Pyhän Henrikin katedraalin päämessussa olivat istumapaikat täynnä.
Pääkaupunkiseudun katolisissa seurakunnissa voi kuulla yli 80 eri kieltä
Katolinen kirkko Suomessa kasvaa etenkin maahanmuuttajien kautta. Helsingin Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnan päämessu on tupaten täynnä kirkkokansaa.
Sunnuntain ensimmäinen messu Pyhän Henrikin katedraalissa on päättynyt hetki sitten. Samaan aikaan kun aamun jumalanpalvelukseen osallistuneet poistuvat kirkosta, kulkee ihmisiä myös toiseen suuntaan. Päivän toinen messu, päämessu, alkaa kello 11. Sen jälkeen on vielä perhemessu ja iltamessu.
Kun päämessu alkaa, noin parinsadan hengen kirkko on tupaten täynnä. Osa ihmisistä seisoo kirkon takaosassa. Muutamia nuoria on kiivennyt pienelle urkuparvelle, urkuri Marko Pitkäniemen valtakuntaan. Hän vastaa messun musiikista.
Messussa on kaikenikäistä väkeä ja monenlaisia kasvoja. Pääkaupunkiseudun kahdessa katolisessa seurakunnassa, Pyhän Henrikin ja Pyhän Marian seurakunnissa, puhutaan yli 80 eri kieltä. Myös tässä messussa ainakin puolet kirkkokansasta on muualta Suomeen muuttaneita.
Messun viettävä kirkkoherra Marco Pasinato on alun perin Italiasta, mutta asunut Suomessa pitkään. Hän puhuu hyvää suomea. Saarna ja suurin osa messusta on suomeksi, osa liturgiasta latinaksi.
Suomi ja ruotsi ovat Helsingin katolisen hiippakunnan viralliset kielet, vaikka tässä Suomen monikulttuurisimmassa yhteisössä käytetään jatkuvasti monia muitakin kieliä. Esimerkiksi tällä viikolla on messu englanniksi, portugaliksi ja arameaksi eli kielellä, jota Jeesus aikoinaan puhui.
Kirkon sisääntulon lähellä on vihkivesiastia, jossa kostutetaan sormet ja tehdään ristinmerkki.
Katso video messusta:
Tänään rukoillaan sairaiden puolesta
Messu kestää tunnin ja viisitoista minuuttia. Se on hieman normaalia pidempi, sillä on 11. helmikuuta. Kyseinen päivä on katolisessa kirkossa Lourdesin Neitsyt Marian muistopäivä ja samalla maailman sairaiden päivä. Se tarkoittaa sitä, että kirkossa on saarnan jälkeen sairaiden voitelun sakramentti. Siinä pappi rukoilee vakavasti sairaiden, pitkäaikaissairaiden ja iäkkäiden seurakuntalaisten puolesta. Saarnan jälkeisessä sakramentissa käytetään papin siunauksen lisäksi pyhää öljyä.
Katolisessa messussa on luterilaiselle paljon tuttua. Keskeiset elementit ovat samat: synnintunnustus ja -päästö, päivän lukukappaleet eli raamatuntekstit, saarna, uskontunnustus, ehtoollinen, loppusiunaus. Käytössä on Cantemus-niminen laulukirja, jossa on myös luterilaisessa kirkossa käytettäviä virsiä.
On ollut hurja kokemus, millainen yhteys toisiin ihmisiin ja Jumalaan syntyy elävän uskonnon kautta.
– Lauri Järvilehto
Erojakin on. Messun alussa pappi suitsuttaa alttarin. Synnintunnustuksessa pyydetään autuasta Mariaa, enkeleitä ja pyhiä rukoilemaan syntinsä tunnustavan puolesta Jumalaa. Esirukouksessa muistetaan paavia ja rukoillaan myös kiirastulessa olevien sielujen puolesta. Sanctus eli Pyhä ja Agnus Dei eli Jumalan karitsa -hymnit lauletaan ainakin tällä kertaa latinaksi ja niiden aikana kirkkokansa polvistuu.
