Päivi Vähäkangas siirtyy huhtikuun alussa Munkkiniemen seurakunnasta Helsingin tuomiokirkkoseurakuntaan. Yksi hänen ensimmäisiä työtehtäviään on pääsiäisyön messu Tuomiokirkossa. Joulukuussa kirkkoherraksi valittu Vähäkangas on vt. kirkkoherra, kunnes vaalista tehty valitus on käsitelty hallinto-oikeudessa.
Kirkkoherra Päivi Vähäkankaalle pääsiäinen on sisäisen vapautumisen juhla: ”Silloin minua ei enää kahlitse se paha ja raskas, joka arkeani rajoittaa”
Päivi Vähäkangas muistuttaa, että uuden elämän alkuja on kaikkialla, jos vain pysähtyy katsomaan ympärilleen. Luontokin puhuu ylösnousemuksen puolesta.
– Pääsiäinen on vapautuksen juhla, koska sitähän ylösnousemus on: vapautusta kuoleman, synnin ja pahan vallasta. Siksi se on uuden elämän ja toivon juhla ja merkki, sanoo kirkkoherra ja teologian tohtori Päivi Vähäkangas.
– Kyse on ihmisen sisäisestä ja hengellisestä vapautumisesta. Silloin minua ei enää kahlitse se paha ja raskas, joka arkeani rajoittaa. Jumala on vapauttanut minut siitä ja kutsuu minua joka päivä uuteen elämään ja uusiin alkuihin.
Vähäkangas toteaa, että usein tulee helpommin huomattua se, mikä näyttää kuolleelta, toivottomalta ja kaoottiselta.
– Vaikeampi on nähdä uuden elämän alkuja ympärillämme ja ehkä itsessämmekin, koska ne voivat olla hitaampia prosesseja ja vielä idullaan.
Mutta jos pysähtyy katsomaan ympärilleen, uuden elämän merkkejä on kaikkialla. Pääsiäisen aikaan keväällä jo luontokin puhuu ylösnousemuksen puolesta.
– Talven jäljiltä kaikki näyttää päällisin puolin kuolleelta, mutta silti me tiedämme, että siellä sisällä on uusi elämä, joka kohta puhkeaa esiin. Samoin elämä ennemmin tai myöhemmin valtaa sodan tai luonnonkatastrofin tuhoamat paikat. Vihreä puskee esiin.
– Ihmisillä voi olla myös omakohtaisia kokemuksia siitä, että yhtäkkiä elämä voittaa kuoleman. Ja joka päivä maailmaan syntyy satoja tuhansia uusia lapsia, joten ihan konkreettista uutta elämääkin tulee koko ajan näkyville.
Jumala sitoutui ihmisyyteen pohjamutia myöten
Vaikka pääsiäinen on sisällöltään tärkein kristillinen juhlapyhä, se ei luterilaisessa Suomessa aina näytä siltä. Päivi Vähäkangas arvioi, että lähes kaikki paukut laitetaan joulun juhlimiseen. Pääsiäisen vietossa on aika paljon keskitytty pitkäperjantaihin ja ristiin.
Syitä siihen voi Vähäkankaan mukaan etsiä niin reformaattori Martti Lutherin ristin teologiasta kuin yleisemminkin läntisen kristinuskon sovituskäsityksestä. Luther ajatteli, että Jumala kätkeytyy vastakohtiinsa. Hän on siellä, mikä näyttää tappiolta, kuolemalta ja kurjuudelta. Läntisessä, Anselm Canterburylaisen jo 1000-luvun lopulla muotoilemassa sovitusopissa puolestaan katsotaan, että ristiä tarvittiin korjaamaan asiat Jumalan ja ihmisten välillä.
– Ymmärrän, että ajatus Jumalasta, jonka pitää jotenkin itse lepyttää itseänsä antamalla poikansa kuolla, voi tuntua vaikealta. Mutta ajattelen, että ylösnousemusta ei voi olla ilman ristiä, ilman kuolemaa, Vähäkangas sanoo.
