Kolumni: Kirkkokansa pääsee puhdistamaan kirkon maineen, jonka hyväveliverkostot ja vallan väärinkäyttö ovat tahranneet
Helsingin tuomiokapituli päätti ohi seurakuntaneuvoston, että kaikki seurakuntalaiset pääsevät valitsemaan uuden tuomiorovastin. Vallankäytöstä syntyi mainehaitta, mutta kirkon päätöksenteossa siinä ei ole mitään uutta, sanoo Hilkka Olkinuora.
Olipa sekin kirkolliskokous! Osa osallistujista ei päässyt edes paikalle, koska heidän vastustajiensa kerrotaan sabotoineen heidän kulkuvälineensä. Lobbarit olivat hiki hiipassa haalineet kannattajia ja hajottaneet kirkkoa minkä ehtivät. Kähmä huipentui, kun yksi piispa pläjäytti toista kokouspaikalla naamaan. Tappiolle jäänyt säntäsi maanpakoon, ja hänet epäillään sittemmin myrkytetyn. Ihmekö tuo, että maallinen valta tuskastui koko kärhämään.
Näin raisuksi kerrotaan kristillisen kirkon tunnetuimman kokouksen, Nikean konsiilin, äityneen, kun kolmisensataa piispaa mitteli niin kirkon opista kuin omasta vallastaan vuonna 325.
Mutta milloin mikään inhimillinen valtapeli olisi sittemminkään ollut kirkolle vierasta? Kuten esimerkiksi nykyisin kaikkialla niin muodikas vaalivaikuttaminen.
On yksi asia ottaa selvää kulloisistakin ehdokkaista. On hienoa jaksaa työskennellä mielestään hyvän ehdokkaan puolesta. On oikein varoittaa ehdokkaisiin liittyvistä vaaroista. On jopa ymmärrettävää sortua edistämään omaa ja omiensa etua kokonaisuuden kustannuksella. Mutta jossain kulkee reilun pelin raja.
Kirkkokansalla on mahdollisuus korjata mainehaitta itsenäisellä päätöksenteolla vaaliuurnilla.
Vaikka kirkko on meidän ihan epätäydellisten ihmisten yhteisö, sitä jotenkin toivoisi, että meillä asiat olisivat ikään kuin esikuvallisemmin. Oltaisiin kuten Heprealaiskirjeessä 13:18: ”Luotamme siihen, että meillä on vilpitön omatunto, koska me tahdomme käyttäytyä rehellisesti kaikessa.”
Kuitenkin jo oman vaatimattoman kirkollisen kokemusasiantuntijuuteni aikana olen ehtinyt nähdä ihan toisenlaista hurskauden pimeää vastapuolta.
Peukaloituja ansioluetteloita. Saastaisia seläntakaisjuoruja. Hakuilmoituksen pätevyysvaatimuksia, joita on sumplittu oman ehdokkaan eduksi virkaa täytettäessä. Häikäilemätöntä sukupuolisyrjintää. Piispaportaiden määrätietoista kiipeämistä. Lastenkasvatuksesta tuttuja uhkailua ja lahjontaa. (Asian arkaluontoisuuden vuoksi julkaisemme tiedot ilman nimiä, mutta henkilöllisyydet ovat kolumnistin tiedossa.)
Helsingissä on tulossa tuomiorovastin vaali, jonka menettelytavat ovat herättäneet poikkeuksellisen paljon keskustelua sisäpiirien ulkopuolellakin. Kuka kirkossa päättää ja mistä? Onko kyseessä hyvävelivaalit? Onko maalitolppia siirretty? Ketä edes kiinnostaa?
Kirkkokansalla on mahdollisuus korjata mainehaitta itsenäisellä päätöksenteolla vaaliuurnilla, sankoin joukoin ja sattuvasti heti itsenäisyyspäivän jälkeen. Olkoon meidän eväänämme tässäkin Sananlasku 16:8: ”Parempi vähän ja rehellisesti kuin isot voitot vilpillisesti.”
Kirjoittaja on neljännen polven helsinkiläinen, rovasti, kirjoittaja ja maalle muuttanut elämäntarkkailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Tuomiorovastiksi hakeneiden kärkikolmikko valittiin Helsingissä
AjankohtaistaSeurakuntalaiset valitsevat uuden kirkkoherran suoralla kansanvaalilla. Vaalipäivä on 7. joulukuuta.
Kolumni: Oman lapsen kuolema on kohtaloista julmin
Puheenvuorot
