Kajas: Moni Alepa on auki 24/7, mutta kirkko pitää ovensa kiinni, miksi?
Syvän ahdistuksen ja surun hetkellä ihminen tarvitsee turvallista tilaa, ja kirkkoa turvallisempaa on vaikea kuvitella. Mutta sisään ei pääse, kun ovi on lukossa.
Loukkaantumisissa, niin fyysisissä kuin henkisissäkin, on tärkeää ensiapu. Yksi murheellinen hoitaa kipuaan ottamalla moottoripyörän alleen, toinen kumoaa tuopin suuhunsa, kolmas juoksee metsään huutamaan tuskaansa. Me kaikki etsimme kipua lievittävää salvaa tai onnellisuushormonia, endorfiinia, joka tarjoaa valoa säkkipimeään hetkeen.
Tekemisen lisäksi paikoilla on meille suuri merkitys surun, joskin myös ilon hetkillä. Kun ystäväni kohtasi henkilökohtaisen tragedian, kehotti vaisto häntä etsimään paikan, jossa saisi olla pieni ja hauras ja jossa saisi istua vierekkäin kipunsa kanssa. Hän tunsi tarvetta päästä kirkkoon.
Ystäväni tavoin moni ilman sen kummempaa vakaumusta kokee juuri kirkon pystyvän tarjoamaan tällaisen suojan.
Ajatus oli kaunis, mutta reissu oli turha. Kirkon ovi ei auennut. Tule tänne huomenna kello kymmenen ja kuuden välillä, oven kyltissä sanottiin. Huomenna? Hänen tuskansa ei katsonut kelloa, sillä se riipi hänen sisuskalujaan juuri tuolla hetkellä.
Surun kohtaaminen tarvitsee ympärilleen turvallisen tilan, jossa huokuu ymmärrys ja joka tuoksuu viisaudelle ja rauhalle. Ystäväni tavoin moni ilman sen kummempaa vakaumusta kokee juuri kirkon pystyvän tarjoamaan tällaisen suojan.
Kuin Alepan ovet, joista voi pujahtaa lähes tulkoon milloin vain sisään hakemaan ensiapua pienimpäänkin syyhyn.
On kuitenkin selvää, että suljetusta ovesta ei kuljeta sisään. Kuvittelenko, että Keski- ja Etelä-Euroopassa ikiaikaisten pyhättöjen ovet tuntuvat olevan aina auki? Ne toivottavat ihmiset tervetulleiksi heti aamuvarhain ja toisaalta iltaisin, kun omille ajatuksille on päivän kiireiltä jälleen aikaa.
Entä jos kaikkien suomalaistenkin kirkkojen ovet olisivat – vaikka vapaaehtoisten avustuksella –auki aamusta iltaan? Kuin Alepan ovet, joista voi pujahtaa lähes tulkoon milloin vain sisään hakemaan ensiapua pienimpäänkin syyhyn. Sellainen kirkko tuntuisi kodikkaalta, vieraanvaraiselta. Se levittäisi kätensä yllätysvieraiden saapuessa ja ohjaisi heidät peremmälle.
Kirjoittaja on entinen huippu-urheilija ja nykyinen viestinnän ammattilainen, joka harrastaa teologian opiskelua.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kajas: Auttamatta jättämisen kauheus konkretisoituu kun miettii, että joku vain kävelisi meidän ohitsemme
PuheenvuorotMeille on luontaista kohdata iloa ja menestystä, mutta vaikeuksiin joutuneen kohtaaminen ei ole helppoa.