Kolumni: Annamme toisillemme tietämättämme lahjoja ympäri vuoden
Aina ei tarvitse muuttaa toisen ihmisen koko maailmaa, vaan riittää, että muuttaa yhden hetken, kirjoittaa Linda-Maria Raninen.
Jeesuksen ja läheisten lisäksi joulussa on mielestäni aina ollut parasta lahjojen antaminen. Omat pakettini olen pystynyt avaamaan sen suurempaa numeroa tekemättä, mutta kun minun antamiani lahjoja on riisuttu kääreistään, olen sydän pamppaillen seurannut läheisteni jokaista mikroilmettä.
Joulu on antamisen aikaa, ja viime päivinä olen pohtinut teemaa paljon. Miettinyt joulun kristillistä sanomaa, lähimmäisenrakkautta ja toisten auttamista. Myös ikuisuuskysymystä siitä, onko täydellistä epäitsekkyyttä olemassakaan. Ei ainakaan siinä, kun vaadin läheisiltäni herkeämätöntä keskittymistä siihen, mitä minun antamastani paketista paljastuu.
Lahjoista parhaimmat löytyvät harvoin kuusen alta. Olen kuullut monesti sanonnan ”et voi muuttaa yksin koko maailmaa, mutta voit muuttaa yhden ihmisen koko maailman.” Tämä lause on ohjannut minua tekemässäni työssä jo vuosien ajan.
Musiikkini ei poista maailmasta lähisuhdeväkivaltaa, mutta biisini on kannustanut yhtä naista lähtemään väkivaltaisesta suhteesta. TV-esiintymiseni eivät tuo lisää osastopaikkoja, mutta puheeni ovat saaneet yhden miehen luopumaan itsemurhasuunnitelmastaan. Kirjani eivät lopeta rasismia, päihdeongelmia tai ylisukupolvista syrjäytymistä, mutta elämäkertani on muuttanut yhden poliisin asenteen heikommassa asemassa olevia kohtaan.
Musiikkini ei poista maailmasta lähisuhdeväkivaltaa, mutta biisini on kannustanut yhtä naista lähtemään väkivaltaisesta suhteesta.
Nämä ja monet muut minulle kerrotut tarinat ovat kalliimpia lahjoja kuin koskaan olisin uskaltanut toivoa. Ne kannustavat minua jatkamaan työtäni ja myös kertomaan muille, kuinka heidän tekemänsä pienet tai suuret asiat ovat vaikuttaneet minuun. Parasta näissä lahjoissa on se, että niiden antaja ja saaja voi näkökulmasta riippuen olla kumpi tahansa. Joku kokee minun työni lahjana, mutta minuun heidän kertomansa vaikuttaa vähintään yhtä paljon.
Aina ei myöskään tarvitse muuttaa toisen ihmisen koko maailmaa, vaan riittää, että muuttaa yhden hetken. Tällaisia lahjoja me annamme toisillemme tietämättämme ympäri vuoden.
Pari päivää sitten sain metrossa ahdistuskohtauksen. Purskahdin itkuun täydessä vaunussa, ja suurin osa matkustajista katsoi muualle kiusaantuneina. Kun metro pysähtyi seuraavalla asemalla, edessäni istunut, kirjaa lukenut nainen nousi penkiltä. ”Toivottavasti päiväsi kääntyy paremmaksi!” hän sanoi minulle hymyillen ennen kuin jäi pois.
Haluaisin hänen tietävän, että kyllä kääntyi. Juuri sillä hetkellä, kun hän antoi minulle tuon lahjan. Kiitos siitä.
Kirjoittaja on muusikko, kirjailija ja häpeämättömästi hengellinen marsuäiti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Seksuaalisen kaltoinkohtelun uhrien ei tarvitse hävetä
PuheenvuorotSeksuaalisesta väkivallasta toipumisen kannalta on äärimmäisen tärkeää, että uhria uskotaan ja tekijä saatetaan vastuuseen, kirjoittaa Linda-Maria Raninen.
