Juhlavuotta viettävän Kivistön kirkon rakentajat olivat kaukaa viisaita: alue kasvaa huimasti
Anita Airola osallistui perhemuskariin Kivistön kirkolla lastensa Aidan ja Alpon kanssa.

Anita Airola osallistui perhemuskariin Kivistön kirkolla lastensa Aidan ja Alpon kanssa.

Juhlavuotta viettävän Kivistön kirkon rakentajat olivat kaukaa viisaita: alue kasvaa huimasti

Kivistön kirkko oli pitkään syrjäinen pienen asuinalueen kirkko. Nyt se on Vantaan yhden kasvualueen ytimessä ja sen toimintaa kehitetään asukkaiden ehdoilla.

Kivistön kirkko rakennettiin vuonna 1967, mutta se oli pitkään pienen ja melko hiljaisen vanhan Kivistön kyläkirkko. Viisikymmentä vuotta valmistumisensa jälkeen kirkko on herännyt uuteen eloon.

Nyt voidaan sanoa, että kirkon rakentajat olivat kaukaa viisaita, sillä kirkon lähistölle nousee hurjaa vauhtia kokonaisia asuinalueita. Parin vuoden takaisen asuntomessualueen lisäksi Helsinki–Tampere -moottoritien toiselle puolelle muuttaa koko ajan lisää väkeä.

Ei ihme, että kirkon laajennus- ja perusparannushanke on Vantaan seurakuntien investointisuunnitelmassa.

Kirkon pappi Minttu Haapalainen kertoo, että kirkon ympäristössä asuu tällä hetkellä noin 7000 ihmistä. Vuonna 2030 asukkaita arvioidaan olevan lähes 30 000.

Pyrimme kutsumaan ihmisiä mukaan hyvin matalalla kynnyksellä.

– Pappi Minttu Haapalainen

– Kirkon toiminnassa otetaan huomioon alueen ihmisten toiveet ja tarpeet. Meillä on ekavauvakerho, brunssit, koululaisten tiistaiklubi ja nyt syksyllä alkavat miniretriitit. Pyrimme kutsumaan ihmisiä mukaan hyvin matalalla kynnyksellä. Myös kirkollisten perhejuhlien määrät ovat kasvaneet, sanoo Haapalainen.

Haapalaisen mukaan kirkolla käy paljon ihmisiä, joille alue on aivan uusi ja jotka etsivät paikkaa uudessa yhteisössä.

– Viime syksynä kokeilimme Keimolanmäen alueelle muuttaneille omaa iltaa, jossa kutsuimme heitä kirkolle tapaamaan toisiaan ja tutustumaan seurakunnan toimintaan. Paikalle tuli paljon väkeä ja silloin osallistuneita on näkynyt myöhemminkin kirkolla, Haapalainen selvittää.

Kirkon brunssit, jollaista vietetään myös lauantaina 2.9. kirkon 50-vuotisjuhlien yhteydessä, ovat muodostuneet tapaamispaikaksi, jonne tullaan ystävien ja sukulaisten kanssa. Esikoistaan odottavia on Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja kaupungin avoimen varhaiskasvatuksen kanssa kutsuttu sekä kirkon että kaupungin tiloihin. Seurakunta toimii myös aktiivisesti alueen yhteistyöelimessä MarjaVerkossa.

– Lähetämme muuttajille tervetulokirjeen ja osallistumme itse alueen tapahtumiin.

Punatiilisen Kivistön kirkon ovat suunnitelleet arkkitehdit Raili ja Kalevi Hietanen. Kirkon rakentamista vauhditti alueella aikanaan toiminut Keimolan–Kivistön rukoushuoneyhdistys.

Koska kirkolla on tarjolla ravintoa sekä mielelle että ruumiille, kirkon uusi toiminta-ajatus on kiteytetty iskulauseeksi Hyvää ravintoa. Kirkon juhlat alkavat lauantaina 2.9. kello 11 brunssilla ja jatkuvat kello 14 asti. Mukana on myös Minecraft-pelihuone, jossa voi rakentaa virtuaalisia kirkkoja. Vantaan seurakuntien perheneuvonta järjestää pop-up-perheneuvontaa. Sunnuntaina kello 12 on juhlamessu.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi