Kirkossakävijät odottavat saarnoilta hengellisyyttä ja haastamista – ”Kirkossa pitäisi voida pysähtyä suurten kysymysten ja tuntemattoman äärelle”
Saarnataidon kouluttaja Mika Aspinen toivoo, että saarnoissa olisi lämpöä ja aitoutta. Ripaus iloakaan ei olisi pahitteeksi.
– No, enpä haluaisi rasittaa ketään juuri saarnaa valmistelevaa näillä, huokaa Mika Aspinen, joka työskentelee Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikössä raamattuteologian ja saarnataidon kouluttajana.
Hän on muutamaa päivää aikaisemmin saanut luettavakseen Kirkko ja kaupungin lukijoilta kerättyjä kokemuksia ja arvioita messuissa kuulluista saarnoista. Päällimmäinen vaikutelma niistä on, että kaikkia ei voi koskaan miellyttää – sanoopa tai jättää sanomatta mitä tahansa.
– Joku kaipaa mahdollisimman tiukkaa ja perinteistä kristillistä julistusta, toinen taas iloitsisi, jos sellaista ei olisi niin paljon. Jotkut odottavat enemmän esimerkkejä elävästä elämästä, toiset haastavampaa ja ajatuksia ruokkivaa sisältöä. Joskus papin tyyli ja tapa saarnata ei ole puhutellut.
Aspinen arvioi parinkymmenen vuoden aikana tavanneensa erilaisissa koulutuksissa noin puolet tällä hetkellä seurakuntatyötä tekevistä papeista. Hänen mukaansa papit kyllä ovat hyvin perillä erilaisista, keskenään ristiriitaisistakin odotuksista, jotka saarnaa koskevat, ja näkevät saarnojensa eteen paljon vaivaa.
– En ole koskaan kuullut kenenkään papin sanovan, että saarnaaminen olisi erityisen helppoa.
Pappi paasasi saatanasta
”Saarnastuolista ei saa lyödä ketään Raamatulla päähän”. Mies, 22
”Kielteisiä kokemuksia ovat sellaiset messut, joissa pappi saarnaa raamatullisesti dogmeilla leikkien eikä saarna tule näkyväksi oikeassa elämässä ja elämän realiteeteissa. Hoetaan vain Jeesus pelastaa -settiä.” Nainen, 25
”Ehkä yksi rippikouluiän tuomiosunnuntain saarna on jäänyt mieleen kielteisenä kokemuksena (älyllisesti epäjohdonmukainen ja ahdistava).” Nainen, 42
”Kielteinen ja puistattava kokemus oli, kun papiksi valmistunut nuori mies piti ensimmäisen saarnansa ja paasasi saatanasta ja sielunvihollisesta aivan liian pitkään ja korotti ääntään kuin entisaikojen papit vanhoissa suomalaisissa elokuvissa. Paha olo jäi moneksi päiväksi. Joskus on tullut käytyä leipäpapin messussa, josta ei käteen jäänyt mitään. Luettiin Raamatun tekstejä ja viitattiin Raamattuun ilman mitään yhteyttä nykypäivään.” Nainen, 58
”Kielteistä on, kun pappi on ankara ja uhkailee helvetillä. Sitä on koettu.” Nainen, 70
Syntiä vai ilmastonmuutosta?
Lukijoiden vastauksissa näkee saman polarisaation, joka tulee kirkossa esiin monissa muissakin asioissa. Erilaisten näkemysten ristipaineessa saarnaajan olisi Mika Aspisen mielestä hyvä olla tietoinen omasta teologiastaan ja linjastaan.
– En kannustaisi ketään rajoittamaan omaa ilmaisuaan kuulijoiden mukaan tai muuttamaan sanottavaansa minkään tietyn kohderyhmän mieltymysten mukaiseksi, vaan mieluummin pitämään kiinni omasta linjastaan. Moni pappi on kertonut, että kun hän on uskaltautunut puhumaan jostakin polttavasta aiheesta vähän rohkeammin, siitä on tullut myönteistä palautetta.
