Kolumni: En ole hyvä, arvokas enkä kaunis, ja juuri siksi haluaisin olla tervetullut seurakuntaan
Pikaisesti muuton jälkeen filosofi Aku Visalan postiluukusta kolahti sympaattinen pieni lehdykkä, jossa oli seurakunnan tervehdys.
Olen tuore pohjoishelsinkiläinen, Maunulan asukas. Vuosikymmen Vallilan ja Käpylän asukkina kuitenkaan ei valmistanut minua Maunulan henkiseen maisemaan.
Heti muutosta lähtien taloyhtiön väki on toivottanut minut tervetulleeksi. On oman pihan WhatsApp-ryhmää ja grillailua ulkona. Naapurit tervehtivät iloisesti ja jutustelevat toisilleen parvekkeillaan istuen. On lähidemokratiaa, aktivismia ja ilmaisia jazz-konsertteja.
Mitään tällaista paikallista yhteyttä en koskaan tuntenut Vallilassa. Ehkä en osannut etsiä sitä. Silti muutaman kilometrin matka Vallilasta Maunulaan tuntuu henkisellä tasolla sadoilta kilometreiltä. Pohjoishelsinkiläisyys on mielentila, ei niinkään paikka.
On kuitenkin omituista, ettei mikään julkinen instituutio ole tehnyt samaa kuin naapurit. Olen uusi asukas mutta minuun ei ole ottanut yhteyttä sen enempää kaupunki kuin mikään kyläyhdistystään.
Paitsi yksi: seurakunta.
Iloisille, hyville ja kauniille on paljon paikkoja, minne mennä. Syntisille on aika vähän.
Pikaisesti muuton jälkeen postiluukusta kolahti sympaattinen pieni lehdykkä, joka sisälsi Oulunkylän seurakunnan tervetuliaistoivotukset.
Minä kuulemma olen osa yhteisöä ja muutan sitä oman näköisekseni pelkällä läsnäololla. Sehän on kiva juttu, ajattelin.
Mukana lehdykässä oli Lady Gagan ja joidenkin nimettömiksi jääneiden hengellisten opettajien sitaateilla koristettuja jääkaappimagneetteja. “Olet arvokas juuri sellaisena kuin olet”. “Olen kaunis omalla tavallani, koska Jumala ei tee virheitä”.
Mietin, että mitä seurakunta haluaa näillä tervetuliaistoivotuksilla sanoa ja millaisia se ajattelee uusien jäsenten olevan?
Monilla on varmaan kirkosta tuomitseva ja jyrkkä kuva. Ehkä viesti on tarkoitettu pehmentämään tätä kuvaa. “Meillä sinä kelpaat sellaisena kuin olet.”
Ammatikseni syvällisiä pohtivana uskonnonfilosofian tutkijana mieleeni kuitenkin pulpahtaa ajatus: onko tämä tosiaan parasta, mitä kirkko tarjoaa minulle?
Ainakaan minuun se ei tehoa. Olen nimittäin ihminen, joka ei todellakaan halua olla sellainen kuin hän on. En ole hyvä, arvokas, enkä ole todellakaan kaunis. Luulen, että moni kokee samoin.
Siksi haluaisin, että uusi seurakuntalainen toivotettaisiin tervetulleeksi erityisesti siksi, että hän on ruma, hankala ja itsekäs. Sanalla sanoen: syntinen.
Iloisille, hyville ja kauniille ihmisille on paljon paikkoja, minne mennä. Porukoita, joihin kelpaisi myös syntinen, jonka on vaikea elää itsensä kanssa, on aika vähän. Ja niille olisi kipeästi tarvetta.
Minä en riitä – mutta unelmoin, että olisi ainakin yksi paikka, johon olen silti tervetullut.
Kirjoittaja on tutkija, masennuksen filosofi ja intohimoinen dekkariharrastaja.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Filosofi Aku Visala: Masennus muuttaa ihmisen koko suhteen maailmaan
Hyvä elämäFilosofi Aku Visala oli kärsinyt masennuksesta jo pitkään, kun hän päätti suunnata kriittisen ajattelun työkalunsa sen tutkimiseen. Uudessa kirjassaan hän väittää, ettei masennus ole vain aivojen häiriö, vaan häiriö tavassa olla maailmassa.