
Keikka-avun vapaaehtoiset voivat etsiä sopivia tehtäviä mobiilisovelluksen avulla. Kuvituksen lähdekuvat: iStock
Ikäihmisiä auttavan Keikka-avun toiminta Länsi-Vantaalla jatkuu – kahden vuoden aikana välitettiin 700 vapaaehtoiskeikkaa
Ikäihmiset voivat saada Keikka-avusta kaverin vaikkapa lääkärireissulle tai keskustelu- ja ulkoiluseuraksi.
Vantaalainen vapaaehtoistyön malli Länsi-Vantaan Keikka-apu jatkaa toimintaansa. Keikka-apu alkoi määräaikaisena hankkeena Vantaankosken ja Hämeenkylän seurakunnissa, mutta toiminnalle on pysyvä tarve ja Keikka-apu jatkuu osana molempien seurakuntien toimintaa. Kysyntää avulle on ollut: vuosien 2023 ja 2024 Keikka-avun kautta välitettiin 700 auttamiskeikkaa.
Keikka-apu auttaa Länsi-Vantaalla asuvia yli 65-vuotiaita. Vapaaehtoisen voi tilata esimerkiksi saattoavuksi lääkäriin, kauppaan tai konserttiin, avuksi pieniin kodin askareisiin tai keskustelu- tai ulkoiluseuraksi. Vapaaehtoiselle Keikka-apu tarjoaa mahdollisuuden osallistua kertaluonteisesti. Tehtävien valitsemisessa vapaaehtoisilla on käytössään kätevä Helping App -mobiilisovellus.
Vapaaehtoiset koulutetaan tehtäväänsä. Vuoden 2024 lopussa aktiivisia vapaaehtoisia oli 20.
– Ennen kaikkea Keikka-avulla on merkitystä alueen ikäihmisille. He saavat nopeasti apua ja turvaa asiointiin. Kotihoitoa Keikka-apu tukee, koska he eivät ehdi saattaa asiakkaitaan lääkäriin. Kotihoidon työntekijät ja omaiset ovatkin keskeinen tilaajaryhmä Keikka-avussa, kertoo projektikoordinaattori Jutta Hakala Vantaan seurakuntien tiedotteessa.
Keikka-avussa on rakennettu myös monenlaista yhteistyötä. Tärkeä kumppani ja vapaaehtoiskeikkojen tilaaja on Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen vanhustenpalvelun toimiala. Mukana ovat olleet myös SPR:n Länsi-Vantaan osasto ja Vantaan kaupungin ikäihmisten hanke MEK.
Keikka-apu-hankkeessa valmistui pilotti myös yritysten mahdollisuuksista vapaaehtoisuuteen. Yrittäjien kanssa on ideoitu vastuullisuustekoja, joista elämyspäivä ikäihmisten kanssa Hämeenkylän vanhustenkeskuksessa toteutui. Myös Hämeenkylän kirkon yhteisöruokailun yhteyteen on kehitetty uusia vapaaehtoistoiminnan malleja yrityksille.
Lisäksi Keikka-apu on tehnyt yhteistyötä kahden alueen lukion kanssa. Martinlaakson lukiossa järjestettiin syksyllä ensi kertaa vapaaehtoistyön kurssi, jossa nuoret viettivät aikaa Hämeenkylän vanhustenkeskuksessa ikäihmisten kanssa. Vaskivuoren lukiolaiset osallistuivat Hämeenkylän kirkon yhteisöruokailuun vapaaehtoisina.
Keikka-avun juuret olivat testamenttilahjoituksessa, jonka Vantaankosken seurakunta sai 2020-luvun alussa. Lahjoituksen ehtona oli sen käyttäminen ikäihmisten hyväksi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

Kysely: Vapaaehtoistyö on merkittävä väylä työllistymiseen – moni vapaaehtoinen pelkää työttömyysturvan menetystä
Ajankohtaista Hyvä elämäTuoreesta kyselystä käy ilmi, että vapaaehtoistyö auttaa monia työllistymään ja etenemään työuralla.
