Kuva: Hannu Lukkarinen
Jokainen sukupolvi etsii enkeleiltä apua omiin ongelmiinsa
Enkelin toimenkuvat ovat aina aikansa kuvia. Se ei silti vaikuta siihen, millaisia enkelit oikeasti ovat, uskoo professori Serafim Seppälä.
Viitisen vuotta sitten systemaattisen teologian professori ja ortodoksimunkki Serafim Seppälä vieraili vanhassa armenialaisessa luostarissa. Historiansa aikana luostari oli hävitetty useita kertoja ja sen käsikirjoitukset ja koristeet poltettu. Kaikki ei kuitenkaan ollut tuhoutunut: luostarin kirkon seinältä katsoi serafi.
Serafit ovat enkeleitä, usein kuusisiipisiksi kuvattuja, ja Serafim-nimi juontaa juurensa näistä olennoista. Kohtaaminen ei ole unohtunut.
– Serafin kasvot olivat yhtäältä täysin kiviset ja karut, mutta toisaalta hyvin lämpimät ja eloisat. Yhtäkkiä tunsin jotain siitä, millaista enkelien oleminen on, mitä on seistä ikuisesti ja aineettomasti Jumaluuden kirkkauden edessä ja olla sen läpäistävänä, Serafim kertoo.
Hänen mukaansa enkelien olemisessa oleellisinta on juuri läheisyys Jumalan kanssa. Listaa enkelien ominaisuuksista voisi jatkaa vaikka näin: ruumiiton, luotu, kuolematon, vapaa, jumalallisen valon läpäisemä. Ne tuntuvat aika erilaisilta olennoilta kuin kiiltokuvien pastellisävyiset siivekkäät.
– En yleensä tunne halua oikoa kenenkään käsityksiä. Mutta näkemys enkeleistä lihavina vauvoina, jotka lilluvat hattarapilvillä, synnyttää niin suurta myötähäpeää, että sen soisi vähitellen katoavan, Serafim hymähtää.
Hänen uusin kirjansa Taivaalliset voimat. Enkelit varhaiskristillisyydessä ja juutalaisuudessa (Kirjapaja 2016) on kuin matkaopas toisenlaiseen todellisuuteen. Siihen ei kuulu vain tämä maapallo ihmisineen ja eläinlajeineen vaan sitä kansoittavat myös enkelit, joita on monin verroin enemmän kuin ihmisiä. On serafeja, kerubeja, valtaistuimia, herruuksia, valtoja, voimia, hyveitä, yli- eli arkkienkeleitä ja ihan vain pelkkiä enkeleitä.
Mihin tällaista joukkoa tarvitaan? Serafim vastaa kysymykseen kysymyksellä.
– Mihin tarvitaan kukkia? Tai ihmisiä? Jokainen, joka saa olla osallinen olemassaolosta, on siunattu. Luomakunnan moninaisuus on arvo itsessään. Eli toisin sanoen enkeleitä tarvitaan perimmiltään samaan kuin ihmisiäkin: rakkauden vastaanottamiseen ja antamiseen.
Jumala puhuu enkelin suulla
Sitä, mitä ja millaisia enkelit ovat, on pohdittu vähintäänkin kolmen vuosituhannen ajan. Vanhimmat enkeleitä käsittelevät kuvat ja tekstit ovat Lähi-idän muinaisuskonnoista. Enkelit on omaksuttu myös juutalaisuuteen ja edelleen kristinuskoon. Nykyiseen uushenkiseen enkeliuskoon puolestaan on lainattu aineksia vanhasta juutalais-kristillisestä perinteestä.
Varsinkin Vanhassa testamentissa enkeleitä esiintyy tämän tästä. Enkeli ilmestyy, kun Jumalalla on asiaa ihmisille. Joskus riittää, että enkeli näyttäytyy unessa. Toisinaan itse Jumala tuntuu tulevan paikalle enkelin hahmossa ja puhuvan enkelin suulla. Joskus enkeli tulee avuksi tai puuttuu viime hetkellä tapahtumien kulkuun, kuten estäessään Abrahamia surmaamasta poikaansa Iisakia.
Sanansaattajan tehtävä jatkuu myös Uudessa testamentissa. Luukkaan evankeliumissa enkeleiltä kuullaan suurimmat uutiset: Maria saa kuulla synnyttävänsä pojan, paimenille kerrotaan, että maailmaan on syntynyt Vapahtaja.
Ensimmäisten vuosisatojen kirkkoisät pohtivat enkelien olemusta innokkaasti. Sitä edelsi juutalaisuudessa eletty enkelibuumi.
– Juutalaiset enkelinäkemykset olivat ajanlaskun alun aikoihin kovassa myllerryksessä ja sieltä löytyy vähän kaikkea. Kristillinen kirkko toi loppujen lopuksi aika vähän uutta siihen. Ehkä suurin ero on se, että kirkossa enkelien ja jumalanpalveluksen suhdetta mietittiin tarkkaan, kun jumalanpalvelukselle tuli hyvin taivaallinen pohjavire. Maan päällä liturgia heijastaa enkelien jumalanpalvelusta taivaassa, ja siinä on paljon viittauksia enkeleihin. Monet niistä jäävät helposti huomaamatta.
– Toinen iso ero on, että enkelihierarkiat ja -luokat muodostuivat kirkossa erilaisiksi ja tarkemmin määritellyiksi, Serafim kertoo.
Varhaiskirkon rikkaasta enkeliperinteestä meillä on säilynyt vahvimpana usko suojelusenkeleihin. Nykyisin suojelusenkelit mielletään lähinnä lasten jutuksi, mutta varhaiskirkossa ajateltiin, että jokainen saa syntyessään oman enkelin ja tämä enkeli on mukana ihmisen hengellisessä kasvussa. Enkelit ovat läsnä myös elämän lopussa. Ne helpottavat kuolevan tuskaa ja saattavat sielun rajan yli.
Kuuluuko aikuisen uskoa enkeleihin? Eikö suojelusenkeliä voi käsittää myös kielikuvaksi, jota käytetään kuvaamaan Jumalan varjelusta ja huolenpitoa?
– Se on vähän sama kuin kysyisi, onko kirja kirjoitettu aivoilla vai tietokoneella. Asiaa voi ajatella kumminkin päin. Jopa varhaiskirkon henkevimmät ajattelijat saattoivat todeta, että on sama, puhuuko Jumalan johdatuksesta vai suojelusenkelin antamasta johdatuksesta, Serafim vastaa.
Enkeleistä haetaan merkitystä elämään
Enkelien toimenkuvat kertovat aikansa maailmankuvasta. Se, että eri luonnonilmiöillä ja taivaankappaleilla raekuuroista ja lumesta tähtikuvioihin ja komeettoihin olisi omat enkelinsä, ei ennen modernin luonnontieteen syntyä kuulostanut yhtä oudolta kuin nykyään.
– Periaatteessa se, mitä maan päällä ajatellaan enkeleistä, ei vaikuta siihen millaisia he ovat, Serafim muistuttaa.
– Mutta on selvää, että jokainen aikakausi hakee enkeleistä apua omiin ongelmiinsa ja sen takia enkeleitä lähestytään eri kulmista. Esimerkiksi kristittyjen, jotka asuivat islamilaisen valtakunnan sisäpuolella tai sen naapurissa, yksi perusongelma oli turvattomuuden tunne. Siksi enkeleitä alettiin yhä useammin nimittää ja kuvata sotavoimien johtajiksi, taivaallisiksi voimamiehiksi.
Nykyisin polttavimmat ongelmat ovat toisentyyppisiä. Elämä ei ehkä tunnu niinkään turvattomalta kuin merkityksettömältä.
– Halutaan yksilöllisiä tuntemuksia myös enkeleistä, Serafim arvioi.
– Varhaiskirkossa oltiin kiinnostuneita kirkon, seurakunnan, kansojen ja kaupunkien enkeleistä enemmän kuin yksilöiden enkeleistä, koska yhteisö ymmärrettiin suuremmaksi kuin yksilöt. Nykyään mennään vähän toisin päin.
Enkeli auttaa eksynyttä
Viime vuosina enkeleiltä – tai enkeleistä innostuneilta ihmisiltä – ei ole voinut välttyä. On enkelikirjoja, enkelihoitoja, enkeliterapiaa ja enkelikursseja. Enkeleiltä haetaan apua ja neuvoja arkipäivän pieniin pulmiin yhtä lailla kuin suuriin elämänmuutoksiinkin. Serafim arvioi, että nykyihmisillä on vahva pyrkimys löytää sellaista hengellisyyttä, joka olisi syvää ja aitoa.
– Samaan aikaan sen pitäisi olla jotenkin omaa ja muuta kuin se, mitä kirkko edustaa. Minun on vaikea nähdä, miten tällainen voisi johtaa johonkin muuhun kuin omien tuntemusten ja mieltymysten jonkinasteiseen jumalointiin.
Ihmisten enkelikokemuksia Serafim ei kiistä. Hänelle ovat kertoneet kohtaamisistaan enkelin kanssa monet sellaisetkin ihmiset, jotka eivät ole millään lailla mystiikkaan tai rajatietoon suuntautuneita.
– Yllätyin siitä, että monet kokemukset ovat tapahtuneet suhteellisen vähäpätöisten asioiden yhteydessä. Enkeleiltä on saatu apua vaikkapa matkoilla, kun on oltu eksyksissä. Saattaa ilmaantua tyyppi, joka ei tee muuta kuin johdattaa eksyneen oikeaan paikkaan – ja katoaa sitten silmien edessä.
Serafim muistuttaa, että oikea enkeli johdattaa ihmisiä Kristuksen luokse eikä halua huomiota itselleen. Enkeleihin pätee sama kuin vanhojen kirkkojen käsityksen mukaan pyhiin ihmisiin: heitä voi kunnioittaa ja pyytää rukoilemaan ihmisten puolesta, mutta ei palvoa.
Se, mikä on palvomista ja mikä taas kunnioittamista, ei Serafimin mukaan ole kiinni tunnetilasta tai sen voimakkuudesta.
– Se, mitä palvotaan, on erilaista ja ymmärretään erilaisena kuin se, mitä kunnioitetaan. Jumala on luomaton, enkelit ja ihmiset luotuja. Sen ymmärtäminen on olennaisempaa kuin oman tunnetilan mittailu.
Serafim kirjoitti enkeleistä 256-sivuisen kirjan. Vähän ennen kirjan loppua, kun lukija on useamman illan uppoutunut enkelimaailmaan ja alkanut jo uneksiakin enkeleistä, vastaan tulee varoitus: vasta-alkajan on parempi olla ajattelematta enkeleitä liikaa. Miksi?
– Sanotaan näin vertauskuvallisesti: jos neito haluaa löytää unelmiensa prinssin, niin hänen ei kannata aloittaa etsintää tutkimalla postilaitoksen historiaa ja organisaatiomallia ja selvittämällä yökaudet sitä, miten ja millä tekniikalla rakkauskirjeitä kuljetetaan.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Varhaisimmat joululaulut kirjoitti diakoni, jonka mielestä köyhyys on rikkautta parempi elämäntapa
HengellisyysVarhaisimmat tähän päivään säilyneet jouluhymnit ovat peräisin 300-luvulla eläneen Efraim Syyrialaisen kynästä. Joukossa on muun muassa Marian tuutulauluja Jeesus-lapselle.
