15-vuotiaana kuolleen Carlo Acutisin viimeinen leposija on Santa Maria Maggioren kirkossa Assisissa.
Jumalan influensseri Carlo Acutis on ensimmäinen millenniaalipyhimys, mutta erityisiä nuoria on ollut katolisessa kirkossa muitakin
Monet pyhinä pidetyt lapset ja nuoret ovat jo varhain olleet tietoisia kutsumuksestaan. Monien elämää on leimannut myös sairaus ja kärsimys.
Sunnuntaina 7. syyskuuta pyhäksi julistettua italialaista Carlo Acutisia on kutsuttu Jumalan influensseriksi ja internetin suojeluspyhimykseksi. Vuonna 1991 syntynyt Acutis on ensimmäinen millenniaalien sukupolveen kuuluva pyhä. Hän kuoli leukemiaan vain 15-vuotiaana vuonna 2006, ja lepää lasiseinäisessä arkussaan puettuna farkkuihin, verkkaritakkiin ja lenkkareihin kuin kuka tahansa ikäisensä.
Yksi pyhimyselämäkerroissa tyypillisesti toistuva piirre on se, että henkilö oli jo lapsena poikkeuksellisen harras. Niin myös Carlo. Hänen perheensä ei ollut mitenkään erityisen uskonnollinen, mutta poika omistautui uskonnon harjoittamiselle pienestä pitäen. Lapsena hän rukoili ruusukkorukousta päivittäin. Sen jälkeen, kun hän 7-vuotiaana oli saanut ensimmäisen ehtoollisensa, hän halusi käydä messussa niin usein kuin mahdollista ja käännytti myös tapakristityt vanhempansa aktiivisiksi kirkossakävijöiksi.
Carlo Acutis oli kiinnostunut ihmeistä, pyhimyksistä ja enkeleistä – ja tietokoneista, pelaamisesta ja jalkapallosta.
Monet Acutisin tunteneet muistelevat hänen hyväsydämisyyttään. Hän esimerkiksi auttoi kotikaupunkinsa Milanon kodittomia ja puolusti koulussaan kiusattuja.
Uskonasioiden ohella Acutis oli innostunut tietokoneista. Hän onnistui yhdistämään nämä kaksi intohimoaan tekemällä esimerkiksi nettisivustot, joille oli koottu eri puolilla maailmaa tapahtuneita Neitsyt Marian ilmestyksiä ja ihmeitä.
Acutis oli kiinnostunut myös pyhimyksistä ja enkeleistä. Hänelle itselleen erityisen rakas pyhä oli Franciscus Assisilainen, ja siksi hän toivoi, että hänet haudattaisiin juuri Assisiin. Siellä hänen vahalla käsitelty ruumiinsa on esillä Santa Maria Maggioren kirkossa.
Pyhäksi julistaminen edellyttää kahta ihmettä
Katolisessa kirkossa pyhäksi julistaminen on useampivaiheinen ja usein pitkä, jopa vuosikymmeniä kestävä prosessi. Siihen ei riitä pelkkä hurskas ja esimerkillinen elämä, vaan kandidaatilta vaaditaan kahta todistettua ihmettä kuolemansa jälkeen.
Viestintäjohtaja Marko Tervaportti Helsingin katolisesta hiippakunnasta kertoo, että prosessi alkaa usein niin, että henkilöllä on kuollessaan jonkinlainen pyhyyden maine.
– Vähitellen alkaa sitten muodostua kultti, jossa häneltä pyydetään esirukouksia. Sitten vain odotetaan, uskotaan ja nähdään, että rukousten seurauksena tapahtuu esimerkiksi lääketieteellisesti selittämättömiä paranemisia. Silloin paikallisella tasolla voidaan aloittaa esivalmistelu, jossa kerätään materiaalia ja dokumentaatiota. Sitä voi kertyä jopa tuhansia sivuja, Tervaportti sanoo.
Lopulta koottu materiaali toimitetaan Roomaan erityisen pyhäksi julistamisen viraston analysoitavaksi, ja jos sen perusteella katsotaan olevan aihetta, kyseisen “Jumalan palvelijan” tapaus esitellään paaville. Sen perusteella paavi voi hyväksyä, että henkilöä aletaan kutsua “kunnioitettavaksi”. Jotta henkilö sitten voidaan julistaa autuaaksi, vaaditaan yksi ihme. Pyhäksi julistamiseen tarvitaan sen jälkeen vielä toinen ihme.
