Kolumni: Ei ketään uutta auringon alla – Raamatussa tulee vastaan nykypäivästä tuttuja hahmoja
Raamatullako ei olisi enää mitään virkaa? Päinvastoin! Nyt jos koskaan sitä kannattaa selata ymmärryksen ja lohdutuksen löytämiseksi, tuumii Hilkka Olkinuora. Vastaan tulee tuttuja hahmoja.
Mikään ei ole uutta auringon alla, ja kaikesta on selvitty – hyvin tai huonosti. Raamatusta tulee vastaan merkillisen tuttuja tyyppejä. Heidän kohtaamisensa voi auttaa maailman kaaoksen käsittämisessä ja kestämisessä. Katsotaan, montako tämän hetken toimijaa tunnistat.
Vanhassa testamentissa myös hyvikset valtasivat maitaan verisesti, viimeistä vauvaa ja vanhusta myöten. Jumalan väitettiin antaneen luvan ja jopa käskeneen niin.
Etniset puhdistukset olivat tavallisia. Yhden toteutti Egyptin faarao, tunnetuimman kansan pakkosiirron Babylonin kuningas. Valta mädätti silloinkin käyttäjänsä: kuningas Saul tuli mielenvikaiseksi, virkaveljet David ja Salomo taas katsoivat, etteivät säädyllisyyden lait koske heitä.
Päätösten takana oli kovia faktoja, kuten geopolitiikkaa ja bisnestä, mutta nykyisinkin tuttuja tunteita kuten uhriutumista, bromansseja eli veljesrakkautta ja narsismia. Pelko sai Abrahamin ja Lootin uhraamaan mitä vain.
Entä mistä syntyi Davidin rohkeus hänen asettuessaan ylivoimaista Goljatia vastaan? Ja missä on tämän hetken Amos? Miksei profeettojen julistusta silloinkaan kuultu tai toteltu?
Raamatusta tulee vastaan merkillisen tuttuja tyyppejä. Heidän kohtaamisensa voi auttaa maailman kaaoksen käsittämisessä ja kestämisessä.
Uusi testamentti puolestaan avautuu pakolaisiin, Mariaan ja Josefiin, ja Herodeksen silmittömään vainoharhaan ja verenhimoon.
Myös evankeliumien aikaan paikalliset päättäjät tiesivät, että sekä heidän oma suosionsa että kansan olemassaolo riippuivat tasapainottelusta miehittäjävallan ja oman kulttuurin välillä. Pilatus pysytteli punaisen linjan takana: supervalta ei halua liata käsiään, hoitakoot juutalaiset itse omat asiansa. Ja niin vihapuhe ja disinformaatio sai heidät huutamaan joukkopsykoosissa vapaaksi Barabbasta, rikollista.
Lannistetut opetuslapset eivät uskaltaneet tulla julki ja julistamaan pitkään aikaan, kun heidän johtajansa oli joutunut antamaan henkensä rauhan puolesta, kuten oli kyllä luvannutkin. Sittemmin toivuttuaan he, jerusalemilaiset ja paavalilaiset, aloittivat yhä jatkuvan kristillisen riitelyn vallasta ja uskontulkinnasta.
Mikä voisi olla näiden kohtaamisten yhteinen nimittäjä ja lopputulema?
Paavi Franciscus tiivistää ja testamenttaa sen piispoille Amerikassa, missä hämmennys on suuri: ”Se, mikä on rakennettu voimankäytölle eikä jokaisen ihmisen yhtäläisen ihmisarvon totuudelle, alkaa huonosti ja päättyy huonosti.”
Kirjoittaja on neljännen polven helsinkiläinen, rovasti, kirjoittaja ja maalle muuttanut elämäntarkkailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Vanha testamentti tihkuu väkivaltaa – ihmisiä rakastavassa Jumalassa on myös ankara ja pimeä puoli
HengellisyysSuloisesta paratiisista päädytään pian veljesmurhaan ja sotaan.
