Kolumni: Helluntai on kirkon syntymäpäivä – hautajaiset alkavat olla näkyvissä
Helluntaina syntyi kirkko ja siitä alkoivat kärhämät. Nyt piispat on ajaettu vanhempien asemaan ja heidän kärsivällisyyttään koettelevat nenäkkäät lapset, kirjoittaa Hilkka Olkinuora.
Olemme nyt kahden ihmeen välissä. Viime viikolla Kristuksen kerrotaan nousseen taivaaseen, tällä viikolla tiedetään kirkon syntyneen. Näin se kävi: Jeesuksen seuraajien kokoontumiseen laskeutui Pyhä Henki tulenliekkeinä ja he alkoivat puhua kaikilla läsnäolleiden kielillä. Nykyajan näkökulmasta suurin ihme kuitenkin oli se, että he alkoivat ”elää keskinäisessä yhteydessä” ja että heidät tunnistettiin siitä, että ”he rakastivat toisiaan”.
Ihmeiden aika tuppaa vain olemaan nopeasti ohi. Alkuseurakunnassakin kärhämät alkoivat hetimiten niin opista kuin vallasta. Sillä tiellä ollaan, ja vauhti kiihtyy. Tietäisittepä, miten vähän helluntain kuherruskuukaudesta on enää jäljellä. Piispat on ajettu vanhempien asemaan, joiden kärsivällisyyttä nenäkkäät lapset koettelevat.
Hähmäisiä rinnakkaisia jumalanpalveluksia putkahtelee kuin korvasieniä keväällä.
Kirkolliskokouksessa vierustoverini osallistuivat innoilla vallankäyttöön, kun saivat samalla ”boikotoida piispoja”. Kansanedustaja haastoi arkkipiispaa avoimella kirjeellä, jossa homous ja kuolema raamatusoitiin yhteen. Hähmäisiä rinnakkaisia jumalanpalveluksia putkahtelee kuin korvasieniä keväällä. ”Konservatiiviset” papinpoikaset kehuvat antaneensa pappislupauksensa sormet ristissä. Naispapit tuupitaan syrjäisiin kirkkoihin ja jätetään heidät ilman ehtoollista. Piispojen siima venyy: Ruotsista tänne tunkeneen ”lähetyshiippakunnan” pappien tekemät, aidoiksi luullut kasteet jouduttiin hyväksymään.
Kuten haittaeläin supi, nykyiset hajaannuttajat tulevat kuitenkin idästä. Muistanemme suomalaismiesten ”pappisvihkimyksen” Inkerin kirkossa. Kirkollinen keskisormi heilui, kun samaksi päiväksi sattui (nais)piispan vihkimys, jonne Inkerin piispa ei näin päässyt perinteisesti osallistumaan. Tuorein röyhkeily on Pohjanmaalta, missä ruotsinkielisessä lestadiolaisessa rukoushuoneessa viisi maallikkoa ”vihki papeiksi” vastikään kaksi miestä, Inkerin kirkon diakoneiksi väitettyä, jakamaan sakramentteja ja ”pitämään stoolaa (pappeuden tunnusta) niskassaan”.
Suomessa on satakunta rekisteröityä uskonnollista yhdyskuntaa, ja ne saavat itse päättää opeistaan ja papeistaan. Tämä porukka kuuluu kuitenkin ev.lut. kirkkoon, jossa sakramentit kuuluvat piispan vihkimille papeille. Porvoon piispa ärähtikin ”polarisaatiosta, joka on näin ryömimässä kirkkoon sisään”. Paitsi että on ryöminyt jo.
Piispojen kuuluu ”vaalia kirkon ykseyttä”. Jospa se tapahtuisi sanomalla: Perustakaa jo ne omat kirkkonne, ennen kuin revitte hajalle meidän kaikkien helluntain lahjat ja Pyhän Hengen hedelmät.
Ne hedelmät ovat muuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Tunnistaisitko sinä kirkkoa enää näistä?
Kirjoittaja on neljännen polven helsinkiläinen, rovasti, kirjoittaja ja maalle muuttanut elämäntarkkailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Kirkon laiva kääntyy, kun rahat ovat lopussa
PuheenvuorotKirkkohallituksen muutoshankkeen myötä seurakunnilta katoaa tuki, mutta samalla myös pääkonttorin aiheuttamat riesat, kirjoittaa Hilkka Olkinuora.