Carlo Acutisin kohdalla prosessi käynnistyi pian hänen kuolemansa jälkeen vuonna 2013, jolloin hän sai arvonimen Jumalan palvelija. Kunnioitettava hänestä tuli vuonna 2018, ja autuaaksi hänet julistettiin vuonna 2020, kun eräs brasilialainen poika oli Acutisia rukoiltuaan parantunut haimasairaudesta. Toinen ihme tapahtui vuonna 2022, kun pyöräonnettomuudessa aivovamman saanut nuori costaricalainen nainen parantui hänen äitinsä rukoiltua Acutisin haudalla.
Acutisin kanonisointia on pidetty myös laskelmoituna vetona, jolla katolinen kirkko pyrkisi puhuttelemaan erityisesti nuoria.
– Tuollaiseen laskelmointiin en usko ollenkaan. Se, miten pyhä Carlo jo tosi nuorena uskoi Jumalaan ja palveli kirkkoa elämällään ja teoillaan, on valtavan hieno todistus. Uskon, että kanonisointi oli oikea ja hyvä ratkaisu, Tervaportti sanoo.
Francisco ja Jacinta Marto olivat lukutaidottomia maalaislapsia, joille Neitsyt Maria ilmestyi.
Neitsyt Maria ilmestyi lapsille
Carlo Acutis ei ole ainoa nuori pyhimys – eikä edes nuorimmasta päästä. Esimerkiksi monet kristittyjen vainoissa ensimmäisillä vuosisadoilla marttyyrikuoleman kärsineistä olivat nuoria. Myös sadan viime vuoden aikana pyhien joukkoon ja ehdolle on päässyt lapsia ja nuoria.
Pyhimyskertomuksista innostunut Acutis nimesi lempipyhimystensä joukkoon kaksi portugalilaislasta, Francisco ja Jacinta Marton. Vuonna 1917 sisarukset olivat yhdessä serkkunsa kanssa kokeneet kuusi Neitsyt Marian ilmestystä. Lasten kertoman mukaan Neitsyt Maria kehotti heitä rukoilemaan päivittäin rauhaa. Hän myös ilmoitti sisarusten kuolevan pian ja pääsevän taivaaseen. Ilmestyksiin sisältyi myös ennustuksia maailmantilanteesta. On spekuloitu, ennustettiinko niissä esimerkiksi toinen maailmansota, kommunismin kaatuminen ja paavi Johannes Paavali II:n salamurhayritys.
Sisarukset kuolivat espanjantautina tunnettuun influenssaan, Francisco 10-vuotiaana vuonna 1919 ja Jacinta 9-vuotiaana vuonna 1920. Vuonna 1930 katolinen kirkko ilmoitti pitävänsä ilmestyksiä aitoina, ja niiden tapahtumapaikalle Fátimaan on kasvanut yksi suurimmista katolisista pyhiinvaelluskeskuksista. Marton sisarukset julistettiin pyhiksi vuonna 2017, sata vuotta ilmestysten jälkeen.
6-vuotiaana kuolleesta Antonietta Meosta saattaa tulla nuorin modernin ajan pyhimys.
Sairas pikkutyttö kirjoitti Jeesukselle
Pyhän Ristin kirkko on yksi Rooman seitsemästä pyhiinvaelluskirkosta. Sinne tullaan kunnioittamaan pyhäinjäännöksiä, joiden uskotaan olevan Jeesuksen ristin kappaleita ja muita hänen kärsimykseensä liittyviä esineitä. Samassa kirkossa kierrellessään saattaa törmätä myös toisenlaisiin pyhäinjäännöksiin: kaunokirjoitusvihkoon, leluihin ja pieniin kenkiin. Ne ovat kuuluneet Antonietta Meolle (1930–1937), joka kastettiin tuossa kirkossa ja on myös haudattu sinne.
6-vuotiaana kuolleesta Antonietta Meosta tulee nuorin modernin ajan pyhimys, jos hänet kanonisoidaan. Hanketta alettiin edistää jo pian hänen kuolemansa jälkeen. Asia viipyi käsiteltävänä useamman vuosikymmenen, kunnes vuonna 2007 paavi Benedictus XVI julisti Meon kunnioitettavaksi.
Antonietta Meon, jota kutsuttiin Nennolinaksi, kristillinen kasvatus alkoi jo varhain ensin kotona ja sitten nunnien johdolla katolisessa koulussa. Viisivuotiaana Meo sairastui luusyöpään, jota yritettiin parantaa kivuliailla kalsiumruiskeilla ja amputoimalla hänen toinen jalkansa. Syöpä ei kuitenkaan parantunut, vaan levisi eri puolille kehoa.
Sairastuttuaan Meo laati yhteensä yli 150 kirjettä Jeesukselle, Neitsyt Marialle, Jumalalle ja Pyhälle Hengelle. Suurimman osan niistä hän saneli äidilleen, sillä hän ei osannut vielä kirjoittaa. Muutamat viimeisistä hän jo kirjoitti itse.
