Usko ei Juhana Tarvaisen mukaan ole oma suoritus, vaan Jumala on antanut seurakunnan, jossa hän ravitsee ja hoitaa kristittyjä sanalla ja sakramenteilla. ”Tekisi mieli sanoa, että kirkko on elinehto kristitylle. Johonkin kirkkoon on hyvä kuulua.”
”Hajoamisesta seuraa hajoamista” – Sleyn kotimaantyön johtaja Juhana Tarvainen puolustaa voimakkaasti kirkon jäsenenä pysymistä
Herätysliikkeiden yhteistyön tiivistyminen ja uudet messuyhteisöt eivät Juhana Tarvaisen mukaan merkitse uuden kirkon perustamisen valmistelua.
Kirkon linjaltaan arvokonservatiiviset herätysliikkeet järjestivät huhtikuussa Ryttylässä kokouksen, johon osallistui noin 150 edustajaa kahdeksasta eri järjestöstä. Kokous oli nimetty Kirkkokansan teologiseksi symposiumiksi.
Yhden järjestön, Suomen Luterilaisen evankeliumiyhdistyksen (Sley) Sanansaattaja-lehdessä kokousta kuvattiin jatkumoksi ”määrätietoisesti rakennetulle ja alati laajenevalle tunnustuksellisen herätysliikekentän yhteistyölle.”
Kyse on järjestöistä, jotka ovat monissa asioissa napit vastakkain kirkon johdon linjausten kanssa. Tämä herättää kysymyksen, ollaanko perustamassa uutta kirkkoa tai kirkkoa kirkon sisälle.
– Symposiumissa ei oltu perustamassa kirkkoa tai kirkkoa kirkon sisälle. Tarkoitus oli koota eri herätysliikkeiden edustajia yhteen keskustelemaan yhteisistä huolenaiheista. Pidin itse siellä alustuksen, jossa tavoitteeni oli hakea ymmärrystä sille, miten kirkon ykseyttä voitaisiin rakentaa teologisesti ja käytännössä tilanteessa, jossa moni kokee vierautta kirkon päätöksiä tai toimintaa kohtaan, Sleyn kotimaantyönjohtaja Juhana Tarvainen sanoo.
Kirkon neljä tuntomerkkiä
Juhana Tarvainen on kirjoittanut kirjan, jossa hän käsittelee kristillisen kirkon historiaa ja tämänhetkistä tilannetta kirkko-opin näkökulmasta. Keskiviikkona 28. toukokuuta julkistettava kirja on nimeltään Murtunut Kristuksen ruumis (Sley-kirjat 2025).
– Kirja on voimakas puheenvuoro kirkon ykseyden ja kirkossa pysymisen puolesta.
Raamattu käyttää kirkosta ja seurakunnasta sanaa Kristuksen ruumis. Murtunut viittaa Tarvaisen mukaan siihen, että kirkko on niin historiansa aikana kuin nykyhetkessä monella tavalla jakautunut. Suomessa kirkon murtuneisuus näkyy nyt monissa sen sisäisissä kiistoissa, jotka jakavat sitä kirkolliskokouksesta paikallisseurakuntien päätöksentekoon.
– Kirja ei kerro pelkästään siitä, mikä kaikki on rikki. Se kertoo ennen kaikkea siitä, miten upea lahja kirkko on ja miten hienoa on, että Jumala on kirkon ja seurakunnat antanut meille kristityille, Tarvainen sanoo.
Kirja alkaa kaukaa historiasta, Nikean kirkolliskokouksesta vuonna 325. Siellä ja vuonna 381 pidetyssä Konstantinopolin kirkolliskokouksessa muotoiltiin Nikean uskontunnustus, jota aina silloin tällöin jumalanpalveluksissa käytetään lyhyemmän Apostolisen uskontunnustuksen sijasta. Kirja on Nikean uskontunnustuksen juhlavuoden julkaisu.
– Konstantinopolissa määriteltiin neljä tuntomerkkiä kirkolle: kirkko on yksi, pyhä, katolinen eli yhteinen ja apostolinen. Nämä ovat olleet peruspilareita, joiden varaan kirkko on uskonsa ja oppinsa määritellyt ja pyrkinyt pysymään näissä.
En oikein pidä liberaali-konservatiivi-ajattelusta.
Tarvaisen mukaan kirjasta tekee ajankohtaisen paitsi historia myös kirkon sisäinen syvä polarisaatio. Hänen mielestään yhteiskunnasta tulee kirkon sisälle paineita, joissa kirkkoa haastetaan oman perinteensä sijasta mukautumaan siihen, mitä yhteiskunnassa asioista ajatellaan. Kirkon sisällä tämä näkyy vastakkainasetteluna ja turhautumisena, joka on saanut osan kirkon jäsenistä miettimään omaa kirkkosuhdettaan.
