Keittiömystikko: Äidin jokapäiväinen työ on näkymätöntä, mutta se jos mikä pitää maailmaa koossa

Keittiömystikko: Äidin jokapäiväinen työ on näkymätöntä, mutta se jos mikä pitää maailmaa koossa

Olit sisälläni, kun sydämesi löi ensimmäisen kerran. Olen suojannut sinua siitä saakka. Kiitos yhteisestä matkasta, lapsi!

Olen äiti. Minua on miljoonia, eri kulttuureissa. Olen ollut raskaana ja imettänyt, vuosia elämästä. Olen synnyttänyt ihan uutta elämää, siis tehnyt ihmeitä. Olen myös vaimo, nainen, kerran lapsi, nuori tyttö ja vanha nainen. Ehkä isoäitikin.

Etsin vaatteisiin sopivat koot ja autan ne lasteni päälle. Valmistan ruokaa. Kahdessakymmenessä vuodessa siitä tulee aika monta ateriaa. Tasoitan tunteet. Vaihdan lakanat. Siivoan kaapit.

Ja joskus en tee mitään näistä asioista. Joskus vain olen, väsynyt. Harjoittelen joka päivä ja usein kaadun. Silloin pysähdyn ja katson sinua. Kasvuasi, taitojasi, kaikkea. Sydämeni pakahtuu, sillä muistan niin monta hetkeä matkamme varrelta. Olet ihmeellinen ja toivon sinulle kaiken hyvän.

Putsaan haavasi. Hieron kipeät jalat. Autan läksyissä. Soitan opettajalle ja istun vanhempainilloissa. Vien harrastuksiin: tanssi- ja soittotunneille, treenisalille ja voimisteluun. Luen iltasatuja ja laulan lauluja. Autan askarteluissa.

Ihmiskunnan tulevaisuus on käsissäni, kirjaimellisesti.

Vaikka en aina onnistu, rakastan sinua päättymättömästi.

Pesen pyykkiä ja tiskejä. Täytän lomakkeita. Pussaan, halaan, pakkaan eväät. Pyyhin peppuja, letitän hiuksia. Otan vastaan aika paljon, sekä ainutlaatuista, että vaikeita asioita. Teen omiakin juttuja ja töitä, kirjoitan, pohdin, pidän hauskaa ja toteutan unelmia – omia ja toisten. Minua on niin monta.

Eräänä päivänä minua ei ole. Silloin minusta tulee yhtä näkymätön kuin jokapäiväinen äidin työni maailmassa. Muistatko minua silloin? Tänään teen itseni näkyväksi, vaikka yleensä huomioni on sinussa.

Kiedon sinut äidinrakkauteen. Ulotan energian ympärillesi, jotta rauhoittuisit. Samalla kiedon sinut kaikkeen siihen, mitä en ole omassa itsessäni ja elämässäni vielä selvittänyt. Anteeksi. Siitäkin, etten aina osaa tukea sinua tavallasi. Aistit ja hengität minut kaikkineni. Se onkin hyvä syy selvittää itseni solmuista.

Se, mitä sinulla ja minulla on, on vailla vertaa. Maailmassa ei ole suurempaa rakkautta kuin se, mitä minä sinua kohtaan koen. Vaikka en aina onnistu, rakastan sinua päättymättömästi. Tätä sidettä on vaikein rikkoa, tiesitkö? Kun sydämesi löi ensimmäisen kerran, olit sisälläni. Olen suojannut sinua siitä saakka. Sinun sydänsurusi ovat minun sydänsurujani, iästäsi riippumatta.

Ja sinä – sinä olet loputtoman lojaali minulle! Toivot aina, että pärjäisin tässä tehtävässäni. Kiitos kun tulit luokseni, ja että luotat ja rakastat. Tulee päivä, jolloin jään portin pieleen miettimään, miten kaikki meni. Toivon, että osaan silloin olla itselleni armollinen.


Kirjoittaja on luokan- ja uskonnonopettaja, kirjailija, retriitinohjaaja, entinen lumilautailija, vaimo ja neljän lapsen äiti, jonka sydän sykkii hiljaisuudelle.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi