Joka kolmas suomalaisnainen on kokenut parisuhteessaan väkivaltaa – asiantuntija näkee taustalla avointa naisvihaa, joka liittyy uuskonservatiivisuuden nousuun
Myös konservatiivinen uskonnollisuus voi olla vaarallista, jos sen varjolla alistetaan muita, arvioi Raiskauskriisikeskus Tukinaisen johtava kriisityöntekijä Johanna Linner Matikka.
Sanotaan, että Suomi on Euroopan turvattomin maa naisille. Onko todella näin, johtava kriisityöntekijä Johanna Linner Matikka Raiskauskriisikeskus Tukinaisesta?
– Naiset kokevat huomattavasti miehiä enemmän toistuvaa ja vakavaa vammoihin johtavaa väkivaltaa, seksuaaliväkivaltaa, eron jälkeistä vainoa ja kuolemaan johtavaa väkivaltaa. Esimerkiksi vuonna 2023 Suomessa viranomaisille raportoiduista pari- ja lähisuhdeväkivaltarikosten aikuisista uhreista naisten osuus oli 74 prosenttia. Syylliseksi epäillyistä 75 prosenttia oli miehiä.
– Tämänhetkisen tiedon mukaan kuluneen vuoden aikana 19 naista on kuollut entisen tai nykyisen kumppanin tai jonkun muun läheisen mieshenkilön toimesta. Tämä luo aika synkän varjon tasa-arvoisen Suomen ylle.
– Eurostatin väliraportin mukaan Suomi on kärkisijalla naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyydessä. Kolmasosa suomalaisnaisista raportoi kokeneensa fyysistä parisuhdeväkivaltaa elämänsä varrella.
– Henkilökohtaisesti en usko, että Suomessa olisi enemmän väkivaltaa kuin muissakaan Pohjoismaissa – puhumattakaan sellaisista maista, joissa on perhekeskeisempi kulttuuri kuin meillä. Sen sijaan meillä väkivallasta on lupa kertoa. Tilastoissa siis näkyy se, että ihmiset raportoivat kokemuksistaan.
Suomessa on jo pitkään tehty työtä lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi. Miksi väkivalta edelleen on niin yleistä?
– Yksi näkemys on, että erilaiset yhteiskunnalliset muutokset ja pahoinvointi purkautuvat väkivaltana. On ajateltu, että ihmiset, jotka kokevat joutuneensa jotenkin marginaaliin, käyttäisivät väkivaltaa enemmän. Mutta se ei ihan pidä paikkaansa. On tapauksia, joissa hyvin toimeentuleva ja koulutettu mies on jopa tappanut puolisonsa.
– Toinen selitys on se, että tasa-arvon pinnan alla piilee edelleen naisvihamielisiä asenteita. Saatetaan ajatella, että nainen ansaitsee kokemansa väkivallan. Tämä tuli esiin aika selvästi esimerkiksi Sofian Virran tapauksessa. Jotkut miehet kommentoivat ihan omilla nimillään ja kasvoillaan sosiaalisessa mediassa, että “olet niin ärsyttävä muija, että ansaitset sen väkivallan”. Se on näkynyt surullisella tavalla siinäkin, miten Valkeakoskella raiskatun ja murhatun teinitytön muistopaikkaa on sotkettu.
Mainitsit sosiaalisen median. Miten sen vaikutus näkyy?
– Sosiaalisessa mediassa on Andrew Taten kaltaisia influenssereita, jotka pyrkivät vaikuttamaan nuorten miesten ajatusmaailmaan ja levittävät naisvihamielistä sisältöä ja asenteita. Taten ulostuloissa kuristaminen ja ylipäätään väkivalta, joka sekoittuu seksiin, on ollut näkyvä teema, ja esimerkiksi Britanniassa onkin nyt ihan hiljattain haluttu kieltää sellainen aikuisviihde, joka sisältää kuristamista.
– Tämä ilmiö on näkynyt meillä Tukinaisenkin työssä. Meille tulee nuoria naisia, jotka ovat hämmästyneet, kun kesken seksin kumppani onkin alkanut kuristaa. Seksi on iloinen ja kaunis ja jossain mielessä jopa pyhäkin asia, ja siinä ollaan haavoittuvimmillaan ja paljaimmillaan fyysisesti ja psyykkisesti – ja sitten yhtäkkiä sinne tunkeutuu alistavaa, väkivaltaista ja halventavaa käytöstä.
– Kyllähän häirintää, lääppimistä ja iholle tulemista on ollut aina. Muistan sen omasta nuoruudestanikin. Mutta tämäntyyppinen suoranainen väkivallan ihannointi, mitä tässä ajassa on, on ennen ollut harvinaisempaa. Näen, että tämä kytkeytyy uuskonservatismin tai äärikonservatismin nousuun.
– On myös äärikristillisyyttä, jossa on tiukat sukupuoliroolit ja nainen on alamainen ja alempi suhteessa mieheen. Diakonian virkaan vihittynä entisenä seurakuntanuorena ajattelen, että sellainen kristillinen oppi, jossa mies asetetaan naisen yläpuolelle ja annetaan hänelle oikeus ja valta kurittaa lapsia ja vaimoa, on harhaoppi. Jeesus ei opettanut mitään sellaista. Jeesuksen ajan juutalainen yhteiskunta oli hyvin patriarkaalinen, mutta Jeesus itse opetuksissaan ja toiminnassaan antoi naisille arvon ja asettui tukemaan heitä.
