Kirkkoherra Heikki Nenosen mielestä Huopalahden kirkko on idyllinen, mutkaton ja houkutteleva paikka.
Haagassa 129 vauvan vanhemmat halusivat vuonna 2019, että pappi kaataa heidän lapsensa päälle vettä – joka toinen helsinkiläinen kuuluu yhä muinaiseen Jeesus-yhteisöön
Huopalahden kirkossa käy paljon ihmisiä. Lisääkin voisi käydä, ja siksi kirkkoherra Heikki Nenonen juttelee Twitter-videolla Antti Tuiskulle.
Kuvitellaan parikymppinen suomalainen mies, jota uskonnot eivät kiinnosta. Hän muuttaa vuokrayksiöön Etelä-Haagaan. Hän näkee ikkunastaan Huopalahden kirkon ja miettii, miksi sellainen rakennus on olemassa.
Mitä te vastaatte?
Kokouspöydän ympärillä on hiljaista. Kahdeksan Haagan seurakunnan työntekijää katselee toisiaan. Sitten kirkkoherra Heikki Nenonen avaa suunsa.
– Ensinnäkin se ihminen huomaisi nopeasti, että siinä ei ole pelkästään kirkkoa, vaan siinä on kirkko, jossa palavat valot joka päivä suunnilleen aamusta iltaan, hän sanoo.
– Hän näkisi, että tämä on idyllinen, mutkaton ja houkutteleva paikka.
Kanttori Olli Mönttinen jatkaa:
– Täällä on myös Haagan hienoin konserttisali, jossa esitetään paljon musiikkia. Kynnys tulla kirkkoon on silloin matala.
On siis idyllinen rakennus, jonka ovet ovat usein auki ja jossa järjestetään konsertteja. Liittyykö siihen jotenkin Jeesus?
– Kyllä sillä niinku jonkin verran on tekemistä tämän kanssa, Nenonen sanoo.
Muut nauravat.
Hengellisyydellä menee Helsingissä hyvin, mutta kristinuskolla ei
Kristillinen kirkko on muinainen yhteisö, jonka eräs pikkuinen haara on nimeltään Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Haagan seurakunta on yksi Helsingin 17 suomenkielisestä luterilaisesta seurakunnasta. Kirkon ohi kävelevä Nina Ziessler, 40, on yksi Haagan seurakunnan noin 14 000 jäsenestä.
Haagan seurakunta on tilastojen perusteella aika keskimääräinen helsinkiläisseurakunta, ja Ziessler on pikatenttauksen perusteella aika keskimääräinen kirkon jäsen.
Hän kävi kirkossa viimeksi joulunaikaan ja kokee, että kirkko on osa kulttuurista perintöä ja edustaa hänelle tärkeitä arvoja.
– On ihan hyvä asia, että kirkko on olemassa. Mutta toki on jokaisen itse valittavissa, tarvitseeko kirkkoa, Ziessler tuumii.
Kirkko edustaa Nina Ziesslerille tärkeitä arvoja.
Vuonna 2005 helsinkiläisistä 68,8 prosenttia kuului kirkkoon. Siitä eteenpäin määrä on laskenut keskimäärin reilun prosentin vuodessa. Viime vuonna Haagan seurakunnan alueen asukkaista 54,7 prosenttia kuului kirkkoon, kun koko Helsingin prosentti on 51.
Puolessatoista vuosikymmenessä jäsenmäärä on pudonnut lähes viidenneksen.
Miten kristinuskolla oikein menee Helsingissä?
Papit ja muut seurakunnan duunarit istuvat vaiti Huopalahden kirkon yläsalissa. Sitten pappi Minna Kumpukallio avaa suunsa.
– Sanoisin, että uskolla ja hengellisyydellä menee Helsingissä hyvin, mutta jos katsotaan jäsentilastoja, niin kristinuskolla ei mene, hän sanoo.
Kumpukallio aloitti työt Haagassa muutama viikko sitten. Hänen mielestään kirkon iso kysymys on, millä tavalla uskoa sanoitetaan.