– Kristinuskossa on kaksi polttopistettä: inkarnaatio ja ylösnousemus. Inkarnaatiossa Jumala tulee ihmiseksi ja sitoutuu tähän ihmiskuntaan ja ihmisyyteen pohjamutia myöten. Ja se tarkoittaa sitä, että hän on valmis menemään kuolemaan asti kokemaan kaiken sen, mitä ihmisen elämään kuuluu – myös ne syvimmät ja raskaimmat kokemukset. Siinä kuoleman keskellä Jumala näyttää voimansa. Kuolemalla ei olekaan lopullista valtaa. Tämä on enemmän idän kirkon painotus, mutta minun mielestäni se voi olla helpompi ymmärtää.
Arvoituksellinen Jeesus ja inhimilliset seuraajat
Hiljaisen viikon draama käynnistyy toden teolla kiirastorstaina, jota kirkoissa vietetään ehtoollisen asettamisen muistoksi. Raamatussa kerrotaan, kuinka Jeesus kokoontui viimeiselle aterialle oppilaidensa kanssa. Aterian jälkeen hän vetäytyi Getsemanen puutarhaan rukoilemaan, ja siellä hänet vangittiin. Vähäkangas on joskus tullut ajatelleeksi, että ehkä Jeesus vain halusi viettää lähimpien ystäviensä kanssa rauhallisen illan. Ehkä yhteinen ateria oli hänelle viimeinen turvallinen hetki ennen vangitsemista.
Jeesuksen maanpäällisestä elämästä kertovista evankeliumiteksteistä piirtyy Vähäkankaan mukaan arvoituksellinen henkilö. Eivät Jeesuksen oppilaatkaan tunnu ymmärtävän, mitä hän yrittää sanoa.
– Johanneksen evankeliumissa on kohtia, joissa Jeesus puhuu vertauskuvallisesti ja hänen keskustelukumppaninsa ottavat kaiken kirjaimellisesti. Jeesus esimerkiksi puhuu elävästä vedestä tai uudelleensyntymisestä. Kuulija ajattelee konkreettista vettä tai ihmettelee, miten muka voisi kömpiä takaisin äitinsä kohtuun.
Juuri naiset jäivät ristin juurelle vielä silloinkin, kun miehet olivat menneet kuka minnekin.
Vähäkangas on joskus miettinyt sitäkin, olisiko hän itse Jeesuksen kohdatessaan vaikuttunut niin, että olisi jättänyt kaiken ja lähtenyt siltä istumalta mukaan. Vai olisiko hän kuitenkin ollut hieman kriittisempi sivustakatsoja?
– Tai olisinko projisoinut Jeesukseen omia toiveitani ja odotuksiani niin kuin jotkut hänen seuraajistaan? Osa oppilaista selvästi odotti, että nyt on tulossa vallankumous ja roomalaiset valloittajat ajetaan pois. He ehkä vähän pettyivät, kun se ei mennytkään niin.
– Johanneksen evankeliumissa kerrotaan, että kun Jeesusta tultiin vangitsemaan, yksi oppilaista yritti puolustautua. Hän varmaan ajatteli, että tästä tämä lähtee, nyt ruvetaan taistelemaan. Miltä silloin on tuntunut se, että Jeesus antautuu ja täysin vapaaehtoisesti suostuu siihen kohteluun?
Osa Jeesuksen seuraajista tuntuu Päivi Vähäkankaan mielestä jäävän taka-alalle, kun pääsiäisajan tapahtumista puhutaan – nimittäin naiset.
– Juuri naiset jäivät ristin juurelle vielä silloinkin, kun miehet olivat menneet kuka minnekin. Ja naiset myös lähtivät huolehtimaan viimeisestä palveluksesta Jeesukselle, kun he menivät haudalle häntä voitelemaan. Nykyisin sitä sanottaisiin ehkä metatyöksi. Ei ehkä olisi niiden miesten mieleen tullut, että nyt pitäisi tämäkin tehdä.
– Luukkaan evankeliumissa enkeli kysyy haudalle tulleilta naisilta, miksi he etsivät elävää kuolleiden joukosta. Usein jäämme katsomaan sitä, mikä on kuollutta, mutta meitä kehotetaan katsomaan toiseen suuntaan.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Helsingin piispan pääsiäistervehdys: Olemme Voittajan puolella
HengellisyysPääsiäisen syvin toivo on siinä, että voitto ei ole meidän, vaan Kristuksen. Me emme ole voittaneet, mutta me saamme juhlia voittoa.
