Kolumni: Taidetta ei voi kesyttää sitä tappamatta
Määrittelyistä ja ehdoista välittämättä taide onnistuu silti aina pakenemaan, koska se on ovela ja jatkuvasti muuttuva olento, joka ei suostu ulkoisesti määriteltäväksi, kirjoittaa Vehka Kurjenmiekka.
Lauantaina järjestettiin jälleen Uuden musiikin kilpailu, jossa monet suomalaisartistit kilpailivat mahdollisuudesta päästä esiintymään Euroviisuihin. Kilpailu itsessään oli mainiota seurattavaa, mutta verenpainettani nosti Ylen tekemä haastattelu, jossa artisteilta kysyttiin, aikoivatko he osallistua Euroviisuihin. Vastaukset olivat ympäripyöreitä, enkä sitä varsinaisesti ihmettele, koska on Yleltä sangen nihkeää sälyttää moraalinen vastuu musiikkitaiteilijoille sen sijaan, että he kantaisivat sen itse.
Ympäripyöreyden sekaan mahtui kuitenkin myös yksi lempivitsauksistani eli väite, joka saa aina verenpaineeni kohoamaan: taiteen ja politiikan erottaminen toisistaan. Taiteen pitäisi ilmeisesti saada rauhassa olla taidetta, eikä sitä pitäisi sotkea johonkin niin ikävään ja arkiseen kuin vaikkapa maailmantilanteen kommentoimiseen.
Käsittämätöntä lätinää.
Jos taide ja politiikka yritetään erottaa toisistaan, ollaan vaarallisilla vesillä. Kaiken taiteen ei aina tarvitse olla poliittista, eikä poliittinen viesti ole mikään vaatimus, mutta taiteen olemukseen kuuluu vapaus, ja juuri vapauden pitäisi olla myös politiikan ytimessä.
Jos taiteelta yritetään riisua sen muutosvoima ja taipumus kantaaottavuuteen, sille ollaan rakentamassa aitausta ja häkkiä.
Taide on vapaan tahdon villein ilmentymä. Jos taiteelta yritetään riisua sen muutosvoima ja taipumus kantaaottavuuteen, sille ollaan rakentamassa aitausta ja häkkiä. Taidetta ei voi kesyttää sitä tappamatta.
Yrityksiä kyllä riittää. Taiteelle ja taiteilijoille asetetaan milloin minkäkinlaisia ehtoja: sen tulee myydä riittävän hyvin, sen tulee olla riittävän laadukasta (kuka laadun sitten kulloinkin määritteleekään), sen tekijän tulee olla ammattilainen (kuka sen ammattilaisuuden sitten määritteleekään), sen tulee palvella yleviä päämääriä ja niin edelleen.
Määrittelyistä ja ehdoista välittämättä taide onnistuu silti aina pakenemaan, koska se on ovela ja jatkuvasti muuttuva olento, joka ei suostu ulkoisesti määriteltäväksi.
Mutta vaikka taiteen kuolemaa ei tarvitsekaan pelätä, on silti syytä kohotella kulmiaan silloin, kun joku kaivaa esiin viilan tylsentääkseen taiteen hampaita. Kun julkiseen keskusteluun nousee ajatus siitä, että taiteen ja politiikan yhdistäminen olisi jotenkin ongelmallista, todellinen ongelma on yleensä jossakin aivan muualla.
Kuten vaikkapa kansanmurhassa, josta puhuminen nyt vain on ikävää.
Kirjoittaja on kirjailija, Suomen Lähetysseuran rippikoulupappi ja luovan kaaoksen erityisasiantuntija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Näyttelijä Hannu-Pekka Björkman: ”Taiteen syvin tehtävä on lohdutus”
Hyvä elämä HengellisyysHannu-Pekka Björkmanin mukaan runous läpäisee ajatteluamme enemmän kuin tajuammekaan.