Ehtoollinen on sakramentti eli pyhä toimitus, kuten luterilaisessa kirkossa. Katolisessa kirkossa uskotaan, että leipä ja viini muuttuvat papin viettämän eukaristisen rukouksen eli ehtoollisseremonian aikana todellisesti ja pysyvästi Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Hetkellä, jolloin näin tapahtuu, soitetaan kelloa. Katolisessa kirkossa pappi nauttii ehtoollisen ensin itse ja jakaa sen sitten seurakuntalaisille. Tätä kutsutaan kommuunioksi.
Saarnan aiheena on Matteuksen evankeliumin kohta, jossa Jeesus parantaa spitaalisen.
Phuong Phanin mielestä kirkossa käyminen on kuin tulisi kotiin.
Messun päätyttyä on viidentoista minuutin tauko ja siihen osallistuneista osa lähtee seurakuntasaliin kirkkokahville. Muutama kymmenen ihmistä saapuu puolestaan lyhyeen perhemessuun.
”Minä jumppaan henkisesti”
Vietnamilainen Phuong Phan kertoo kirkkokahvilla tulleensa Suomeen kiintiöpakolaisena vuonna 1990. Kommunistisessa maassa oli vain vähän katolilaisia pappeja, eikä Phania oltu kastettu kotimaassaan. Hänen isovanhempansa äidin puolelta olivat kuitenkin katolilaisia samoin kuin äiti.
– Tulin Suomeen 11-vuotiaana ja sain kasteen ja vahvistuksen sakramentin eli konfirmaation. Olen kiitollinen siitä, että äitini teki tuon päätöksen puolestani. Usko merkitsee minulle suurta osaa elämää ja kirkossa käyminen on kuin tulisi kotiin. Siellä kaikki ovat veljiä ja sisaria. Myös omat lapseni, kolme poikaa, on kastettu katolisen kirkon jäseniksi, kertoo Phan.
Goerges Kasongon mukaan messussa käyminen vahvistaa uskoa Jumalaan.
– Vaikeina aikoina saan lohtua Jumalalta ehtoollisen ja seurakuntayhteyden kautta. Joku muu jumppaa, minä jumppaan henkisesti. Usko tuo minulle rauhaa ja turvallisuutta. Rauhaa rakennetaan pienillä teoilla, vaikka sillä, että nostaa roskikseen muiden lattialle heittämän roskan. Oleellista on, että annat hyvää muille. Siihen tarvitsen voimaa Jumalalta.
Toisessa pöydässä istuva Georges Kasongo on muuttanut Suomeen Kongosta. Hänkin tuli tänne pakolaisena yli 25 vuotta sitten ja työskentelee nyt Helsingin kaupungilla virkamiehenä. Vaimo ja kolme lasta ovat mukana kirkossa, jossa perheellä on tapana käydä joka sunnuntai.
– Käyn messussa, sillä se vahvistaa uskoa siihen, että Jumala on olemassa. Olin katolilainen myös Kongossa. Messu on siellä muuten samanlainen, mutta vauhdikkaampi. On kuoroja ja lauletaan paljon. Täällä kuunnellaan enemmän sitä, mitä pappi sanoo, kuvailee Kasongo eroa.
Jumalausko löytyi vähitellen messussa
Perhemessun päätyttyä seurakuntasaliin tulevat Laura ja Lauri Järvilehto kolmen lapsensa kanssa. Kaksi muuta lasta eivät ole nyt mukana. Tälläkin perheellä on tapana käydä aktiivisesti kirkossa.
Itse asiassa viikoittainen messu on katolilaisille paitsi oikeus myös velvollisuus, mutta messussa käy joka viikko noin viidesosa seurakuntalaisista. Eikä yksikään haastateltava kuvaa messua velvollisuutena.
Laura Järvilehto, joka toimii katolisen kirkon avustusjärjestön Suomen Caritaksen hallituksessa, kertoo olevansa ”kehtokatolilainen”. Hänen äitinsä on kotoisin Puolasta ja halusi kastaa tyttärensä katolisen kirkon jäseneksi. Isälle, joka on luterilainen, asialla ei ollut niin suurta merkitystä.