Kirjeissään hän rukoilee lähimpiensä puolesta, mutta – ilmeisesti aikuisten keskusteluja prosessoiden – myös sotien loppumista Afrikassa ja Espanjassa ja uskoontuloa mustille. Hän myös odottaa kiihkeästi päivästä toiseen ensimmäistä ehtoollistaan ja sen saatuaan konfirmaatiota.
Sairaudestaan, kivuistaan ja lähestyvästä kuolemastaan Meo kirjoittaa vain vähän. Toisinaan hän mainitsee oman kärsimyksensä olevan uhraus, joka auttaa muita pelastumaan. Marraskuussa 1936 hän pyytää: ”Ensinnäkin: anna minun kasvaa hyvyydessä. Toiseksi: anna minun päästä taivaaseen. Kolmanneksi: anna minun kävellä paremmin. Ja vielä pyydän, että auttaisit vanhempiani ja sisartani pääsemään taivaaseen.” Välillä hän haaveilee ryhtyvänsä isona nunnaksi ja Jeesuksen morsiameksi ja kysyy, ilahduttaisiko se Jeesusta.
Juuri ennen kuolemaansa Meo näki näyssä Jeesus-lapsen Teresan, pyhimyksen, joka oli hänelle rakas. Perheen kertoman mukaan kuoleva lapsi oli sanonut, että hän haluaisi viipyä maailmassa kauemmin ja kärsiä vielä, mutta Teresan vastaus hänelle oli, että ”tämä on tarpeeksi”.
24-vuotiaana kuollut Jeesus-lapsen Teresa on yksi katolisen kirkon rakastetuimpia pyhiä.
Taivaaseen pientä tietä pitkin
Pyhä Jeesus-lapsen Teresa (1873–97), joka tunnetaan myös nimellä Lisieux'n Teresa tai Pikku Teresa, oli jo lapsena palavan uskonnollinen. Myös hänen elämäänsä leimasi kärsimys ja sen tyyni kestäminen. Omaelämäkerrassaan Teresa kirjoittaa oivaltaneensa, että tullakseen pyhimykseksi on kärsittävä paljon, tavoiteltava täydellisyyttä ja unohdettava itsensä.
Teresa oli vanhempiensa ja sisartensa rakastama perheen kuopus, mutta onnellinen lapsuus rikkoutui äidin kuolemaan, kun Teresa oli vain nelivuotias. 9-vuotiaana Teresa koki toisen ison menetyksen, kun hänen rakas isosisarensa Pauline lähti luostariin. Teresa olisi halunnut seurata sisartaan, mutta häntä pidettiin liian nuorena. Pian hän sairastui vakavasti.
Haaveet luostarielämästä toteutuivat lopulta, kun Teresa oli viidentoista ja pääsi kokelaaksi Lisieux’n karmeliittaluostariin, jossa kaksi hänen sisaristaan jo asui ja josta tuli hänelle loppuelämän koti.
Kunnianhimoiset unelmat omasta matkasta kohti pyhyyttä karisivat luostarissa. Teresa sai pian huomata oman pienuutensa ja opetella sietämään epätäydellisyyttään. ”Mutta haluan löytää tavan mennä taivaaseen pientä tietä pitkin, sellaista tietä pitkin, joka on tosi suora, tosi lyhyt ja täysin uusi”, hän kirjoitti.
Vuonna 1896 Teresa sairastui tuberkuloosiin, ja vuoden kuluessa hänen tilansa heikkeni niin, että hänet siirrettiin luostarin sairastupaan. Viimeisinä kuukausinaan hän kirjoitti omaelämäkertaansa. Teresa kuoli 24-vuotiaana.
Omaelämäkerta julkaistiin pian Teresan kuoleman jälkeen. Se teki hänestä tunnetun ja hänen haudastaan pyhiinvaelluskohteen. Pian alettiin raportoida myös rukousvastauksia ja ihmeitä. Teresa julistettiin pyhäksi vuonna 1925. Sata vuotta kuolemansa jälkeen, vuonna 1997, Teresa sai myös kirkon opettajan arvonimen – nuorimpana katolisen kirkon historiassa.
Lähteitä:
Lamp and Lily. The Letters and Writings of Venerable Antonietta Meo.
Saint Therese of Lisieux: Story of a Soul.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Keskiajan ihmisille pyhimykset olivat läheisiä auttajia, ja työtkin rytmitettiin pyhimyskalenterin mukaan
HengellisyysUskonnollinen ja kristillinen ajattelu läpäisi keskiajalla koko elämänpiirin, kertoo arkeologi ja tietokirjailija Ilari Aalto. Hän kokeili seurata keskiajan vuodenkiertoa askareineen ja juhlapyhineen.