– Jos käytämme sanoja pelastus ja vanhurskas, kuinka monelle ne tarkoittavat mitään? Siinä kirkolla on kasvun paikka.
Toisaalta Haagassa pyyhkii hyvin: esikoisvauvakerhot ovat täynnä, perhekerhot vetävät hirveästi väkeä ja messuissakin on usein ruuhkaa.
Kirkkoherra Heikki Nenonen toteaa, että tavalliselle nuorelle haagalaiselle ei enää ole tärkeää kuulua kirkkoinstituutioon.
– Kirkko kuulostaa jotenkin pönäkältä ja pölyiseltä ja konservatiiviselta. Me olemme kyllä osa suurta instituutiota, mutta kun haagalainen äiti tulee esikoisvauvakerhoon, me haluamme olla ihmisiä ja ihmisten yhteisö.
Kanttori Hanna Aution mielestä erokäyrät kertovat individualismista.
– Se on ihmisen itseilmaisun tapa tänä päivänä. Jos petyn johonkin, on aina se kortti, että voin erota.
Mitä tapahtui 129 haagalaisvauvalle, jotka kastettiin?
Yksi kirkosta eronnut on Juha Marjakuusi, 45. Hän astuu juuri ulos kotirapustaan Huopalahden kirkon naapurissa.
Miksi erosit kirkosta?
– Ei se vain ollut mun juttuni. En koe sitä omakseni.
Onko mielestäsi hyvä, neutraali vai huono asia, että Suomen luterilainen kirkko on olemassa?
– Kyllä se on hyvä asia. On sille oma paikkansa ja kannattajakuntansa. Ja se on iso osa meidän historiaamme.
Juha Marjakuusi ei koe kirkkoa omaksi jutukseen.
Marjakuusi kävi kirkossa viimeksi vuosi sitten, kun hänen tyttärensä kastettiin.
Lapsia kastettiin Haagassa viime vuonna ihan mukava määrä, 129 alle yksivuotiasta.
129 haagalaisvauvan vanhemmat siis halusivat, että heidän nyyttinsä liittyy kirkon jäseneksi. Nenosen mukaan se on noin 45 prosenttia kaikista seurakunnan alueella syntyneistä lapsista, mukaan lukien muihin uskontokuntiin kuuluvat ja uskonnottomat.
– Se on kolme prosenttia enemmän kuin viime vuonna, kirkkoherra hehkuttaa.
Kirkon jäsenet maksavat kirkollisveroa, ja ainakin siinä mielessä lasten kastaminen on kirkolle kiva juttu. Tien toisella puolella asuva kuvitteellinen uskonnoton parikymppinen saattaa kuitenkin miettiä, mitä väliä sillä on, lorautetaanko parkuvan vauvan päälaelle vettä.
Miksi on tärkeää, että lapset kastetaan?
Haagan seurakunnan kahdeksan työntekijää istuu hiljaa.
– Vastatkaapas nyt papit, kirkkoherra kehottaa.
Muut nauravat.
– Mä en ole mikään suuri kasteihminen, pappi Minna Kumpukallio sanoo.
– Mä kysyn itse tätä ihan samaa kysymystä, niin voitko sä Miika hoitaa tämän?
Nuoriso- ja rippikoulutyön pappi Miika Kolari kertoo, että hänellä on tapana kysyä kasteperheissä, miksi vanhemmat haluavat kastaa lapsensa.
– Kysyn, onko tämä teille enemmän uskonnollinen asia vai perinne. Aika usein kyse on perinteestä, Kolari selittää.
Haagan seurakunnan papit Miika Kolari (punapaitainen vasemmalla), Heikki Nenonen (harmaahupparinen keskellä) ja Minna Kumpukallio (näpyttelee tietokonetta keskellä) eivät koe asiakseen pohtia, joutuvatko haagalaiset kadotukseen.
Entä te, seurakunnan työntekijät – onko kasteella teille oleellista uskonnollista merkitystä?
– Kyllä, ilman muuta, kirkkoherra Nenonen vastaa.