“Kirkon pitäisi ottaa selkeästi kantaa sen puolesta, että jokaisella on oikeus turvalliseen arkeen”, sanoo johtava kriisityöntekijä Johanna Linner Matikka.
Onko konservatiivinen uskonnollisuus uhka naisten tai erilaisten vähemmistöjen turvallisuudelle?
– Perinteisessä koti-uskonto-isänmaa-konservatiivisuudessa ei sinänsä ole mitään ikävää eikä väärää. Tässä ajassa on paljon uhkakuvia, joten ihmiset ymmärrettävästi hakevat turvaa niin sanotuista perinteisistä arvoista. Ei sen tarvitse olla huono asia. Ongelmaksi se muodostuu silloin, jos konservatiiviset arvot alkavat syventää eriarvoisuutta ja niiden varjolla ruvetaan alistamaan muita.
– Minulle kristinuskossa on kyse haavoittuneen tai heikomman puolelle asettumisesta ja kaikkien ihmisarvon kunnioittamisesta.
Millainen on tai voisi olla kirkon rooli väkivallan ehkäisytyössä?
– Minun mielestäni kirkko on ollut aika hiljaa. Kirkon pitäisi ottaa selkeästi kantaa sen puolesta, että jokaisella on oikeus turvalliseen arkeen. Eettisesti ja myös hengellisesti kirkon tehtävä tässä ajassa olisi tuoda sitä esiin. Suomessahan kirkolla on tosi iso rooli myös perhe- ja parisuhdetyöntekijänä. Kirkon perheneuvonnassa varmasti kohdataan väkivaltaa, joten siitä voisi puhua julkisesti ja pyrkiä löytämään keinoja sen vähentämiseen.
– Koska väkivallasta puhuminen herättää usein vastareaktioita, voisi puhua turvan merkityksestä. On tutkimustietoa siitä, että turvan kokemus on keskeinen meidän hyvinvoinnillemme, terveydellemme ja toimintakyvyllemme, ja sen vahvistaminen luo myös yhteiskuntarauhaa. Kirkko voisi olla rakentamassa turvallisia tiloja, joissa näistä ongelmista voidaan keskustella ja myös lähteä yhdessä niitä ratkomaan.
Millä tavalla uskonto näkyy sinun työssäsi?
– Minulla on kaikenikäisiä asiakkaita, jotka tulevat erilaisista sosioekonomisista ryhmistä ja erilaisista uskonnollisista taustoista. Uskonto saattaa olla osa kehystä, jossa seksuaaliväkivalta on tapahtunut. Uskonnon varjolla voidaan painostaa, pakottaa ja kontrolloida, tai sitä voidaan käyttää lyömäaseena. Sillä voidaan perustella väkivaltaa tai esimerkiksi lasten kurittamista. Myös uskonnollisilla asioilla, esimerkiksi helvettiin joutumisella, pelottelu on väkivaltaa.
– Edelleen on suljettuja uskonnollisia ja muitakin yhteisöjä, joissa väkivaltaa tai hyväksikäyttöä normalisoidaan tai piilotellaan.
– Toisaalta uskonto voi olla tärkeä voimavara, joka auttaa toipumisessa. Jos ihminen itse ottaa sen esiin voimavarana, sitä ehdottomasti tuetaan.
Viimeistelet väitöskirjaa, joka käsittelee lähisuhdeväkivallasta toipumista. Millaisia löytöjä olet tehnyt?
– Työtäni ei jaksaisi tehdä, jos ei näkisi myös toivoa ja toipumisen mahdollisuutta. Siksi olen kiinnostunut siitä, miten turva rakentuu uudelleen väkivaltakokemusten jälkeen.
– Väkivallasta toipuminen on relationaalista. Se ei voi tapahtua tyhjössä eikä yksin, vaan tarvitaan turvallisia toisia, joiden kanssa murtunutta turvaa rakennetaan uudelleen. Toipuminen edellyttää myötätuntoista todistajaa, joka asettuu haavoittuneen rinnalle ja kuuntelee tarinaa, joka on usein sietämätön sen kokeneelle. Usein kokemukseen liittyy syyllisyyttä ja häpeää, jotka hälvenevät, kun siitä pääsee puhumaan.
– Tyypillisesti turvallisia toisia ovat ammattiauttajat, ja monelle uusi, hyvä parisuhde on myös ollut iso tuki. Näkisin, että myös kirkko voisi osaltaan olla tällainen turvallinen toinen, joka tarjoaa mahdollisuuden puhua ja joka asettuu väkivaltaa kokeneen rinnalle.
25.11. vietetään YK:n kansainvälistä päivää naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Nuorten seurustelusuhteissa voi olla väkivaltaa, kuten sosiaalisessa mediassa vahtimista, haukkumista, suutelemiseen tai intiimiin kosketukseen painostamista ja tönimistä
Hyvä elämäNuoren voi olla vaikea tunnistaa väkivaltaa seurustelusuhteessaan.
