Kolumni: Kenen aamu? – mitä vuoden 2016 vaali-ilta opetti minulle politiikasta
Seurasin marraskuussa 2016 Princetonissa, kuinka joukko professoreita kulki yhdessä illassa voitonvarmuudesta epätoivoon. Juuri nyt mieleeni palaa se, mitä yksi heistä lopuksi sanoi.
Kymmenen vuotta sitten vierailin ystäväni luona Princetonissa presidentinvaalien aikaan. Vaali-iltana kokoonnuimme joukolla professorien ja tutkijoiden kanssa seuraamaan vaalilähetystä.
Tuskin tulee yllätyksenä se, että joukossamme ei juuri ollut Donald Trumpin kannattajia. Alkuillasta huoneessa vallitsi voitonvarma tunnelma. Odotettiin demokraattien jatkoa Valkoisessa talossa – ja maan ensimmäistä naispresidenttiä.
Illan edetessä epäuskoisia katseita suunnattiin toisiin: eihän Trump oikeasti voi voittaa? Sehän on mahdotonta. Ei politiikassa voi käydä näin.
Lopulta huoneeseen laskeutui epätoivo. Silloin eräs kypsään ikään ehtinyt liberaali professori piti pienen kannustuspuheenvuoron. Hän muistutti, että me olemme ennenkin olleet marginaalissa, emmekä ole tuhoutuneet.
Puhe rauhoitti ihmisiä. Hätää ei ole. Me palaamme vielä. Taustalla oli kenties usko siihen, että historia on ”meidän” liberaalien puolella. Trump ei ole ikuinen.
Pelkkä odottaminen ulkokehällä ei riitä, sillä marginaali ei ole suojapaikka.
Nyt kymmenen vuotta myöhemmin paluu näyttää olevan käsillä. Demokraatit voittivat välivaaleissa kongressin molemmat kamarit. Professorin puhe vaikuttaa toteutuneelta ennustukselta: he odottivat ja palasivat.
Se olisi väärinluenta. Puheenvuoron ydin oli, ettei paluu tapahdu itsestään. On palattava tekemään ruohonjuuritason työtä, jota oli tehty jo vuosikymmenet eri republikaanipresidenttien aikakaudella.
Pelkkä odottaminen ulkokehällä ei riitä, sillä marginaali ei ole suojapaikka. Vuonna 2025 liittovaltio jäädytti kymmeniä Princetonin tutkimusapurahoja, joiden yhteisarvo oli satoja miljoonia dollareita. Vallassa olevat voivat pyrkiä tuhoamaan marginaalissa toimimisen ehdot.
Max Weber puhui müncheniläisille opiskelijoille tammikuussa 1919 tappion ja vallankumouksen keskellä. Moni opiskelija koki vallankumouksen huumaa. Weberin mukaan edessä ei ollut kesän kukoistus, vaan napayö – voittipa sitten mikä ryhmä tahansa.
Politiikka on hidasta ja raskasta työtä. Sitä kestää vain se, joka maailman sortuessa typeryyteen jaksaa lyödä nauloja lautoihin.
Princetonissa annetun kehotuksen viisaus ei siis ollut lupauksessa paluusta. Sen ydin oli se, ettei työn tekeminen saa riippua paluusta. Sinä iltana vanha professori sanoi pohjimmiltaan saman kuin Weber: silti. Työtä tehdään toivossa, yöllä ja aamulla – kenen aamu se sitten onkin.
Kirjoittaja on tutkija, masennuksen filosofi ja intohimoinen dekkariharrastaja.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Emeritusprofessori Markku Henrikssonin mukaan Amerikkaa on vaikea ymmärtää, koska emme tiedä siitä tarpeeksi
AjankohtaistaYhdysvaltoja yli 50 vuotta tutkineen Markku Henrikssonin mukaan osavaltioiden itsenäisyys rajoittaa presidentin valtaa. Trumpin hallinnon historian vääristelyyn kätkeytyy kuitenkin vaara.