– Se on koko homman lähtökohta. Ei ihminen voi tulla kristityksi ilman kastetta.
Eikö kastamaton ihminen voi olla kristitty?
– No, en lähde spekuloimaan yksittäisten ihmisten tapauksia. Paavikin on sitä mieltä, että tietyissä olosuhteissa voi olla kaikenlaista. Mutta normaalimeiningissä ajattelen, että kaste on peruslähtökohta.
Onko niin, että ennen kuin Haagan papit kastoivat 129 alle yksivuotiasta, nämä lapset eivät olleet kristittyjä, mutta sen jälkeen olivat?
– En ajattele noin, missään tapauksessa, kirkkoherra parahtaa.
Muut nauravat.
– Luotuisuutensa perusteella jokainen lapsi on Luojalleen rakas ja arvokas, Nenonen jatkaa.
– En lähde yhtään siihen, että kastamaton lapsi joutuu kadotukseen. Se on höpöhöpöä. Mutta kaste on jokin paalu, mistä homma lähtee.
No mutta, kadotus! Siinäpä vasta tunteita herättävä aihe. Asuuko Haagan seurakunnan alueella ihmisiä, jotka joutuvat kadotukseen?
– En lähtisi arvailemaan, Nenonen vastaa.
Onko se mahdollista?
– Varmaan kaikki on mahdollista, mutta eipä ole minun bisnekseni.
Myöskään papit Kumpukallio ja Kolari eivät pidä kadotuskysymystä asiana, jonka kommentoiminen kuuluisi virkaan.
Riparilla on kivaa, mutta muutaman vuoden kuluttua kirkko jätetään
Nuppu Häyhtiö, 18, astuu ulos Huopalahden kirkon vieressä olevasta K-kaupasta. Hän kuuluu kirkkoon.
Miksi?
– Mä en vain ole poistunut sieltä.
Aiotko poistua?
– Öh, ei ole ainakaan lähiaikoina suunnitelmissa.
Miksi ei?
– Eipä siitä mulle mitään haittaakaan ole.
Onko mielestäsi hyvä, neutraali vai huono asia, että Suomen luterilainen kirkko on olemassa?
– Ihan hyvä. Uskonto se on siinä missä muutkin. Osalle se on tosi tärkeä juttu.
Nuppu Häyhtiön mielestä kirkkoon kuulumisesta ei ole haittaa.
Häyhtiö kävi viimeksi kirkossa viime syksynä, kun hänen pikkuveljensä pääsi ripille. Pikkuveli teki, kuten valtaosa haagalaisnuorista. 91 prosenttia viime vuonna 15 vuotta täyttäneistä seurakunnan jäsenistä kävi riparin.
Suomen nuoret tykkäävät riparista. Viime vuonna 15 000 riparilaista ja isosta antoi rippikoululle kouluarvosanan, ja keskimääräinen vastaus oli 9–. Jopa 91 prosentilla riparilaisista oli rippikoulussa hyvä olla. 92 prosenttia koki, että sai olla oma itsensä.
Uskonkohtien suhteen vastauksissa oli enemmän hajontaa. Vain 35 prosenttia riparilaisista uskoi Jumalan olemassaoloon ja 32 prosenttia, että Jeesus nousi kuolleista.
57 prosenttia halusi kuulua kirkkoon. 43 prosenttia siis ei halunnut – ja muutaman vuoden päästä suuri osa heistä toteuttanee toiveensa.
Suurin kirkosta eronneiden ikäryhmä ovat 18–29-vuotiaat, toiseksi suurin 30–39-vuotiaat.
Miksi juuri sen ikäiset lähtevät?
Perhetyöntekijä Tiia Hämäläinen uskoo, että yksi syy on kotoa pois muuttaminen.
– Kun nuoret muuttavat toisen seurakunnan alueelle, siinä vaiheessa on helppo erota. Ei ole enää sitä omaa tuttua seurakuntaa, johon on tottunut, hän selittää.
– Ja opiskelijoilla on myös taloudelliset syyt.
Pappi Minna Kumpukallio uskoo, että taustalla ovat nuorten helsinkiläisten arvot.
