Kulman messu tuo nuorten äänet kuuluviin – Korson seurakunnan nuorten messussa saarnaa ei ole ja virret ovat harvinaisia
Korson seurakunnassa nuoret ovat suunnitelleet messun, johon he haluavat osallistua. Messun jälkeen syödään yhdessä.
Syyskuisena sunnuntai-iltapäivänä Korson kirkkoon astelee nuoria ihmisiä. Siellä on alkamassa Kulman messu.
Kirkkosalin ovella tarjoillaan karkkeja isosta korista. Sali on jo melkein täynnä, vaikka messun alkuun on vielä viitisentoista minuuttia. Joukosta erottuu kolme tyttöä, joilla on albat päällään.
Messuun osallistuva Martti Mustonen, 19, kuuluu Kulman messun suunnitteluryhmään.
– Kulman messu on viime syksynä alkanut projekti, jolla pyritään saamaan nuorten äänet kuuluviin kirkossa. Yritämme tehdä messusta sillä tavalla kiinnostavan, että nuoret kävisivät enemmän kirkossa, Mustonen kertoo.
Martti Mustonen kuuluu Kulman messun suunnitteluryhmään.
Hän on Kulman messussa yleensä bändissä laulamassa ja soittamassa kitaraa tai ukulelea. Musaryhmässä suunnitellaan ja harjoitellaan messun laulut. Messuissa laulujen sanat heijastetaan kirkkosalin seinälle.
– Kulman messussa ei aina lauleta virsiä, vaan laulamamme laulut ovat useimmiten Nuoren seurakunnan veisukirjasta. Nuoret alkavat helpommin laulaa niitä, sanoo Mustonen.
Riittämättömyyden tunnen messun aiheena
Kulman messu alkaa kello 16 Etsinyt ja kulkenut -laululla. Bändiä johtaa kanttori Riina Haapaniemi flyygelin ääressä.
Alttarin edessä nuoriso- ja rippikoulupappi Elina Aro kertoo tämän sunnuntain aiheen olevan Riitänkö? Nykypäivänä nuoren mielessä voi pyöriä kysymys siitä, että riittääkö hän sellaisena kuin on tai että rakastaako Jumala häntä sellaisenaan.
Synnintunnustuksen ja laulun jälkeen nuoret lukevat päivän raamatuntekstin. Jokin tekstin lukemisessa meinaa vähän naurattaakin, mutta hyvin se meni ja asia tuli selväksi.
Kirkkosalin eteen tulee nuorisotyönohjaaja Tomi Uimonen. Seinällä on kuva Jeesuksesta ja naisesta kaivolla.
Kuva viittaa päivän aiheeseen Riitänkö? ja raamatunkertomukseen, jossa nainen luokitellaan vähempiarvoiseksi kuin muut ja häntä hyljeksitään. Mutta Jeesus kohtaa naisen ja juttelee hänen kanssaan.
– Mikä Jeesuksen kohtaamisessa on merkittävää? Se, että hän kohtaa kaikki niin kuin tämän naisen. Jeesus välittää aidosti, Uimonen kertoo.
Hän kysyy, miten tänä päivänä voi kokea riittämättömyyttä. Paikalla oleva nuori vastaa, että helposti tulee verrattua itseä muihin ja koulussa on välillä rankkaa, mutta hänen mielestään pitää vain muistuttaa itseään siitä, että ”kyllä mä riitän”.
Nuorisotyönohjaaja sanoo, että omista asioista kannattaa puhua jollekin ja voi myös rukoilla, jos kokee riittämättömyyttä.
Rukousalttarilla voi avata laatikon
Kun usko on tunnustettu, messussa alkaa rukousjakso. Nuoriso nousee penkeistä ja lähtee jonoissa kiertämään kirkon rukousalttareita. Niitä on kirkossa viisi erilaista.
Aluksi taustalla kuuluu bändin soittama ja laulama Mestaripiirros.
Kulman messun suunnitteluryhmään kuuluva Emmi Karinko, 18, on matkalla kolmannelle rukousalttarille.
– Yleensä Elina-pappi tekee Kulman messun rukousalttarit. Ne ovat mielenkiintoisia. Rukousalttareita kiertäessä pääsee itse osallistumaan, ja se on aina kivaa, hän sanoo.
Karingon lempirukousalttari on ”Jumalalla on sinulle asiaa”. Pöydällä on pieni laatikosto, ja laatikoilla on nimet: Rakkaus, Huolet, Jumalan kutsu, Eksyksissä, Pelko ja Toivo.
Rukousalttareilla on erilaisia tekstejä ja tehtäviä. Emmi Karinko laittamassa rukouskiveä kulhoon.
– Tällä rukousalttarilla voi avata itseä puhuttelevan laatikon ja ottaa sieltä taitellun, pienen paperin. Jos vaikka huolestuttaa, voi avata Huolet-laatikon. Sieltä voi saada jonkun raamatunkohdan, joka viittaa siihen, että et ole yksin huolesi kanssa.
