Kirkolliskokous on ollut koolla marraskuun ensimmäisellä viikolla Turussa.
Kirkolliskokous hylkäsi aloitteen vaalitapojen tasavertaisuudesta kirkkoherraa valittaessa, mutta ohjeistusta täsmennetään
Keskustelussa käytettiin yli 25 puheenvuoroa, minkä jälkeen äänestettiin. Osa kirkolliskokouksen edustajista olisi halunnut muutoksia lakiin.
Suora kansanvaali säilyy kirkkolaissa ensisijaisena tapana valita kirkkoherra. Muutosta kirkkolakiin esittänyt edustaja-aloite kaatui perjantaina 6. marraskuuta kirkolliskokouksessa. Kirkolliskokous pyysi kuitenkin piispainkokousta yhdessä Kirkkohallituksen kanssa päivittämään kirkkoherran vaalitapaa koskevaa hallintomenettelyohjeistusta.
Edustaja-aloitteessa esitettiin kirkkolain ja kirkkojärjestyksen muuttamista siten, että kirkkoherran välillinen ja välitön vaalitapa olisivat sääntelyssä keskenään tasavertaisessa asemassa eikä kumpaakaan asetettaisi ensisijaiseksi vaalitavaksi. Nyt välitön vaali mainitaan ensisijaisena vaalitapana. Hallintovaliokunnan päätösehdotus esitti aloitteen raukeamista, mutta samalla valiokunta esitti myös, että piispainkokous yhdessä Kirkkohallituksen kanssa päivittäisi kirkkoherran vaalitapaa koskevan hallintomenettelyoppaan ohjeistusta.
Valiokuntakäsittelyssä mietintöön jätettiin eriävä kanta
Valiokuntakäsittelyvaiheessa mietintöön liitettiin eriävä mielipide. Kuuden hallintovaliokunnan jäsenen mielestä pelkällä hallintomenettelyoppaan päivityksellä ei saavuteta sitä, että vaalitavat ovat yhdenvertaisessa asemassa ja heidän mielestään niiden tulee olla lainsäädännössä yhdenvertaisessa asemassa.
Näkemys sai sekä kannatusta että vastustusta, kun asiasta keskusteltiin kokouksessa vilkkaasti. Käsittelyn aikana käytettiin yli 25 puheenvuoroa.
Helsingin hiippakunnan edustaja Lauri Grünthal esitti, että vaalitapojen tasavertaisuusasiassa pitäisi alkaa valmistella tarvittavia muutoksia kirkkolainsäädäntöön.
Äänestyksen jälkeen edustaja-aloite raukesi äänin 60–40. Yksi edustaja äänesti tyhjää.
Muutosta ajaneiden mielestä nykyinen laki on epäreilu. Heidän mielestään molempien vaalitapojen pitäisi olla viivalla samanarvoisia, ja seurakuntien pitäisi saada valita itselleen sopivin tapa. Aloitteessa viitattiin myös tapauksiin, joissa seurakunnan toimielin on esittänyt välillistä vaalia, mutta tuomiokapituli on päättänyt, että vaali toimitetaan suorana kansanvaalina.
Kirkkolain muuttamista kannattaneiden mielestä tällaiset ratkaisut ja tuomiokapitulien toisistaan poikkeavat käytännöt ovat synnyttäneet epäselvyyttä ja heikentäneet luottamusta vaalitapaa koskevaan päätöksentekoon.
– Tämän aloitteen taustalla on havaittuja aitoja ongelmia tuomiokapitulien toiminnassa, Helsingin hiippakunnan edustaja Wiking Vuori totesi käsittelyn aikana.
– Nykyäänkin hallintomenettelyopas katsoo, että kapituli voisi vain perustellusta syystä poiketa seurakunnan pyytämästä välillisestä vaalista. Siitä huolimatta esimerkiksi Helsingin hiippakunnassa välilliset vaalipyynnöt hylätään nykyään käytännössä poikkeuksetta, perustellen asiaa välittömän vaalin ensisijaisuudella. En siis aivan ymmärrä, miten oppaan päivittäminen auttaisi muuttamaan tällaista hallintokäytäntöä.
Ohjeistuksen päivittämisessä kiinnitettävä huomiota perusteluihin
Hallintovaliokunta päätyi siihen, että lakimuutosprosessia kevyempi hallintomenettelyoppaan päivittäminen riittää. Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että hallintomenettelyoppaassa täsmennetään niitä perusteita, joilla tuomiokapituli arvioi seurakunnan välillistä vaalia koskevaa pyyntöä, sekä niitä seikkoja, jotka on otettava huomioon seurakunnan pyynnöstä poikkeavaa ratkaisua tehtäessä.
Tuomiokapitulin poikkeava ratkaisu tulee jatkossa perustella siten, että perusteluista käyvät riittävän selvästi ilmi seurakunnan esittämien näkökohtien arviointi sekä ratkaisuun johtaneet perusteet.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Tapa valita kirkkoherra ratkaistaan tapauskohtaisesti – piispa Teemu Laajasalo on tykästynyt kansanvaaliin, piispa Kaisamari Hintikka näkee välillisen vaalin edut
AjankohtaistaKumpikaan piispoista ei sulkisi pois välillistä tai välitöntä vaalitapaa. Helsingissä Mikaelin seurakunta valmistautuu nyt kaksiin vaaleihin, sillä tuomiokapituli ei myöntänyt lupaa välilliseen vaaliin.