Laura Järvilehto vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Hangossa. Hän kävi luterilaisessa uskonnonopetuksessa, mutta sen lisäksi viisi kertaa lukukaudessa Helsingissä katolisessa uskonnonopetuksessa. Nuoruudessaan hänellä oli ystäviä niin luterilaisista, ortodokseista kuin vapaista kristillisistä suuntauksista ja hän kävi niiden tilaisuuksissa. Se vahvisti omaa katolista uskoa.
– Jeesus on yhteinen jokaiselle kristitylle. Minä arvostan myös muita kirkkoja ja uskovia, mutta minun tapani uskoa on katolilainen. Siinä keskeisintä on messu ja Jumalan läsnäolo siellä.
Laura ja Lauri Järvilehto osallistuivat kolmen lapsensa kanssa perhemessuun. Kaksi lasta jäi tällä kertaa kotiin.
Hänen miehensä Lauri, filosofi ja oppimisaiheisten mobiilipelien suunnittelija, on kotoisin uskonnottomasta kodista. Nuoruudessaan hän joutui kiusallisten käännytysyritysten kohteeksi ja kristinuskon sijaan häntä kiinnosti itämainen filosofia. Dalai Lamaa hän arvostaa suuresti vieläkin. Kristinuskosta Laurilla oli mielestään hyvät ja tieteelliset kristinuskon vastaiset argumentit.
Tutustuminen Lauraan kuitenkin paljasti oman ajattelun ohuuden. Häneen teki vaikutuksen vaimonsa esimerkki ja se, että Laura ei yrittänyt käännyttää häntä. Hän alkoi perehtyä vaimonsa uskontoon ja löysi tiensä kirkkoon messussa käymisen kautta.
– Löysin katolisen uskon vaihe vaiheelta messussa. Ensi kerran tunsin jotain syvempää, kun rauhan tervehdyksessä käteltiin ympärillä olevia ihmisiä. Pääsiäisyönä 2010 minut kastettiin. On ollut hurja kokemus, millainen yhteys toisiin ihmisiin ja Jumalaan syntyy elävän uskonnon kautta. Jumala on minulle augustinolaisessa mielessä määrittelemätön ja itseä suurempi. Ei Jumalaa voi selittää tieteen keinoin ja silti monet kvanttifyysikotkin ovat hartaita uskovia, mainitsee Lauri Järvilehto.
Hän kertoo arvostavansa kirkkonsa sakramentteja, jotka vahvistavat uskoa. Ehtoollinen ja esimerkiksi rippi ovat pysäyttäviä, jopa fyysisiä kokemuksia. Kun käy ripillä, tunnustaa syntinsä ja saa synninpäästön, voi tuntea sisällään puhtauden. Sellaista kokemuksia ei pysty pukemaan sanoiksi, siinä on kyse suuremmasta.
Pyhän Henrikin katedraalissa on sunnuntaisin useita messuja. Kun väki poistuu edellisestä, uutta jo odotellaan.
Katolinen kirkko kasvaa Suomessa
Suomessa on kahdeksan katolista seurakuntaa, jotka kattavat koko maan. Niihin kuuluu vajaa 16 000 rekisteröityä jäsentä. Katolisen kirkon tiedotusjohtajan Marko Tervaportin mukaan iso joukko Suomeen katolisista maista tulleista maahanmuuttajista ei kuitenkaan ole vielä liittynyt paikalliskirkon jäseneksi.
Katolilaisia onkin Suomessa ehkä jopa 25 000 ja määrä kasvaa koko ajan, kun heitä liittyy seurakuntiin. Myös kymmeniä kantasuomalaisia liittyy vuosittain katoliseen kirkkoon.
Noin kolmestakymmenestä papista suurin osa on muualta muuttaneita, mutta esimerkiksi piispa Teemu Sippo on kantasuomalainen.
Pääkaupunkiseudun seurakunnista Pyhän Henrikin katedraaliseurakunta kattaa puolet Helsingistä ja Vantaasta ja myös Porvoon ja itäisen Uudenmaan. Pyhän Marian seurakuntaan kuuluu Espoo, osa Helsingistä ja Tuusulantien länsipuolinen osa Vantaa sekä lisäksi lukuisia muita kuntia lännessä ja pohjoisessa.