– Rohkenen väittää, että avioliittokysymyksellä on vaikutuksensa. Niin kauan kuin kirkko soutaa ja huopaa, puhuu yhtä ja tekee toista, eroaminen on arvovalinta.
Mitä Kumpukallio toivoisi, että kirkko päättäisi tehdä samaa sukupuolta olevien parien kanssa?
– Toivoisin totta kai, että kaikki voitaisiin vihkiä. Ja että kaikilla olisi turvallinen olo seurakunnassa huolimatta seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuolesta.
Kirkkoherra Heikki Nenonen ja pappi Miika Kolari ovat samoilla linjoilla.
Parikymppisenä ihmisen maailmankatsomus tuppaa vakiintumaan. Eikö eropiikki voi johtua yksinkertaisesti siitä, että nuoret aikuiset toteavat, etteivät usko Jumalaan tai kristinuskon kertomuksiin?
Sekin varmasti vaikuttaa, kirkkoherra toteaa.
– Meidän täytyy kyetä älylliseen keskusteluun ja antaa ihmisille mahdollisuus edes pohtia näitä asioita.
Kun kirkkoherra rukoili Antti Tuiskun puolesta
Yksi metodi, jolla Haagan seurakunta tavoittelee millenniaaleja, on sosiaalinen media. Seurakunnan videoilla istutetaan kirkon pihalle kanervaa jalkapallovalmentaja Markku Kanervan kunniaksi ja kommentoidaan Antti Tuiskun lyriikoita.
”Moi Antti! Mä kuuntelin tossa sun uutta levyä, ja siinä oli sellainen kappale kuin Kerran vuodes kirkkoon. Ja se oli itse asiassa tosi hieno ja koskettava kuvaus”, kirkkoherra Nenonen juttelee videolla.
”Sä lauloit muuten siinä laulussa, että hyvä kirkkoherra, rukoile mun puolest, kun en mä jaksa näistä synneistä kantaa kuin puolet.”
Nenonen polvistuu alttarille. ”Niin sellainen vaan, että mä oon nyt rukoillut sun puolesta. Ja mä toivon sulle kaikkea hyvää. Sellainen yksi hyvä juttu tähän loppuun, että ei niistä synneistä tarvii kantaa edes puolia, vaan ne kaikki voi jättää Kristukselle kannettavaksi.”
Helmikuun loppuun mennessä videota oli katsottu yli 60 000 kertaa.
– Se on yli neljä kertaa Haagan seurakunnan jäsenmäärä, kirkkoherra huomauttaa.
Hei @anttituisku,
— Haagan seurakunta (@Haagansrk) February 21, 2020
Me kuultiin sun pyyntö ja tehtiin mitä piti.
Hyvää laskiaisviikonloppua ja siunattua kohta alkavaa paastonaikaa sinulle ja läheisillesi! 🙏#armo #kirkkoherra #rukous #kristus pic.twitter.com/62pHc77zBv
Oikaisu 2.3.2020 kello 10.08: Jutussa luki aiemmin, että Helsingissä on 17 luterilaista seurakuntaa. Helsingissä on 17 suomenkielistä luterilaista seurakuntaa ja kolme ruotsinkielistä, yhteensä siis 20.
Lisäys 5.3.2020 kello 9.44: Kirkkoherra Heikki Nenonen pyysi jutun julkaisemisen jälkeen tarkentamaan käsitystään lasten kastamisesta. Hänen mukaansa kastamaton lapsi ei ole kristitty, koska kristityksi tullaan kasteessa. Sen sijaan kastamaton lapsi on Jumalan lapsi siksi, että Jumala on luonut hänet. Kenenkään ei tarvitse pelätä, että kastamaton lapsi joutuisi kadotukseen.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Seurakuntaneuvosto valitsee Haagan uuden kirkkoherran – irtisanoutuneen Heikki Nenosen seuraaja tiedossa ehkä jo kesällä
AjankohtaistaHaagan seurakuntaneuvosto äänesti valintatavasta kokouksessaan 28. helmikuuta.
