null Kirkon sairaalasielunhoidon kehittäjä Kirsti Aalto: ”Sairaalapapin työssä on yhä keskeisintä potilaan ja hänen läheistensä tukeminen”

Kirsti Aalto on eläkkeellä oleva kirkon sairaalasielunhoidon johtaja.

Kirsti Aalto on eläkkeellä oleva kirkon sairaalasielunhoidon johtaja.

Kirkon sairaalasielunhoidon kehittäjä Kirsti Aalto: ”Sairaalapapin työssä on yhä keskeisintä potilaan ja hänen läheistensä tukeminen”

Kirsti Aalto on vaikuttanut osaltaan siihen, että sairaalapapit kuuluvat kiinteänä osana terveydenhuoltoon.

Espoossa on ollut sairaalasielunhoitajia jo 52 vuoden ajan. Alkuajan pioneereista on jäljellä vielä kaksi, vuonna 1972 Espoon seurakuntien sairaalalehtoriksi valittu Kirsti Aalto ja pari vuotta aiemmin sairaalapappina aloittanut sairaalapappi Lauri Kruus

Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta valmistunut Aalto tähtäsi alalle jo opiskeluaikana.

– Tein harjoittelujakson Hesperian psykiatrisessa sairaalassa sairaalasielunhoidon grand old ladyn, Irja Kilpeläisen, ohjauksessa. Hän on kirjoittanut teoksen Osaammeko kuunnella ja auttaa, joka on alan klassikko.

Aalto kiersi espoolaisissa sairaaloissa ja vanhainkodeissa tapaamassa niiden potilaita ja asukkaita. Moni heistä ei tiennyt tällaisesta työstä, ja he ihmettelivät, kuka hänet on lähettänyt.

– Sairaalateologilla ei 1970-luvulla ollut omia työtiloja. Kysyin yleensä hoitajilta, kuka olisi keskusteluavun ja hengellisen tuen tarpeessa. Siinä joutui käyttämään tuntosarviaan, miten lähestyä henkilöä. Alusta lähtien oli selvää, että autoin kaikkia vakaumuksesta riippumatta, Aalto kertoo.

Papinvirasta ei osannut edes haaveilla

Kirsti Aallon työpaikkoihin kuului muun muassa Rinnekoti, kehitysvammaisten hoitolaitos, jonka alueelle oli rakennettu oma kappeli. Aalto piti siellä kehitysvammaisten ryhmälle rippikoulua, mutta lehtorina hän joutui pyytämään pappia suorittamaan nuorten konfirmaation.

– Koska olin tutustunut näihin nuoriin, olisin halunnut viedä itse rippikoulun loppuun asti. Työstä jäi ikään kuin puuttumaan jotain, Aalto sanoo.

Papinvirka ei ollut vielä siihen aikaan mahdollinen naisille.

– En osannut silloin 1970-luvulla edes haaveilla papinvirasta. Lehtorin työssä koin kuitenkin puutteeksi sen, etten voinut jakaa potilaalle ehtoollista.

Sairaalalehtori työskenteli myös kahdessa vanhainkodissa, Aurorakodissa ja Tammikummussa. Nykyään puhuttaisiin palvelutaloista tai hoitokodeista. Niissä asui tuolloin hyväkuntoisia vanhuksia, jotka kokoontuivat yhteisiin keskustelu- ja hartaushetkiin.

Vaikka olin nuori, en kokenut kuolemaa pelottavana, vaan se tuntui luonnolliselta päätökseltä elämälle.
– Kirsti Aalto

– Vanhukset mielsivät vanhainkodin tietyllä tavalla kodiksi. Esimerkiksi Tammikummussa eräs vanhus tuli minulle esittelemään talon tilat. Samoin Pellon psykiatrisen sairaalan potilaat, joille vedin keskusteluryhmää, pitivät sairaalaa kuin kotinaan, Aalto selvittää.

Ensimmäiset saattohoitopotilaansa Aalto kohtasi Muuralan sairaalassa. Hän muistaa erityisesti erään potilaan, joka kuunteli pienellä levysoittimella J.S. Bachin H-mollimessua.

– Silloin ei vielä käytetty sanaa saattohoito. Vaikka olin nuori, en kokenut kuolemaa pelottavana, vaan se tuntui luonnolliselta päätökseltä elämälle.

Aalto opiskeli myöhemmin alaa Yhdysvalloissa. Hän toimitti vuonna 1986 teoksen Saattohoito – lähimmäisenä kuolevalle ja vuonna 2013 teoksen Saattohoito kuolevan tukena.

Kirsti Aalto kokee sairaalapapin keskeisten tehtävien pysyneen kautta vuosikymmenien samankaltaisina.

Kirsti Aalto kokee sairaalapapin keskeisten tehtävien pysyneen kautta vuosikymmenien samankaltaisina.

Nykyään on tärkeää tukea myös henkilökuntaa

Sairaalalehtorin työn jälkeen Kirsti Aalto siirtyi Helsingin Diakoniaopiston sielunhoidon opettajan tehtäviin. Sieltä Aalto jatkoi kirkon sairaalahoidon keskukseen, jossa hän koulutti sairaalapappeja. Aalto toimitti 1980-luvulla oppikirjat Työnohjaus – ammatillisen kasvun avain ja yhteistyössä Leena Ormion kanssa Potilaan luona – sielunhoidollinen näkökulma hoitotyöhön.

Vuonna 1986 kirkolliskokous vihdoin päätti, että nainen voidaan vihkiä papiksi. Kirkkolain muutos tuli voimaan pari vuotta myöhemmin, jolloin Aalto sai pappisvihkimyksen ja toimi vuoden ajan sairaalapappina Peijas-Rekolan sairaalassa Vantaalla.

– Halusin kokea, millaista työ on sairaalapappina. Se oli hieno vuosi, ja sain tuolloin paljon kokonaisvaltaisemman kuvan työstä.

Keskeisintä työssä edelleen on vuorovaikutus potilaan ja tämän läheisten kanssa, heidän tukemisensa.
– Kirsti Aalto

Aallolle avautui kuitenkin entistä laajempi näkymä työmuotoon, kun hänet valittiin kirkkohallituksen sairaalasielunhoidon johtajaksi. Tästä virasta hän jäi eläkkeelle vuonna 2011.

Aallon mukaan hoitohenkilökunnan ja terveydenhuollon päättäjien näkemykset ovat olleet tärkeitä sairaalasielunhoidon kehittymiselle ja laajenemiselle. 

– Sairaalapapeilta vaaditaan kaksi ja puoli vuotta kestävä erikoistumiskoulutus, johon kuuluu muun muassa 40 tuntia työnohjausta. Keskeisintä työssä edelleen on vuorovaikutus potilaan ja tämän läheisten kanssa, heidän tukemisensa. Nykyisin on tärkeää myös sairaalan henkilökunnan henkinen tukeminen työnohjauksella, Aalto sanoo.

Tällä hetkellä kirkolla on terveydenhuollossa yhteensä 115 sairaalapappia. Aallon mukaan sairaalasielunhoito nivoutuu terveydenhuollon kokonaisuuteen yhteisen tavoitteen, ihmisen hyvän hoidon, kautta.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: