiinvaelluksiin liittyviä esineitä. Esineet ovat minulle ikkunoita erilaisiin maailmankuviin ja tapoihin lähestyä pyhää. Käytän rukousnauhoja myös meditaation ja rukouksen apuvälineinä. Pyhiinvaellusmerkit ja -passit taas ovat konkreettisia muistoja tehdyistä vaelluksista.” Mies, 33
”Olen saanut rukousnauhan vuosia sitten. Se on kulkenut mukanani etsikkoaikananikin, kun etsin omaa tietäni buddhalaisuudesta luonnonuskoon ja takaisin kristityksi. Rukousnauha on hyvin rakas ja tärkeä. Vuosien varrella lausutut rukoukset elävät sen helmissä ja tuovat rauhaa, rohkaisua ja turvaa arjen keskelle.” Muunsukupuolinen, 44
”Ostan harkitusti kiviä ja amuletteja ihmisiltä, joiden ymmärrän osaavan kanavoida energiaa. En täytä kotiani niillä. Tosi iso osa henkisyyden harjoittamisen apuvälineistä on lähes aineettomia. Luonto, musiikki, tuoksut.” Nainen, 46
”Minusta ’pyhät’ esineet ovat ikään kuin aivopesua ja mainoksia itselle maailmassa, jossa meitä joka tapauksessa aivopestään tarvitsemaan. Miksei pistä hanttiin ja katsele asioita, joilla on syvempiä merkityksiä.” Nainen, 59
“Esineet ovat minulle hiljentymisen apuväline ja muistuttavat minua siitä, että Jeesus Kristus uhrasi itsensä meidän puolestamme. Myös kärsimyksen mysteerin koen olevan läsnä, kun katson näitä esineitä. Koen myös jonkinlaista toivoa oikeudenmukaisemmasta, kauniimmasta, älykkäämmästä ja enemmän rakkautta sisältävästä maailmasta näiden alttarieni ääressä.” Mies, 50
”Haluan, että kodissa on siunaus. Katson mihin vain, on ikkuna toiseen todellisuuteen. Kotona on hyvä olla. Koko elämä on rukousta. Rukous on hengitystä. Olen jotenkin lapsellisen konkreettinen ja kuvallinen. Kaipaan näkemistä.” Nainen, 68
”Minulle esineet ja seimirakennukset ovat lähinnä harrastuksen kohde. Uskossani olen aika vaatimaton ja harmaa. Ehkä hiukan tapauskovainen.” Mies, 70
”Pyhät kuvat ja esineet ympäröivät minua joka puolella omaa kotia. Ne ovat ilmaa, jota hengitän. En rukoile niiden kanssa tai edessä, mutta ne ovat osa kotini ilmapiiriä.” Nainen, 76
”Rummun on tehnyt ähtäriläinen käsityöläinen. Se on värjätty luonnon väreillä ja tehty kokonaan luonnon materiaaleista. Telineessä on karhun luita ja keräämiäni sulkia. Rummun lyönti pysäyttää ajatuksen juoksun ja hiljentää egon. Se helpottaa kuuntelemista. Jumala puhuu, jos ihminen ei koko ajan ajatuksissaan höpötä päälle.” Mies, 52
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Hyvää pyhää: Vapahtajan odotus alkaa adventista
HengellisyysIhmiset odottavat Jumalalta rauhaa sydämeen, levollisuutta huolien keskelle, maallista menestystä, apua sietämättömässä tilanteessa, perhettä ja terveyttä.
