Kolumni: Kirkon laiva kääntyy, kun rahat ovat lopussa
Kirkkohallituksen muutoshankkeen myötä seurakunnilta katoaa tuki, mutta samalla myös pääkonttorin aiheuttamat riesat, kirjoittaa Hilkka Olkinuora.
Olemme tottuneet seuraamaan ylemmän tason mättöä kirkolliskokouksessa ja alemman tason kohuja seurakunnissa ja mediassa. Mahtava vallankäyttäjä Kirkkohallitus on sen sijaan pysynyt suurelta yleisöltä piilommassa, vaikka juuri se käyttää itsestään ja tekemisistään sanaa Kirkko.
Joulun alla se julkaisi dokumentin Kirkkohalituksen muutoshanke. Tylsä nimi naamioi isot muutokset siinä, mikä ”Kirkko” on, mitä se tekee ja jättää tästedes tekemättä.
Kuten maan hallituksella, eivät senkään äsken säästämät miljoonat riittäneet, vaan nyt temppu on toistettava. Tarjolla oli kuitenkin se yksi ”sopeuttamisen” keino, josta rahvaskin tykkää: byrokraatit ulos! Kirkkohallituksesta sai äsken potkut yli kolmekymmentä löysässä hirressä roikkunutta virkahenkilöä.
Uuden strategian mukaan ei tehdä enää semmoista, mitä muut voivat tehdä. Lahtipenkillä ovat seurakuntien kehittäminen ja koulutus. Valtakunnalliset yhteentulemiset loppuvat kokonaan.
Pahimmin näyttää kuitenkin kärsivän viestintä. Sitä ”supistetaan ja terävöitetään”, ”volyymejä vähennetään, prosesseja virtaviivaistetaan” eli kokonaisia kanavia lopetetaan. Ylen säästöt tappoivat toista vuotta sitten kirkollisia tv-ohjelmia, ja nyt ”Kirkko” lakkaa tekemästä sosiaalista mediaa ja podcasteja. Vetäydytään siis juuri siltä niityltä, jolla laiduntavat kaikkien himoitsevat Nuoret Aikuiset.
Isojen yhtymien, kuten meidän pääkaupunkilaisten, ei tarvinne olla huolissaan – vielä. Meillä on rohkeutta ja resursseja. Piispakin kaksinkertaisti juuri medianäkyvyytensä.
Kirkkohallitukseen tulee vaikuttamistöihin – yllätys – kaksi uutta johtajaa.
Mutta mitä tekevät ne pienet seurakunnat, jotka pusaavat striimiensä kanssa? Seuraajia houkuttavien sisältöjen tuotanto nimittäin vaatii jo ammattitason välineitä, osaamista – ja sanomista. Kun ”seurakuntien kehittämisestä” leikataan, niin kuihtuu sisältö, ja kun ”viestinnästä”, niin loppuvat keinot saada se vähäkin kuuluviin. Yksin ne jäävät perustelemaan hautapaikan hinnannousuja tuleville perikunnille.
Strategia toki tunnistaa uhkaksi sen, ”että viestinnän osaaminen kirkossa voisi valtakunnallisesti vähetä, minkä myötä esimerkiksi oikea-aikaisuus ja vaikuttavuus vähenisivät. Tällä olisi mahdollisesti kielteistä yhteiskunnallista ja inhimillistäkin vaikutusta.” Höpsistä. Tietysti vähenee. Ja irtisanottujen uhri voi olla turha, koska ”vaihtuvuus saattaa pysyä korkealla tasolla irtisanomisten jälkeenkin”.
Kirkkohallituksen uusi organisaatio aloittaa viimeistään vuoden päästä. Se keskittyy siis ennen muuta ”strategiseen vaikuttamistyöhön”. Taloon tulee näihin töihin – yllätys – kaksi uutta johtajaa. Yhteyden ohenemista seurakuntien todellisuuteen voi tietysti perustella työnjaolla. Mutta saneleeko pääkonttori sitten yhä enemmän sen, mikä oikeasti on se ”Kirkko”, jota se alkaa yhä tehokkaammin tyrkyttää?
Jos hyvin käy, seurakunnat terhentyvät omilleen. Kun häviää tuki, häviävät pääkonttorin aiheuttamat riesatkin. Eikä kirkkoon liitytä eikä siinä pysytä siksi, että viimeistellyn vaikuttamistyön kohdennettu ammus osuu otsaan, vaan siksi että kohtaamme aidon ihmisen ja armahtavan Kristuksen.
Kirjoittaja on neljännen polven helsinkiläinen, rovasti, kirjoittaja ja maalle muuttanut elämäntarkkailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Kirkkokansa pääsee puhdistamaan kirkon maineen, jonka hyväveliverkostot ja vallan väärinkäyttö ovat tahranneet
PuheenvuorotHelsingin tuomiokapituli päätti ohi seurakuntaneuvoston, että kaikki seurakuntalaiset pääsevät valitsemaan uuden tuomiorovastin. Vallankäytöstä syntyi mainehaitta, mutta kirkon päätöksenteossa siinä ei ole mitään uutta, sanoo Hilkka Olkinuora.