– Itse en oikein pidä liberaali-konservatiivi-ajattelusta, jossa joistakin asioista eri tavoin ajattelevat maalataan tiukasti eri nurkkiin. Varmaan tämän kirjan lukijakunta tulee koostumaan ennen kaikkea herätyskristityistä, mutta ajattelen, että kirkkokansaa laidasta laitaan houkuttelee nyt ajatus, että jos tämä kirkko ei miellytä, vaihdetaan johonkin toiseen tai jäädään kokonaan ilman kirkkoa.
”Messuyhteisöjemme jumalanpalveluksissa on hyvin yksinkertainen konsepti. Emme ole keksineet mitään uutta ja mahtavaa. Jumalan sanan äärellä olemiselle, ehtoollisen vietolle ja yhteisöllisyydelle on kysyntää ja ihmiset täyttävät tämän Luther-kirkon”, Juhana Tarvainen kertoo.
Kolme perustetta kirkon jäsenenä pysymiselle
Kirkko ei Juhana Tarvaisen mukaan ole mikä tahansa yhdistys, johon voi noin vain kuulua tai olla kuulumatta. Tällainen on kristitylle vierasta ajattelua, jonka hän haluaa kirjassaan kyseenalaistaa. Hän listaa kolme keskeistä perustetta jäsenyydelle.
– Kristuksella ei ole montaa ruumista, vaan yksi ruumis. Sitä ei pitäisi ruveta pilkkomaan ja jakamaan osiin. Toiseksi tämän yhden Kristuksen ruumiin uudistaminen tai reformaatio on mahdollista vain sisältäpäin. Ulkopuolelta vaikutusmahdollisuudet ovat kadonneet. Eroamalla kirkosta et paranna tätä kirkkoa.
Kolmas näkökulma on se, että kirkko on alusta asti ollut vajavaisten ihmisten yhteisö.
– Jos ajatellaan, että perustetaan uusi täydellinen, ihana, upea kirkko, missä kaikki on hyvin, niin mahtaako niin kuitenkaan olla? Kirkko on alusta alkaen ollut syntisten ihmisten yhteisö, eikä siitä tule sen parempaa, vaikka tässä kuinka samaa mieltä olevien kanssa perustettaisiin joku samaa uskonkäsitystä jakavien kerho. Luulen, että hyvin pian alkaisi ilmetä kysymyksiä, jotka alkaisivat taas jakamaan kristittyjä.
– Eli hajoamisesta seuraa hajoamista. Niin paljon hyvää kuin reformaatio saikin aikaan, siinä on tällainen valuvika, että siinä tuppaa olemaan pyrkimys aina vaan oikeaoppisempien kerhoon. Niinpä kristikunta pirstoutuu ja hajoaa.
Hajaannus vähentää kristillisen sanoman uskottavuutta.
Jeesus rukoili opetuslastensa puolesta, että nämä olisivat yhtä, jotta maailma uskoisi hänen sanomansa. Millaisen todistuksen tämä pirstoutuminen antaa?
– Kyllähän tällainen hajaannus vähentää kristillisen sanoman uskottavuutta maailman silmissä. Ymmärrän hyvin, että joku saattaa ajatella, että tuohon porukkaan en halua kuulua, tuohan keksii mistä tahansa riidan ja on tukkanuottasilla keskenään.
Kun meidät pitäisi tuntea keskinäisestä rakkaudesta, nyt ei aina vaikuta siltä?
– Ei. Kun toisella tavalla ajattelevat kristityt toiseutetaan, silloin heissä nähdään myös paljon enemmän vikoja. Sosiaalinen media vielä päästää monesti kristityistä kaikkein pahimmat puolet esille. Pitäisi siis harkita, mitä toisista kirjoittaa.
Kielteisestä kannasta naisten pappeuteen pidetään kiinni
Miksi kirkon jäsenyys on osalle herätyskristityistä niin vaikea asia, että osa heistä harkitsee kirkosta eroamista tai on jo tehnyt sen? Tarvaisen mukaan yksi syy ovat kirkon vääriksi koetut opilliset linjaukset, mutta vieläkin kipeämpi asia on, jos ovet suljetaan.
– Evankeliumiyhdistyksellä oli 12 vuoden ajan hyvä, rakentava yhteistyö Porin Teljän seurakunnan kanssa. Seurakunnan sivukirkossa kokoontui viikoittain yli sata henkeä viettämään ehtoollisjumalanpalvelusta. Kun seurakunta ei enää sallinut toiminnan jatkuvan, tämä tuntui hylkäämiseltä, Tarvainen mainitsee esimerkkinä.
Miksi kaikista maailman kysymyksistä nimenomaan virkakäsitys eli naisten pappeus on Sleylle sellainen asia, että naispuolisten pappien kanssa ei voida olla edes samassa pappisvihkimyksessä, saati että heidän kanssaan jaettaisiin ehtoollista?