– Kuulijoita saa kuljettaa kohti avarampaa ajattelua. En lannistuisi sellaisista palautteista, joissa arvioidaan, ettei Jeesusta mainittu riittävän monta kertaa tai että saarna ei edustanut klassista kristinuskoa.
Aspinen kertoo kuulevansa silloin tällöin myös sitä, että saarnoissa pitäisi puhua enemmän synnistä ja herätellä kuulijoita synnintuntoon.
– En oikein jaksa yhtyä tähän valitusvirteen, koska en usko, että jyrisevä, synnintuntoa herättelevä saarna johtaisi parannukseen. Ja pahoin pelkään, että joillakuilla, jotka tällaista toivovat, saattaa olla hyvinkin tarkka mielipide siitä, mitä syntejä pitäisi käsitellä. Ne tuskin ovat heidän omiaan.
Jotenkin olisi liian helppoa ajatella, että keskitytään me vain taivaallisiin asioihin.
Yksi mielipiteitä jakava asia on se, saako tai pitääkö saarnassa ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin ja maailman ongelmiin, kuten vaikkapa ilmastonmuutokseen, eriarvoisuuteen tai köyhyyteen. Aspinen sanoo, että mikään ei sinänsä ole saarnalle vierasta. Puoluepolitiikkaa pitää välttää, mutta toisaalta kirkon pitäisi olla heikoimpien puolella.
– Kyllähän kysymykset ilmastonmuutoksesta, maailman tilasta tai vaikkapa erilaisten vähemmistöjen oikeuksista ovat osa tätä elämää. Jotenkin olisi liian helppoa ajatella, että keskitytään me vain taivaallisiin asioihin. Se olisi ihan vierasta Raamatun teksteillekin – ajatellaan vaikkapa Vanhan testamentin profeettojen julistusta tai Jeesuksen opetusta.
Sen sijaan Aspista huolestuttaa sellainen poliittisuus, joka liittyy voimistuvaan ääriajatteluun. Hän muistuttaa, että historiasta löytyy paljon esimerkkejä, joissa saarna on valjastettu orjuuden puolustamiseen tai rasismin tai nationalismin ajamiseen.
Pappi ei maininnut Jeesusta
”Jonkinlainen epäonnistuminen tulee siinä, jos saarnattu sana ei pitäydy klassiseen kristinuskoon, ei tuo esiin sekä lakia että evankeliumia tai on muuten vain jaaritteleva itse asian ohi.” Mies, 25
”Kielteiset kokemukset liittyvät saarnaan. Pohjanoteeraus on saarna, jossa ei sanallakaan mainita Jeesusta tai päivän evankeliumia, vaan puhutaan jostain aivan muusta.” Muunsukupuolinen, 28
”Saarnan täytyy myös puhdistaa ja lohduttaa. Tosin harvalla papilla on elävää uskoa. Suurin osa puhuu mitä sylki suuhun tuo.” Nainen, 42
”Kielteinen kokemus on, jos puhutaan kokemuksista tai tunteista eikä saarna sisällä evankeliumia.” Nainen, 44
”Saarnassa haluan kuulla tekstien syvällistä ja oppinutta selitystä. Saa olla vaikeakin ja haastaa. Ei poliittisia kannanottoja – ihmiset osaavat ajatella itse.” Nainen, 59
”Saarna avaa Raamatun tekstin tähän päivään. Raamattu ei ole helppo kirja luettavaksi itsekseen kotona. Odotan saarnasta avaavaa ja ymmärrystäni laajentavaa sanomaa. Hengellisyyden läsnäoloa tekstien ja sanojen sisällä.” Nainen, 72
”Kielteisenä olen kokenut, että saarnassa puhutaan aikuisille kuin he olisivat lapsia ja saarna keskittyy sateenkaariasioihin, luonnonsuojeluun tms. Tulen messuun siksi, että haluan kuulla Jumalan sanaa, en yhteiskunnallista luentoa.” Mies, 73.
