Orjamarkkinat antiikin Roomassa. Gustave Boulangerin maalaus vuodelta 1882.
”Raamatun kirjaimelle uskollisen ihmisen täytyisi tässä yhteiskunnassa taistella orjuuden palauttamiseksi”, sanoo professori Martti Nissinen
Raamatun ajan teksteissä yhteiskunta on hierarkkisesti järjestynyt ja orjuus yhteiskunnan olennainen rakenne.
Eniten mainintoja orjuudesta löytyy Vanhasta testamentista. Missään kohdassa ei viitata siihen, että orjuus olisi ei-toivottava asiaintila, joka pitäisi poistaa. Päinvastoin, se näyttää olleen keskeinen rakenne yhteiskunnassa.
Vanhan testamentin eksegetiikan professorin Martti Nissisen mukaan asia oli näin koko Lähi-idässä ja kreikkalais-roomalaisessa kulttuuripiirissa. Myös evl.fi-sivuston mukaan antiikin talous perustui orjatyövoiman käyttöön.
– Raamatun teksteissä kukaan ei haihattele sellaista, että vapautetaanpa kaikki orjat. Toisaalta on huomattava, että kaikki orjat eivät suinkaan olleet raskaassa pakkotyössä, vaan he saattoivat olla korkeissakin asemissa, esimerkiksi kuninkaan virkamiehinä, Nissinen huomauttaa.
– Patriarkaalinen yhteiskuntarakenne on tässä ymmärtämisalusta. Raamatun ajan teksteissä yhteiskunta oli hierarkkisesti järjestynyt. Vain osa ihmisistä oli vapaita oikeushenkilöitä, joilla oli päätösvaltaa itsensä ja omaisuutensa suhteen tai ylipäänsä omaisuutta.
Vanhan testamentin eksegetiikan professori Martti Nissinen on perehtynyt tutkimustyössään muinaiseen Lähi-itään.
Nissisen mukaan tämä näkyy kaikkein kirkkaimmin kymmenessä käskyssä. Koko Mooseksen laki lausutaan vapaille miehille. Naiset, lapset, orjat ja eläimet luetellaan miehen omaisuutena. Yhdeksäs käsky kieltää vapaita miehiä himoitsemasta toisen miehen omaisuutta.
Orjien asema isännän omaisuutena näkyy räikeästi 2. Mooseksen kirjan ohjeissa orjanomistajille. Esimerkiksi: ”Jos härkä puskee kuoliaaksi orjan tai orjattaren, omistaja maksakoon orjan isännälle kolmekymmentä sekeliä hopeaa ja eläin kivitettäköön.”
Ja vielä korostetummin: ”Jos joku lyö orjaansa tai orjatartaan kepillä ja tämä kuolee siihen paikkaan, lyöjä on ansainnut rangaistuksen. Mutta jos orja pysyy hengissä päivän tai kaksi, isäntää älköön rangaistako, onhan orja hänen omaisuuttaan.” (2. Moos. 21:20)
Myös juutalaisia oli orjina
Orjina oli sekä juutalaisia että vieraiden kansojen edustajia. Juutalainen saattoi myydä itsensä orjaksi köyhtymisen takia. Hän työskenteli orjana joko siihen asti, kunnes velka oli maksettu, tai jäi pysyvästi orjaksi. Tällöin hänen lapsensa syntyivät orjuuteen.
Muunmaalaiset orjat lienevät olleet tavallisimmin sotavankeja.
Monessa kohdassa korostetaan, että israelilaisia orjia on kohdeltava paremmin kuin muunmaalaisia ja heille on varattava mahdollisuus vapautua orjuudesta.
Mainitaan myös orjien taloudellinen merkitys: orja tulee paljon halvemmaksi kuin päiväpalkkalainen (5. Moos.15:18). Eräässä Paavalin kirjeiden syntilistassa mainitaan kerran myös ihmisten sieppaaja, vanhassa käännöksessä suorasanaisesti ihmiskauppias. Nissinen arvelee tämän viittaavan orjakauppiaaseen, joka sieppaa vapaasyntyisiä ihmisiä ja myy heidät orjiksi.