– Kun katsomme Raamatun perusteella, että virka on Jumalan miehelle asettama, kyse ei ole mielipiteestä. Se, että asettaa tämän vuoksi kysymyksen ehtoollisen pätevyydestä, ei ole toisen tuomitsemista. Se on aralla mielellä olemista sen Jumalan sanan edessä, johon kirkko on pitkään tässä asiassa tukeutunut.
Juhana Tarvainen Sleyn kotimaantyön johtaja. Hän kertoo arvostavansa monien tuntemiensa naispuolisten pappien tekemää työtä esimerkiksi maahanmuuttajien parissa. Se ei kuitenkaan muuta hänen näkemystään siitä, että pappisvirka kuuluu miehelle.
Naispuolisia pappeja on kirkossa jo enemmistö. Oletko koskaan ajatellut, että entäpä, jos oletkin väärässä ja näin on tarkoitettu?
– Olen kyllä, monestikin. Joskus tuntuisi, että olisi paljon helpompaa, jos tämän kysymyksen kohdalla olisinkin ollut väärässä ja joku päivä ajattelisin toisin. Voin rehellisesti vastata, että vielä opiskeluaikana hyväksyin naisten pappeuden.
– Siitä huolimatta, että en tee alttariyhteistyötä naispuolisten pappien kanssa, olen tehnyt muuten hyvää yhteistyötä heidän kanssaan. Rukoilen siunausta heidän elämälleen ja työlleen, mutta virkakysymyksestä uskon näin.
Tarvainen lisää, että samalla tavalla hänen kanssaan ajatellaan katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa eikä luterilainenkaan kirkko pidä käsitystä harhaoppina. Siksi hän toivoo, että kirkon johto etsisi ratkaisun, jolla naisten pappeutta vastustavat herätysliikkeet saisivat myös jatkossa uusia pappeja omaan toimintaansa.
Pappeja tarvitaan messuyhteisöihin
Evankelis-luterilaisen kirkon piispat eivät suostu järjestämään erillisvihkimyksiä, joissa ei olisi mukana naisia. Herätysliikkeiden pappeja on siksi vihitty ulkomailla eli ”virta on etsinyt uomansa muualta”, kuten Juhana Tarvainen kirjassaan kirjoittaa. Tämä johti siihen, että piispat uhkasivat herätysliikkeitä niiden lähetysjärjestöaseman menettämisellä.
– Nämä ovat olleet ratkaisuja, joihin on jouduttu turvautumaan, kun normaali reitti on ollut tukossa. Tiedän, että jotkut intomielisimmät miettivät, että jos ei kerran ulkomailla saa vihkiä ja jos oman kirkon piispat eivät vihi, niin voisiko toimia niin kuin alkuseurakunnissa. Eli valitaan joukosta vanhin ja siunataan hänet tehtävään. En pidä tätä hyvänä. Toivon, että ratkaisu löytyy kirkon sisältä.
Messuyhteisöt ovat kotimaan työmme selkäranka.
Tarvainen lisää, että järjestöissä kyllä ymmärretään, että elämä paikallisseurakunnissa voi olla hyvin vaikeata tai jopa mahdotonta tällä virkakäsityksellä. Siksi pappeja ei ajatellakaan niihin, vaan herätysliikkeiden omiin messuyhteisöihin. Esimerkiksi Helsingissä Sley:n messuihin Kallion Pyhän sydämen kappelissa ja Luther-kirkossa kokoontuu 500 ihmistä viikoittain. Koko maassa kävijöitä runsaassa 20 yhteisössä on viikossa 2 500.
– Jonkinlainen herätys näihin messuyhteisöihin tuntuu liittyvän. Haluamme kerätä mukaan erityisesti niitä, jotka eivät vielä tunne Jeesusta. Messuyhteisöt ovat kotimaan työmme selkäranka, Tarvainen kuvaa.
Ovatko messuyhteisöt samalla todellisuudessa valmistautumista omaan kirkkoon? Vai tarjoavatko ne sen sijaan mahdollisuuden pysyä kirkon sisällä?
– Ne tarjoavat keinon elää täyspainoista kristillistä elämää tässä kirkossa.
Juttua korjattu 28.5. klo 12.24. Tekstissä oli tarkoitus viitata Konstatinopolinkirkolliskokoukseen vuonna 381, ei vuonna 553.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Normalisoi ja kaunistelee syrjintää” – Naisteologien yhdistys kritisoi piispojen lähetysjärjestöratkaisua
AjankohtaistaNaisteologit ry pettyi piispainkokouksen päätökseen hyväksyä Kansanlähetyksen ja Sleyn jatkaminen kirkon virallisina lähetysjärjestöinä sopimusrikkomuksista huolimatta.
