Kolumni: Kauppakeskus siunataan, mutta avioliittoa ei – en ymmärrä kenellä on oikeus tulla siunatuksi, mutta sen tiedän, että Jeesus siunasi jatkuvasti
No nyt sen tein, ensimmäisen sateenkaarisiunaukseni. Mitähän tuli tehdyksi? Kirkko ei minulle vastaa. Kenellä on oikeus siunata ja kenellä oikeus ottaa se vastaan, kysyy Hilkka Olkinuora.
Katolisella kirkolla on seitsemän sakramenttia, mutta meillä Martti Luther karsi ne kahteen. Hän pudotti pois ripin ja teki siinä suuren virheen. Yksityinen rippi katosi kirkon valikoimasta vuosisadoiksi. Se on kuitenkin elänyt sitkeästi kuin sienirihmasto sammalikossa, kiitos Tuomasmessun, Paavo Kettusen tutkimustyön, herätysliikkeiden ja yksittäisten ihmisten sinnikkyyden päästä Jumalan puheille.
Suomalainen ripittäytyy kernaimmin luottopapille. Niinpä minäkin jouduin muutama vuosikymmen sitten rippiäidiksi. Suoraan syvään päätyyn, pahemmin perehdyttämättä. Tukena oli tieto, että en ole omalla asiallani enkä itseni varassa. Kyse ei ole siitä, mitä minä ihmisenä pystyn antamaan anteeksi. Välitän katuvalle Jumalan anteeksiannon ja siunauksen. Siis Jumalan, en omaani. Kolmenvälisessä kohtaamisessa minä olen vain Jumalan apukuski.
Siunauksen olemus alkoi väkisinkin kiinnostaa. Jeesushan siunasi ehtimiseen. Mitä se on? Kenellä on siihen tekijänoikeudet? Kenellä siunauksen saajan oikeus? Onko siunaus sama kuin armo, onko se ehdollinen vai ehdoton? Mitä siunattaessa kirkon mielestä tapahtuu? Miksi siunataan kauppakeskus, mutta ei avioliittoa?
Jäin oman virkani ja omantuntoni varaan. Olen pysyttäytynyt kirkon uskollisena tyttärenä.
Kirkko järjestikin kaksipäiväisen seminaarin siunauksen teologiasta. Ilmoittauduin ahnaasti. Seminaari jäi pitämättä, koska ei tullutt tarpeeksi osallistujia. Kirkon työntekijöitä ei kiinnostanut sen päätuote!
Tarrasin siis tuolloiseen piispaan: ”Jos tänään kastan tyttövauvan Jumalan siunaukseen, onko minun peruttava se, jos hän tulee myöhemmin pyytämään liittonsa siunausta morsiamensa kanssa?” Piispa mietti kauniisti, mutta vastaus hämmensi: ”Me siunaamme ihmisiä, emme heidän ominaisuuksiaan. Emmehän me siunaa rikollisuuttakaan.”
Tyrmistyin. Ettäkö sellaiset ihmisyyden perusjuonteet kuin seksuaalisuus ja sukupuoli ovat kirkossa rikollisuuteen verrattavia ”ominaisuuksia”?
Mitä Jeesus tekisi? Jäin oman virkani ja omantuntoni varaan. Olen pysyttäytynyt kirkon uskollisena tyttärenä. En ole vihkinyt kuin itsensä mieheksi ja naiseksi väittäneitä pareja. Mutta en ole myöskään eheyttänyt ketään enkä pitänyt homoutta ripin tarkoittamana syntinä. Olen tehnyt kaikkeni sateenkaariväen eteen omalla laillani ja koettanut seurata kärsivällisesti kirkon lipumista siunauksen syliin. Kauan sitten kyllä rukoilin ujosti isämeidät ja herransiunaukset naisparille notaarin vieressä.
Viime pyhänä astuin vihdoin ulos alttarikaapista ja siunasin kahden miehen liiton. Oikein kaavan mukaan ja tuomiokirkossa. Kiitos, Tiina ja Leena. Kiitos, Teuvo ja Ahmed. Kiitos, kirkko. Kiitos, Kristus. Siunausta teille kaikille.
Kirjoittaja on neljännen polven helsinkiläinen, rovasti, kirjoittaja ja maalle muuttanut elämäntarkkailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Meitä vaaditaan astumaan epämukavuusalueelle, mutta tarvitsemme turvallisen tilan, johon jokainen mahtuu
PuheenvuorotElämä ei saa olla kujanjuoksu, jossa lattia putoaa kenen tahansa alta koska tahansa, Hilkka Olkinuora kirjoittaa.
