Kolumni: Jeesus lupaa, että oikeudenmukaisuutta kaipaavat ravitaan, mutta silti vatsa kurnii
Minun on jano, eikä se sammu sillä, että ajattelen jotakin horisontin takaa löytyvää vesihanaa, kirjoittaa Vehka Kurjenmiekka.
Viime päivinä olen miettinyt yhä uudestaan ja uudestaan Matteuksen evankeliumin autuaaksijulistusta ja erityisesti sen jaetta ”Onnellisia ovat ne, joilla on oikeudenmukaisuuden nälkä ja jano: heidät ravitaan.” (Käännös 2020.)
Kun oikeudenmukaisemman rauhan ehtoja vaativa Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ajetaan niin ahtaalle, että paras vaihtoehto on poistua keskustelusta, tai Suomessa yhteiskunnan heikoimmilla olevien sosiaaliturvasta leikataan, tuntuu lause suorastaan järjettömältä. Kuinka oikeudenmukaisuuden nälkä ja jano voisivat tyydyttyä, jos joka päivä saa muistutuksia siitä, miten epäoikeudenmukainen ja railoutunut maailma on?
Kärsimyksen ongelma – tai tässä tapauksessa epäoikeudenmukaisuuden ongelma – tuntuu olevan ikuinen, eikä siihen ole selkeää ratkaisua. Yksi vastauksista tuntuu olevan ongelman ulkoistaminen kuolemanjälkeiseen elämään. Tapana on ollut vedota siihen, että viimeisellä tuomiolla kaikki punnitaan ja tilit tasataan. Paha saa palkkansa.
En voi kuitenkaan olla miettimättä sitä, miten epätyydyttävää on varrota oikeudenkäyntiä elämän loppuun asti. Minusta ajatus ei tunnu lohdulliselta kuin korkeintaan siinä tilanteessa, jossa mitään muuta ratkaisua ei kerta kaikkiaan ole. Se on vähän kuin viimeinen oljenkorsi.
Toisinaan minusta silti tuntuu siltä, että joku murtaa minulle palan yhteisestä leivästä.
Minun on jano, eikä se sammu sillä, että ajattelen jotakin horisontin takaa löytyvää vesihanaa tai pitopöytää. Se ei tee minua onnelliseksi, eikä se ravitse. Vatsa kurnii silti.
Toisinaan minusta silti tuntuu siltä, että joku murtaa minulle palan yhteisestä leivästä tai tarjoaa huikan vesipullosta. Näen, kuinka Zelenskyi kävelee ulos suostumatta kiusattavaksi, tai kuinka joku tuo kylmässä hytisevälle mielenosoittajalle termarillisen teetä.
Viimeisestä tuomiosta puhuessaan Jeesus sanoo: ”Te annoitte minulle syötävää, kun minulla oli nälkä. Te annoitte minulle juotavaa, kun minulla oli jano.” Ehkä tilit tosiaan tasataan vielä joskus, mutta sitä ennen meidän tehtävämme on toimia Kristuksen käsinä ja jalkoina maailmassa.
Tehtävämme on ruokkia toinen toisiamme, vaikka emme kylläisiksi tulisikaan.
Kirjoittaja on kirjailija, Suomen Lähetysseuran rippikoulupappi ja luovan kaaoksen erityisasiantuntija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Tylsän veitsen teroittaminen kertoo kunnioituksesta
PuheenvuorotArkisten kulutustavaroiden kohtelu kertoo suhteestamme materiaan, kirjoittaa Vehka Kurjenmiekka.