Raamatusta ei löydy viitteitä siitä, että orjuus pitäisi poistaa.
Naisorjien asemaan liittyi usein seksuaalinen hyväksikäyttö. Seksuaalimoraalin kannalta oli aivan hyväksyttävää, että isäntä makasi orjattaren kanssa. Omistajan vaimo saattoi käyttää orjatarta sijaissynnyttäjänä, jos ei itse saanut lasta. Näin toimivat Abrahamin vaimo Saara sekä Jaakobin vaimot Lea ja Rakel. He suorastaan komensivat miehensä orjattaren luo, jotta saisivat lapsen.
Kun Saara myöhemmin synnyttikin pojan vanhoilla päivillään, orjatar Hagarin poika Ismael ei enää kelvannut, vaan Saara ajoi molemmat autiomaahan kuolemaan. ”Orjattaren poika ei saa periä yhdessä minun poikani Iisakin kanssa.”
Nämä tapaukset ovat esimerkkejä sellaisesta yhteiskunnallisesta instituutiosta, orjuudesta, jota meidän on vaikea edes käsittää nykypäivänä. Myös auktoriteetin ehdotonta valtaa omistamiinsa ihmisiin on vaikea tajuta. Siitä nousi väkivallan käyttö, joka oli luonnollista.
”Palvelija” tarkoittaa usein orjaa
Yhteiskunta ei ollut tässä suhteessa muuttunut Uuden testamentin aikana, vaan orjuuden olemassaolo oli yhtä itsestään selvää kuin Vanhan testamentin kuvaamina aikoina. Vaikka orja-sana esiintyy UT:ssa huomattavasti harvemmin, monissa Jeesuksenkin vertauksissa esiintyvät työntekijät ja palvelijat olivat orjia ja isäntä heidän omistajansa.
Esimerkki tästä löytyy Luukkaan evankeliumin 12. luvusta. ”Palvelija saattaa kuitenkin ajatella: ’Isäntä ei tule vielä pitkään aikaan!’ Niin hän alkaa piestä palvelijoita ja palvelustyttöjä, syödä ja juoda ja juopotella. Mutta päivänä, jota tuo palvelija ei arvaa, hetkenä, jota hän ei tiedä, hänen isäntänsä tulee ja hakkaa hänet kuoliaaksi, ja niin palvelija saa saman kohtalon kuin epäuskoiset. Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua.”
Meillä on niin paljon lipsuttu Raamatun sanasta, kun ei ole enää orjia ja isäntiä.
Martti Nissisen mukaan Uuden testamentin kirjeistä tulee jännä kuva orjuudesta.
– Orjuus on niissä edelleen itsestään selvää. Huolimatta siitä Galatalaiskirjeen kohdasta, jonka mukaan Kristuksessa ”ei ole miestä eikä naista, ei juutalaista eikä kreikkalaista, ei orjaa eikä vapaata”. Tai kun Paavali neuvoo kirjeessään Filemonia kohtelemaan karannutta orjaa rakkaana veljenä eikä enää orjana. Tästäkään ei kuitenkaan synny sitä johtopäätöstä, että orjat pitää vapauttaa.
Kaiken kaikkiaan Raamatusta ei löydy viitteitä siitä, että orjuus pitäisi poistaa.
– Siksipä Raamatun kirjaimelle uskollisen ihmisen täytyisi tässä yhteiskunnassa taistella orjuuden palauttamiseksi. Meillä on niin paljon lipsuttu Raamatun sanasta, kun ei ole enää orjia ja isäntiä, Nissinen toteaa savolaisen ilkikurisesti.
Myöhemmästä historiasta tiedämme, että sekä orjakauppiaat, orjanomistajat että orjuuden vastustajat hakivat ja löysivät Raamatusta perusteluja toiminnalleen.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Raamatussa on useita suutelukohtauksia – ”Lukija päättelee itse, onko mukana erotiikkaa vai ei”
HengellisyysOrtodoksisessa kirkossa suuteleminen on keskeinen osa uskonnonharjoittamista.
