
Kolumni: Hyväosaisten jäätelökekkereillä kaikki on vain itsestä kiinni
Onnellisuuden ja menestyksen toisiinsa liittävä positiivisen ajattelun kultti häivyttää yhteiskunnalliset rakenteet.
Umberto Eco muisteli eräässä esseessään lapsuusvuosiensa kurjuutta. Italia oli sodan raunioittama, nälkä ja puute vaivasivat. Köyhien perheiden vanhemmat maanittelivat lapsiaan olemaan kilttejä lupaamalla, että he pääsevät kaupunkiin katsomaan, kun rikkaat syövät jäätelöä.
Econ tarina vaatii päivitystä. Enää rikkaat eivät herkuttele köyhien edessä jäätelöllä, vaan hyvällä elämällä. He ovat uskaltaneet unelmoida, yrittää ja menestyä. He ovat luoneet itselleen hohdokkaan nykyisyyden ja vielä hohdokkaamman tulevaisuuden.
Ajan henkeä kuvastavat lehtijuttujen otsikot: "Kolme asiaa, joita rikkaat karttavat", "Viisi asiaa, jotka rikkaat tekevät toisin", "Kymmenen asiaa, jotka rikkaat tietävät, mutta sinä et".
Klikinsäästäjänä voisi käyttää entistä pääministeriä Alexander Stubbia, joka neuvoi kouluvierailullaan lapsia unelmoimaan suuria ja olemaan ahkeria, koska silloin heidät palkitaan menestyksellä.
Positiivinen ajattelu on aikamme vahvin ja vaikutusvaltaisin uushengellisyyden muoto.
Elämäntaito-oppaat sanovat saman hienovaraisemmin. Niissä toistuu eri muodoissaan Albert Schweitzerin opetus: Menestys ei tuo onnellisuutta, mutta onnellisuus tuo menestystä.
Onnellisuuden ja menestyksen toisiinsa liittävä positiivisen ajattelun kultti häivyttää yhteiskunnalliset rakenteet ja atomisoi kansalaiset yksilöiksi. Oma tahto ja omat pyrkimykset ratkaisevat, kaikki on vain itsestä kiinni.
Positiivinen ajattelu on aikamme vahvin ja vaikutusvaltaisin uushengellisyyden muoto. Sen edessä polvistuvat niin yritysjohtajat ja poliitikot kuin viihteen ja urheilun tähdet. He lipovat kurjistuneen keskiluokan ja ahdistuneen alaluokan edessä iskulauseitaan kuin rikkaat jäätelöitään Econ lapsuuden Italiassa.
Menneessä maailmassa kapitalistit halusivat työläisten käyvän kirkossa ja olevan kuuliaisia Jumalalle. Nykyisin he puhuvat yhteisestä visiosta ja palkkaavat innostavia guruja pitämään henkilöstölle motivointiseminaareja.
Optimismi on salakavalaa maailmassa, jossa kaikki eivät voi menestyä. Yksiä se kohtelee hellästi, toisia julmasti. Takaiskujen lannistama ihminen ei ole vain onneton, vaan hän on ennen kaikkea epäonnistunut tulemaan onnelliseksi.
Kirjoittaja on vantaalainen kirjailija, esseisti ja toimittaja.
tommi.melender@gmail.com
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

Kolumni: Tarvitsemme jalomman tarinan itsestämme
PuheenvuorotLajihistoria todistaa, että ihminen ei ole pelkästään voittamiseen ja valloittamiseen pyrkivä olento.

Kolumni: Lätkäfani käy katsomossa elämänkoulua
Puheenvuorot
Kolumni: Haluaisin kuolla kuin Wittgenstein
Puheenvuorot