Pääkaupunkiseudulla asuu kaksi kolmasosaa katolilaisista. Espoossa pidetään katolisia jumalanpalveluksia Olarin luterilaisen seurakunnan kirkossa. Vantaata lähinnä ovat Tapanilan luterilaisessa kirkossa pidettävät messut. Vantaalle on kymmenen vuoden ajan haikailtu omaa kirkkoa, mutta siihen ei ole varaa.
– Toivottavasti jäsenmäärän kasvu alkaa jossain vaiheessa näkyä kirkon taloudessa positiivisesti. Nyt joudumme pelkän vapaaehtoisuuden sijasta muistuttamaan seurakuntalaisia siitä, että heillä on velvollisuus tukea kirkkoaan. Jäseniltä kerätty tuki kattaa tällä hetkellä vain noin puolet tarvittavasta. Isompiin projekteihin olemme joutuneet pyytämään tukea Saksasta, jossa toimii katolisia hyväntekeväisyysjärjestöjä, jotka auttavat köyhiä paikalliskirkkoja, kertoo Tervaportti.
Kirkon jäseniltä peräänkuulutetun jäsenmaksun suuruus on 1,5 prosenttia verotuloista. Olisi helpompaa, jos kirkolla olisi verotusoikeus, mutta nyt sellaista mahdollisuutta ei ole näköpiirissä, joten Tervaportti toivoo, että passiivisemmatkin seurakuntalaiset heräävät auttamaan kirkkoaan.
Rahaa kuluu kirkkojen ylläpitoon, seurakuntien ja hiippakunnan toimintaan ja pappien palkkoihin. Aiemmin papeille ei maksettu palkkaa, vaan asunnon ja ruoan lisäksi pientä taskurahaa. Nyt taskuraha pitää maksaa palkkana ja siitä ja luontaiseduista menevät verot ja eläkemaksut. Tämä nosti kirkon kustannuksia, vaikka papeille jää edelleen käteen vain noin 400 euroa kuussa.
Katolinen kirkko Suomessa
Ruotsi, johon Suomi kuului, oli keskiajalla katolinen maa. Kuningas Kustaa Vaasan toteuttama reformaatio kuitenkin muutti tilanteen ja Suomesta tuli luterilainen.
Piispa Henrik on marttyyri, jonka perimätieto kertoo tulleen surmatuksi Köyliönjärven jäällä 1150-luvulla. Hänet on julistettu katolisessa kirkossa pyhimykseksi. Viimeinen katolilainen piispa ennen reformaatiota oli Arvid Kurki, joka sai vuonna 1521 surmansa pakomatkalla Ruotsiin. Katoliset tavat elivät kansan keskuudessa vielä pitkään, vaikka Suomi muuttuikin luterilaiseksi. Tunnustautuminen katolilaiseksi saattoi johtaa hengenvaaraan.
Katolisuus palasi Suomeen Venäjän vallan aikana sotilaiden, virkamiesten ja kauppiaiden mukana. Ensimmäinen katolinen kirkko perustettiin Venäjälle kuuluneeseen Viipuriin 1799. Helsinki sai ensimmäisen katolisen kirkkonsa 1860, jolloin otettiin käyttöön Pyhän Henrikin kirkko.
Kun Suomi itsenäistyi, syntyi ajatus katolisten seurakuntien muodostamisesta itsenäiseksi kirkolliseksi alueeksi, vikaarikunnaksi. Katolinen kirkko Suomessa merkittiin 1929 uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriin. Ensimmäinen piispa kirkolle vihittiin 1923, hiippakunta perustettiin 1955 ja täysin itsenäinen siitä tuli 1977.
Nykyisin Helsingin hiippakunnan piispana toimii Teemu Sippo. Jäseniä katolisella kirkolla on vajaa 16 000. Jäsenmäärä kasvaa koko ajan. Suhteet luterilaiseen kirkkoon ovat hyvät.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ketola: Jotkut luterilaiset papit haaveilevat katolisuudesta – käsitys ikiaikaisia totuuksia vartioivasta katolisesta kirkosta ei pidä paikkaansa
PuheenvuorotKatolisen kirkon papistosta ja piispojenkin joukosta löytyy naispappeuden kannattajia, samansukupuolisten vihkimisen tukijoita ja monien muiden uudistusten ajajia.
