Keittiömystikko: Taivasikävä iskee, kun maailma uuvuttaa
Materialistisessa maailmankuvassa totta on vain näkyvä. Silti voi kaivata myös jotakin, jota ei ihan tunne.
Materialistisessa maailmankuvassa totta on vain näkyvä, mutta ihmiskokemuksessa on myös ulottuvuuksia, joita on hankala selittää. Olin kaksi viikkoa sairaana. Yleensä karistan virukset nopeasti, mutta tällä kertaa jäin toiseksi ja lääkäri määräsi lepoa. En tiedä, johtuiko se peiton alle piiloutumisesta, Fia Forsströmin kauniista kappaleesta vai siitä, että tartuin Eben Alexanderin kirjaan Totuus taivaasta (WSOY 2013), mutta jostain se iski. Kaipaus. Se tunne on yhtäaikaa lohdullinen ja musertava. Samassa paketissa on sekä tuttuus että ikävä, sillä et voi kaivata jotain mitä et tunne. Kaipauksessa jokin, mikä on läheistä ja rakasta, onkin ulottumattomissa.
Yhtäkkiä oivalsin: poden taivasikävää. Se on olotila, joka syntyy, kun maailma uuvuttaa. Katsot ympärillesi, etkä ymmärrä. Et jaksaisi kannatella edes itseäsi. Kaipaat keveyteen. Kyyneleet polttavat silmissä ilman erityistä syytä. Elämä on uskomattoman ihmeellinen ja kaunis, mutta vastakohtien maailmassa myös raskasta. On hierarkioita, valtapelejä, pahuutta, pikkumaisuutta, välinpitämättömyyttä, erillisyyttä ja huonoja uutisia. Tekisi mieli tarjota itselle ja toisille välittömiä ratkaisuja ja iloista mieltä, mutta ikävää ei taltuteta niin.
Kun pieni lapsi piirtää maailman, on taivas siinä sininen kaistale paperin ylälaidassa. En tiedä miksi näin. Jos havaintoa miettii, ei taivas ole erillään. Todellisuudessa ei ole viivaa, jonka yläpuolelta taivas alkaisi. Miksi lapset näkevät taivaan erillisenä? Onko heillä kokemus sen menettämisestä? Toisaalta lapset tekevät taivaasta totta. Heillä on ylimaallinen kyky rakastaa, luoda, riemuita ja leikkiä. Aikuisille taivas sen sijaan tuntuu olevan vakava ja kiistelty asia, vaikka taivashan on kevyttä!
Lapsena minulla oli toistuvia kokemuksia, jossa maailman ja oman itsen rajat hälvenivät. Iltaisin, kun suljin silmät, lähdin kieppumaan ylöspäin painottomassa tilassa. Se oli päivän paras hetki, parempaa kuin Linnanmäellä. Lähes päivittäin koin myös hetken, jolloin suuri hiljaisuus laskeutui yhtäkkiä osaksi kaikkea olevaa. Niissä hetkissä, vaikka olin vasta pikkutyttö, arkielämä näyttäytyi näyttämönä, jonka lomassa oli toinen, syvempi todellisuus. Se oli olemukseltaan tähtikirkas, kaikenkattava ja täynnä rauhaa.
Uskon, että suuri osa taiteesta on syntynyt yrityksestä taltuttaa taivasikävää. Taiteessa näkymättömästä tulee näkyvää.
Yritykseni kuvailla näitä kokemuksia ovat kömpelöitä, eivätkä sovi ainakaan materialistiseen maailmankuvaan, jossa totta on vain todennettavissa oleva. Ehkä tämä on osa taivasikävän kokemusta – et saa sitä, minkä tunnet todeksi, näkyviin. Uskon, että suuri osa taiteesta on syntynyt yrityksestä taltuttaa taivasikävää. Taiteessa näkymättömästä tulee näkyvää.
Jotkut kokevat olemassaolon selkeimmin ollessaan puuhakkaita. Kun puut kaatuvat, yritysideat konkretisoituvat tai tupa tulee siistiksi, he ovat olemassa. Minä ja kaltaiseni heräämme henkiin, kun kaikki hiljenee. Kirjoitan yleensä öisin, koska silloin kuulen sanat selvemmin. Ulkoisen maailman vaatimusten väistyessä ehdin huomata sielun liikkeet.
9- ja 6-vuotiaat tyttäret pohtivat illalla spontaanisti, mitä taivas heille tarkoittaa. "Taivaassa ei voi enää kuolla. Eli periaatteessa kukaan ei koskaan kuole. Ne vaan vaihtaa paikkaa." "Ne vaan nukahtaa ja lentää pois, niinkuin linnut." "Mä luulen, että taivaassa kaikki on perhettä." Rakkaudellinen yhteys on ainoa toistaiseksi tuntemani lääke taivasikävään.
Kirjoittaja on luokan- ja uskonnonopettaja, kirjailija, retriitinohjaaja, entinen lumilautailija, vaimo ja neljän lapsen äiti, jonka sydän sykkii hiljaisuudelle.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Missä taivas on, pohtivat eri alojen tutkijat – suomalainen tangokin voi herättää taivaskaipuun
HengellisyysKun kaihon tunne pysäyttää ihmisen, hän on lähellä sitä, mitä sanotaan taivaaksi.
Taivaan tähden: Käännekohdassa
Hengellisyys
Keittiömystikko: Hengellisyys on sanoja syvempi asia
Puheenvuorot
