Kolumni: Ehtoollisella kiroilu tai supina ärsyttää, koska pyhyyden tunnistaminen on tärkeä sosiaalinen taito
Milloin viimeksi annoit itsellesi mahdollisuuden ja tilaa uskoa siihen, että on jotakin sinua ja elämääsi suurempaa? kysyy Vehka Kurjenmiekka.
Kirkossa ehtoollisella omatkin ajatukseni harhailevat toisinaan. Siitä huolimatta harmistun vähän, jos kuulen vaikkapa nuoren kiroilevan, koska viini ei maistu hyvältä, tai kun kuulen ihmisten vaihtavan kuulumisia ehtoolliselle jonottaessa. Ajattelen, että ihmisyys kyllä kuuluu kirkkoon, eikä jumalanpalvelus ole mikään suoritus. Samaan aikaan ajattelen kuitenkin myös, että kun kyse on hetkestä, jossa Kristus on läsnä leivässä ja viinissä, sen äärelle on hyvä pysähtyä koko keskittymiskyvyllään. Sillä, mitä se kulloinkin on.
Tietämättömyys on tietenkin asia erikseen, ja siksi esimerkiksi rippikoulussa harjoitellaan ehtoollisella olemista ihan konkreettisesti. Pyhyyteen voi suhtautua vakavasti vasta sitten kun tietää, mikä on kenellekin pyhää. Siksi peruskoulutukseen on syytä sisällyttää hyvää katsomusopetusta, jossa lapset ja nuoret saavat tietoa siitä, millaisia asioita eri uskonnoissa pidetään pyhinä.
Hiljainen viikko on hyvää aikaa harjoitella pyhän kohtaamista.
Uskon kuitenkin, että myös meidän aikuisten olisi syytä harjoitella pyhän kohtaamista. Ei pelkästään sitä, että ottaisimme aikaa niille asioille, jotka meille itsellemme ovat pyhiä, vaan että yrittäisimme oppia näkemään myös sen, mikä muille on pyhää ja miksi.
Pyhän tunnistaminen ja kunnioittaminen on tärkeä sosiaalinen taito ja osa ihmisyyttä. Uskoipa ihminen sitten miten tahansa tai oli uskomatta, on terveellistä, että osaa suhtautua toisten ihmisten elämän kallisarvoisimpiin asioihin kunnioittavasti – tai edes, että osaa suhtautua oman elämän pyhiin asioihin kunnioittavasti, koska sekään ei aina oikein onnistu.
Evankelis-luterilaisille kristityille tänään alkava hiljainen viikko on hyvää aikaa harjoitella pyhän kohtaamista, mutta kyllä sitä kannattaa välillä pysähtyä miettimään tavallisen arjenkin keskellä. Milloin itse otit viimeksi aikaa sille, mikä on pyhää? Milloin viimeksi opit jotakin uutta siitä, mikä on pyhää jollekulle toiselle? Milloin viimeksi annoit itsellesi mahdollisuuden ja tilaa uskoa siihen, että on jotakin sinua ja elämääsi suurempaa, ihmeellisempää ja täysin käsittämätöntä?
Ihan tavallinen maanantaikin voi olla hyvä päivä pyhän kohtaamiseen.
Kirjoittaja on kirjailija, Suomen Lähetysseuran rippikoulupappi ja luovan kaaoksen erityisasiantuntija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Taidetta ei voi kesyttää sitä tappamatta
PuheenvuorotMäärittelyistä ja ehdoista välittämättä taide onnistuu silti aina pakenemaan, koska se on ovela ja jatkuvasti muuttuva olento, joka ei suostu ulkoisesti määriteltäväksi, kirjoittaa Vehka Kurjenmiekka.