”Kielteistä on silloin, kun saarnassa ei oli kristinuskon sanoma keskiössä.” Mies, 75
”Joskus puhuja tuo omia ennakkoluulojaan puheeseen ja pilaa tilaisuuden, kun sanoma jää puuttumaan.” Nainen, 77
”Saarnan tulee olla evankelioiva, iloinen ja ruokkiva, mutta jos teksti velvoittaa, myös parannukseen herättävä”. Nainen, 79
Minä vai me?
Joissakin lukijoiden vastauksissa kritisoitiin sitä, että pappi puhuu itsestään. Mika Aspinenkaan ei lämpene sille, että saarnassa ylen määrin avauduttaisiin henkilökohtaisista asioista, perheestä tai vaikka lomamatkoista.
– Mutta on myös toisenlainen minä-muodossa puhumisen tapa, ja siihen haluaisin rohkaista. Sitä voisi kutsua narratiiviseksi minäksi. Silloin minä-muoto viittaa kuvitteelliseen ihmisyksilöön, joka ajattelee, tuntee tai tekee jotakin. Kun esimerkiksi pohditaan jotain uskon tai elämän suurta kysymystä, ei tarvitse sanoa ”moni on miettinyt” tai ”me kaikki varmaan joskus kysymme”, vaan voi sanoa vaikka ”en aina ymmärrä”, ”tässä kohdassa jään miettimään” tai ”minusta tuntuu”.
– Silloin kuulijoille jää vapaus liittyä siihen kerronnalliseen minään, tulla lähemmäs tai jäädä kauemmas. Sen sijaan me-puhe on usein vaivaannuttavaa tai kuoliaaksi syleilevää, Aspinen sanoo.
Pappi puhui niitä näitä
”Pidän saarnoista, joissa ei kaihdeta vaikeitakaan aiheita. Kädenlämpöiset saarnat ja esimerkiksi viittaukset populaarimusiikkiin (olen useamman kerran kuullut viittauksia Juha Tapioon!) vievät helposti fiiliksen, mutta muuten minulla ei ole negatiivisia kokemuksia.” Nainen, 24
”En innostu saarnoista, joissa pintapuolisesti ihmetellään arjen ilmiöitä. Kirkossa pitäisi mielestäni voida pysähtyä suurten kysymysten ja tuntemattoman äärelle.” Nainen, 30+
”Kerran pappi mainosti omia YouTube -videoitaan saarnassaan. Se tuntui tilanteeseen sopimattomalta.” Nainen, 32
”Onnistunut messu herättää ajatuksia. Kielteinen kokemus on ollut, jos pappi on puhunut saarnassa lähinnä itsestään.” Nainen, 54
”Huonossa messussa papilla ei mitään tosiasiallista sanottavaa tai siinä on helvetillä pelottelua.” Nainen, 62
”Surullisia kokemuksia on paljon. Valmistelemattomat, yhdentekevät saarnat vailla Jeesuksen radikaalin opetuksen tuomista tähän päivään. Ovatko papit laiskoja vai eikö ole mitään sanottavaa? Saarnan tulee käynnistää kuulija ajattelemaan. Turhanpäiväistä saarnalätinää en jaksa.” Nainen, 75
“Saarnaajan ei kannata yrittää miellyttää kaikkia, koska silloin helposti karsii kaiken persoonallisen pois”, sanoo kouluttaja Mika Aspinen. Kuva: Aarne Ormio / Kirkon kuvapankki
Järkeä vai tunnetta?
Saarnassakin pätevät Mika Aspisen mukaan ikivanhat, jo antiikin retoriikasta eli puhetaidosta peräisin olevat opit. Saarnaa voi jäsentää kolmen tekijän, eetoksen, paatoksen ja logoksen kautta.
– Logos tarkoittaa järkeä tai sisältöä. Saarnan logos tulee siitä, että se on jollakin tavalla vuorovaikutuksessa Raamatun tekstin ja tämän päivän kanssa.
– Paatos tarkoittaa tunnetta – sitä, että saarnassa on sydän mukana eikä sitä hoideta vain jotenkin virkamiesmäisesti. Mutta jos tunnetta yrittää herättää keinotekoisesti, siitä tulee helposti vaivaannuttavaa. Yleensä meidän suomalaisten ongelmana ei kuitenkaan ole liiallinen tunteiden esiintuominen vaan pikemminkin ylivarovaisuus.
Aspisen mielestä vaikein saarnan ulottuvuus on eetos, koska siinä on kyse puhujan persoonasta ja vakuuttavuudesta. Jokaisella puhujalla on omanlaisensa eetos, ja oman eetoksen kehittäminen tietoisesti vaatii paljon työtä.
– Kun eetos on kohdillaan, kuulijalla on sellainen olo, että tuossa on ihminen paikallaan – häneltä voisi ostaa vaikka käytetyn auton. Jos saarnassa on eetosta, saa paljon anteeksi. Ei haittaa, jos ilmaisu vähän takeltelee tai sisällössä on jotakin outoa.
Jos saarna ei tule live-tilanteessa eläväksi, hirveän paljon menee ohi.
Eetos näkyy esimerkiksi siinä, miten saarnaaja on omana itsenään läsnä seurakunnan edessä. Aspista harmittaa, jos pappi on valmistellut hyvän saarnan, mutta sitten saarnatuolissa lukee sitä paperista ikään kuin se ei olisi hänen omaa tekstiään ollenkaan.
– Jos saarna ei tule siinä live-tilanteessa eläväksi, hirveän paljon menee ohi.
– Millaista eetosta toivoisin? Lämpöä, aitoutta ja kuulijoita arvostavaa läsnäoloa. Eikä ripaus innostuneisuutta ja iloakaan olisi pahitteeksi. Ilosanoma ansaitsee sen.
Pappi puhui liikaa
”Kielteiset kokemukset ovat niitä, joissa saarna kestää ja kestää ja on epäjohdonmukainen. Minulle saarna on merkityksellinen, ja jos sitä ei joko ole valmisteltu kunnolla tai osata pitää sopivan pituisena, se nopeasti saa olon epämukavaksi.” Nainen, 37
”Kielteisiä kokemuksia on paljon. Ulossulkevaa (esim. vähemmistöt) puhetta, hirveän pitkiä puhejaksoja (pitkät saarnat ja rukoukset). Ylipäätään messut ovat ihan hirveän tylsiä usein. Kaikki osallistava on kivaa. Olisi kiva, jos saisi sytytellä kynttilöitä, kirjoittaa rukouksia, tehdä ja kokea. Monessa messussa korostuu papin tarve olla paljon äänessä.” Nainen, 40
”Kaipaan hetkeä hiljentymiselle, saarna ei saisi venyä yli 12 minuutin.” Mies, 66
”Saarna on joskus harvoin hyvä, useimmiten liian pitkä ja huono.” Nainen, 67
”Nuorempana messukokemukset olivat kielteisempiä, koska saarnat olivat aivan liian pitkiä ja täynnä paatosta. Nykypäivänä saarnat ovat ihmisläheisempiä ja varmaan lyhyempiäkin.” Nainen, 63
Lukijoiden kommentit on poimittu joulukuussa tehdyn, messukokemuksia kartoittaneen kyselyn vastauksista. Saarnastuolit on kuvattu Paavalinkirkossa ja Töölön kirkossa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Messussa käyminen tuo ihanaa lohtua ja turvaa”, sanoo 25-vuotias Ninni Lundahn – Kirkko ja kaupungin lukijat, tutkija, piispa ja virsirunoilija kertovat, mikä messussa on niin ihmeellistä
HengellisyysMessusta haetaan yhteyttä Jumalaan, mutta myös rauhoittumista, turvaa ja perinteitä. Jos hyvin käy, kirkossakävijä saa myös uusia tuttavia ja uusia ajatuksia.
.jpg)