– Jollakin rukousalttarilla on ollut eri värisiä kiviä. Siinä pyydettiin laittamaan sen värinen kivi kulhoon, minkälaiseksi tunsi olonsa juuri silloin, Karinko kertoo.
Nuoret jakavat ehtoollista papin kanssa
Rukousalttareiden kiertely loppuu ja ehtoollisen vietto on alkamassa. Ensin kuullaan nuoren lausuma ehtoollisrukous ja sen jälkeen papin sanomat ehtoollisen asetussanat.
Yhteen ääneen seurakuntalaisten kanssa rukoillaan Isä meidän -rukous.
– Tulkaa, kaikki on valmiina, sanoo pappi ja taustalla alkaa bändin Kuljeta ja johda.
Elina-papin apuna ehtoollista ovat jakamassa ne albapukuiset tytöt.
Lopuksi pappi siunaa paikalla olevat Herran siunauksella. Loppulauluna lauletaan edelleen Nuoren seurakunnan veisukirjasta Samu Haberin Sä.
Myös Emmi Karinko kuuluu Kulman messun suunnitteluryhmään.
Emmi Karinko sanoo, että Kulman messu ei ole pelkästään messu, vaan siihen liittyy muutakin.
– Kulman messu on tapahtumallinen, esimerkiksi messun jälkeen syödään. Olen ollut aika monta kertaa tekemässä ruokaa ennen messua. Ollaan tehty kaikenlaista, kuten tortilloja ja piirakoita.
Tänään tarjolla on lihapullia ja muusia. Kirkkosalin viereiseen tilaan on aseteltu pitkät pöydät yhteistä ruokailua varten.
Keskustelevat puheet sopivat nuorille
Emmi Karingon ja Martti Mustosen mukaan Kulman messussa on säästetty perusmessun rakenne, mutta joitain vanhoja käytäntöjä on haluttu muuttaa.
– Me olemme esittäneet, että papin lisäksi myös muut puhuisivat Kulman messussa, Karinko kertoo.
Saarnan paikalla voi olla nuorisotyönohjaajan ja nuoren välistä vuoropuhelua niin kuin tänä sunnuntaina.
– Keskustelevat puheet ovat yleensä helpompia nuorille, koska ne eivät ole niin pitkiä kuin saarnat. Puheet kohdistetaan nuorille, mutta kyllä ne menevät vanhemmillekin, toteaa Mustonen.
Hän on musaryhmän lisäksi lukenut Kulman messussa raamatuntekstejä ja osallistunut puheryhmään.
– Käsittelemme messussa myös uskoon liittyviä juttuja, koska nuorilla on epävarmuutta siitä. Nuoria mietityttää sellainen oman uskon löytäminen, ja sitten sen ylläpito, Mustonen kertoo.
Martti Mustonen laulaa ja soittaa Kulman messun bändissä.
Hän tykkää perusmessustakin. Mustosen mielestä niissä on rauhallisempi fiilis, kun ”kaikki nuoret eivät ole siellä ihan innoissaan”.
– Perusmessu on välillä kivaa vaihtelua, kun siellä on aika harrasta ja ennen ehtoollista lauletaan Oi Jumalan Karitsa. Tykkään siitä niin paljon! Kulman messussa sitä ei ole, mutta sen voisi lisätä sinne, suunnittelee Mustonen.
”Vähän kevyempi kuin perusjumalanpalvelus”
Nuorten suunnittelema Kulman messu sopii Emmi Karingon mielestä periaatteessa kenelle tahansa, ja kaikki saavat tulla sinne. Mutta hänellä on suositus.
– Minusta tämä messu olisi hyvä tilaisuus ihmiselle, jolla on rippikoulun käymisestä kulunut jo jonkin aikaa ja haluaisi tulla taas mukaan. Kulman messuun voisi tulla parantelemaan yhteyksiä kirkkoon. Se on vähän kevyempi kuin perusjumalanpalvelus, ja hyvä tapa löytää usko uudelleen.
Parasta Kulman messussa on Karingosta ainakin se, että siellä näkee tuttuja, joita ei muuten näe – ja seurakunnan tyypit.
– Korson seurakunnassa on mahtavat nuorisotyöntekijät. Olemme ideoineet palavereissa vaikka mitä. He eivät ole koskaan tyrmänneet ehdotuksiamme, vaan yrittävät toteuttaa niitä niin pitkälle kuin mahdollista ja ovat tukena.
Kulman messu seuraavan kerran su 25.10. klo 16 Korson kirkossa, Merikotkantie 4, Vantaa
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Kun astut ovesta sisään, olet osa meidän heimoa” – Ison meiningin Agricolamessu vetää riparin käyneitä nuoria kirkkoon
HengellisyysAnni Mäkinen, 19, ja Jerry Aalto, 17, löysivät Agricolamessusta yhteisön ja paikan, jossa rakentaa omaa suhdettaan uskoon.