Kolumni: Rippikoulujen keskeytymisiä selitetään teknologialla ja taloudella, mutta syvin syy on yksinkertainen
Itsekkyyden ilmapiiri haastaa itsestään selvän aikuistumisriitin ja sen myötä koko kirkon, Hilkka Olkinuora kirjoittaa.
Rippikoulu on kirkolle ”kärkituote”. Leirit ovat jo seitsemän vuosikymmentä olleet väkevä niittokone, joka on houkuttanut nuoria jopa yli ikäluokkansa kirkkoon kuuluvien määrän. Ripari on ollut itsestäänselvyys, niin nuorille kuin kirkolle.
Eipä enää.
Se alkoi joku vuosi sitten papeista. Joku ryyppäsi riparilla, toinen kopeloi, kolmas ei vain tullut toimeen nuorten kanssa. Kaikki työntekijätkään eivät olleet ihan priimaa – missäpä he olisivatkaan – mutta uutta oli, että nuoret nousivat vastarintaan.
Sen jälkeen oli nuorten pahan olon vuoro tulla näkyviin. ”Eripuraa”, ”huonoa käytöstä”, lääkevarkauksia. Muutama ripari keskeytettiin. Ihmekö tuo, että ensin innostuivat iltapäivälehdet, sitten valtamedia.
Potkut rippikoulusta tai koko koulun keskeyttämiset ovat kirkolle niin pieni juttu ettei niitä edes tilastoida.
Leirien elämyskuplan ulkopuolella tilanne oli ollut tuttu pitkään. Poliisi sanoo, että ennen tappelu loppui, kun uhri oli maassa; nyt päähän potkiminen ja videointi vasta alkaa. Opettaja sanoo, että ei pysty enää opettamaan huonoja oppijoita muttei lahjakkaitakaan. Vanhemmat kinaavat koulujen kanssa siitä kenen velvollisuus mikäkin oppiminen on.
Järjestävä puoli, kirkko, ei sekään ole hurskaudessaan pätevä vetämään omassa arjessaan rajoja. Johtaminen ei ole jämäkkää; juopottelun ja ilkeilyn annetaan paikoin jatkua pitkään, syrjinnän samoin. Rippikoulun pitäjät uuvutetaan: Viikon yövalvomisten jälkeen pappi tuupataan samoilla silmillä hautaamaan. Työntekijöitä ei ole tarkoitettu eikä siis koulutettukaan puhelin- ja pilleripoliiseiksi.
”Miksi meistä on tullut näin ilkeitä?” kysyy amerikkalainen The Atlantic-laatulehti. Onko koko maailma rippikouluistunut? Ravintoloitsijat heittävät röyhkeitä asiakkaitaan ulos, potilaiden kiusaamat hoitajat vaihtavat alaa eikä lastenleireille löydy pitäjiä.
Selitystä on muotia hakea vaikka teknologiasta ja taloudesta. Mutta syvin syy on yksinkertainen, sanoo toimittaja David Brooks: ”Emme enää opeta ihmisiä kohtelemaan toisiaan ystävällisesti ja huomaavaisesti. Olemme luoneet yhteiskunnan, jossa itsekkyys on itsestäänselvyys ja me annamme sille vapaan vallan ratkaista, mitä teemme.”
Potkut rippikoulusta tai koko koulun keskeyttämiset ovat kirkolle niin pieni juttu, ettei niitä edes tilastoida. Nuorelle ja perheelle se on kuitenkin iso asia: Mitä aikuisten maailma hyväksyy? Ketä se suojelee? Mitä on armo?
Ja Brooksin kysymys jää voimaan silloinkin, kun kesän riparitrauma on ohi: ”Miten rakennamme tälle vuosisadalle sopivia moraalia kasvattavia instituutioita? Miten luoda kulttuuri, joka auttaa meitä olemaan parhaita itsejämme?”
Kirjoittaja on neljännen polven helsinkiläinen, rovasti, kirjoittaja ja maalle muuttanut elämäntarkkailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Rippileirien keskeytymiset nousivat kesän uutisaiheeksi – tällaisista syistä seurakunta voi lähettää nuoren kotiin
AjankohtaistaSeurakunta voi päättää nuoren leirijakson keskeyttämisestä, jos rippileirin fyysinen tai henkinen turvallisuus vaarantuu. Leirin keskeytyminen ei tarkoita sitä, että rippikoulu jää kesken.
