Kallion seurakunta perui tanssitempauksen kritiikin vuoksi
Näille Kallion kirkon portaille suunniteltiin tanssitempausta, joka peruttiin ristiriitaisen vastaanoton vuoksi. Tempaus olisi juhlistanut uutta avioliittolakia.

Näille Kallion kirkon portaille suunniteltiin tanssitempausta, joka peruttiin ristiriitaisen vastaanoton vuoksi. Tempaus olisi juhlistanut uutta avioliittolakia.

Kallion seurakunta perui tanssitempauksen kritiikin vuoksi

Kallion seurakunta perui pop up -tapahtuman, jonka piti juhlistaa uutta avioliittolakia. Seurakunnan sateenkaariväki piti tempausta tekopyhänä.

Kallion seurakunta on perunut Tänään tahdon tanssia -nimisen tapahtuman, jota oli suunniteltu tiistai-iltapäiväksi 28. helmikuuta. Pop up -tapahtuma olisi juhlistanut avioliittolain muutosta, joka astuu voimaan keskiviikkona 1. maaliskuuta.

Tänään tahdon tanssia -tempaus on osa Setan ja Kulttuuria kaikille -palvelun hanketta "Suomi 100 – Sateenkaaren väreissä". Tempauksessa työyhteisöjä, kaveriporukoita ja yksittäisiä ihmisiä haastetaan tekemään tanssivideo Tahdon -nimiseen kappaleeseen ja jakamaan se sosiaalisessa mediassa.

Kallion seurakunnan päätös osallistumisesta syntyi muutaman päivän aikana sen jälkeen, kun viestinnän projektipäällikkö Anu Merenlahti sai järjestäjiltä tarkat tiedot tapahtumasta.

– Ajattelin, että tanssitempaus olisi helppo ja iloinen tapa toteuttaa merkittävää ihmisoikeusmuutosta Suomessa, aikaisemmin pitkään Amnestyssa työskennellyt Merenlahti kertoo.

Merenlahti neuvotteli osallistumisesta kirkkoherra Teemu Laajasalon kanssa, ja tieto pop up -tapahtumasta julkistettiin Facebookissa maanantaina 20. helmikuuta.

Palautetta kirkkokahveilta

Kun tapahtumatieto julkistettiin Facebookissa, vastaanotto oli ristiriitainen. Moni reagoi myönteisesti ja ilmoittautui mukaan toteuttamaan Tänään tahdon tanssia -tapahtumaa.

Moni koki Kallion seurakunnan viestin ristiriitaiseksi: ihmisiä kutsutaan kirkon rappusille tanssimaan, mutta samaan aikaan seurakunta ei päästä samaa sukupuolta olevia pareja alttarille vihittäviksi. ”Pop up on varmaan kivaa, mutta todelliset teot Kalliosta puuttuvat”, yksi Facebook-keskustelija kommentoi. ”Voiko samaan aikaan juhlia osallisuutta ja pois sulkemista”, toinen ihmetteli.

Ajattelin, että tanssitempaus olisi helppo ja iloinen tapa toteuttaa merkittävää ihmisoikeusmuutosta Suomessa. - viestinnän projektipäällikkö Anu Merenlahti

 

Anu Merenlahti kysyi seurakunnan omalta Sateenkaarimessu-ryhmältä, miten pulmallinen tilanne pitäisi ratkaista. Ryhmä keskusteli asiasta lauantaina 25.2. sateenkaarimessun jälkeisillä kirkkokahveilla Alppilan kirkossa.

Sateenkaarityöstä vastaava pastori Jaana Partti välitti ryhmän terveiset: tanssitempauksen järjestäminen kirkon portailla olisi tekopyhää tilanteessa, jossa samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen saman kirkon sisällä ei ole mahdollista.

Palautteen perusteella Merenlahti ja kirkkoherra Laajasalo tekivät päätöksen tapahtuman perumisesta.

Kallion seurakuntanuorten kirkkodraamaryhmä oli valmistautunut vetämään tiistai-iltapäivälle suunnitellun pop up -tapahtuman. Paikalle odotettiin noin viittäkymmentä osallistujaa. Merenlahden mukaan joukossa oli kokeneita yhteiskunnallisia vaikuttajia.

Moni toivoo kirkolta enemmän

Tapahtuman peruuntuminen on esimerkki evankelis-luterilaisen kirkon ristiriitaisesta suhtautumisesta keskiviikkona muuttuvaan avioliittolakiin.

Piispainkokous toisti syksyllä 2016 selonteossaan kirkolliskokouksen kannan, jonka mukaan avioliittolain muutos ei anna papille oikeutta vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Monet papit ovat kuitenkin ilmoittaneet vihkivänsä sateenkaaripareja jatkossa.

Helsingissä kuuden seurakunnan kirkkoherrat antavat luvan kirkkosalin tai muun sakraalitilan käyttöön vihkimisissä. Kalliossa kirkkoherra Teemu Laajasalo ja seurakuntaneuvosto päättivät marraskuussa 2016, että seurakunta odottaa vihkimisasiassa kirkon yhteistä päätöstä. Kallion seurakunnan tilat ovat kuitenkin käytettävissä maksutta samaa sukupuolta olevien parien hääjuhliin.

Sateenkaarityöstä vastaava pastori Jaana Partti kertoo, että tilanne on kipeä sekä monelle seurakuntalaiselle että hänelle itselleen. Moni toivoo enemmän juuri Kallion seurakunnalta, joka on ollut sateenkaarityön pioneeri kirkossa.

– Viimeksi tänään sain yhteydenoton pariskunnalta, joka on ollut yhdessä 20 vuotta ja rekisteröinyt parisuhteensa. He kysyivät, voisinko siunata heidät Kallion kirkossa. Jouduin vastaamaan, että en voi, mutta toivottavasti jossakin muualla, Partti sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: