Kolumni: Elämä ei ole elokuvaa, eikä ilmastokatastrofia pysäytetä kaiken korjaavalla jatko-osalla
Ilmastokriisiä olisi voitu hidastaa, mutta sellaiset asiat kuten halpalennot ja kerskakulutus kudottiin osaksi länsimaisen ihmisen identiteettiä, kirjoittaa Ella Luoma.
Sarjakuvaelokuva Avengers – Infinity War päättyy toteamukseen: ”We’re in the Endgame now”. Shakissa ”endgame” tarkoittaa pelin viimeistä vaihetta, jossa on enää muutama nappula laudalla ja peli on päättymässä tavalla tai toisella. Elokuvan sankarit yrittävät estää ihmiskunnan osittaisen tuhoutumisen, mutta onnistumisen mahdollisuudet hupenevat jatkuvasti. Infinity War päättyy tappioon.
Me olemme ihmiskuntana virallisesti ilmastokatastrofin partaalla. Monissa sellaisissa maissa, joista kukaan ei täällä meillä piittaa, ei voi kuivuuden ja kuumuuden takia enää elää, mutta myös Florida on vaarassa tuhoutua. Ja se on vasta alkua.
Asioiden ei olisi tarvinnut mennä tähän pisteeseen. Ilmastokriisiä olisi voitu hidastaa ajamalla eläinten tehotuotanto hallitusti alas, säätelemällä halpalentobisnestä tai rajoittamalla kerskakulutusta länsimaissa, muutaman esimerkin mainitakseni. Sen sijaan nämä asiat kudottiin osaksi länsimaisen ihmisen identiteettiä, jonka väitettiin olevan uhattuna. Pelon avulla poliitikot ovat ajaneet härskisti omia etujaan.
Korvissani soi sisällötön höpinä toivosta ja siitä, että vielä on aikaa. Se ärsyttää.
Traagisinta on kuitenkin se, että niiltä ihmisiltä, joiden elämän olemme tuhonneet, kielletään nyt pääsy turvaan tai ihmisarvoiseen elämään. Kuljetamme jätteemme Afrikkaan ja hyödymme taloudellisesti siitä, miten kiinalaisia tehdastyöläisiä riistetään. Samaan aikaan suljemme rajojamme ja syytämme maahanmuuttajia omista ongelmistamme. Mikä upea perintö lapsille, Jeesus mahtaa olla ylpeä.
Infinity War -elokuvan jatko-osassa Avengers: Endgame kaiken saattoi vielä korjata palaamalla ajassa taaksepäin. Oikeasti ihmisillä ei ole aikakonetta. Korvissani soi sisällötön höpinä toivosta ja siitä, että vielä on aikaa. Se ärsyttää. Elämä ei ole elokuvaa, eikä ilmastokatastrofia pysäytetä kaiken korjaavalla jatko-osalla. Peli on päättymässä ja sota hävitty.
Saan kuitenkin lohtua esseisti Antti Nylenin sanoista:
”Voimme epäonnistua hirvittävästi, kaatua nousematta enää. Mutta mitä sitten tapahtuu, emme tiedä. Ehkä selviämme ihmeellisesti, sattumalta, saamme armoa.”
Toivoa ei enää ole, mutta Jumalalla on kummallinen taipumus armahtaa tekoja, jotka ovat kaiken sovitustyön ulottumattomissa.
Kirjoittaja on populaarikulttuurin ilmiöihin hurahteleva teologi, feministi ja päiväuneksija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Tässä kaaoksessa voi tehdä paljon muutakin kuin leipoa kääretorttua
PuheenvuorotKun Yhdysvaltojen johtoon nousee tyranni, joka haluaa viedä naisilta ja vähemmistöiltä oikeudet, pitää kääriä hihat ja sanoa, että tämä ei käy, kirjoittaa Ella Luoma.
