Kolumni: Kun aika pyhittyy, jokainen hetki saa merkityksen
Nykyihminen kelluu ajassa, joka vain tapahtuu. Kirkolla on kuitenkin aarre, josta löytyy ajan syvä merkitys, kirjoittaa Joel Haahtela.
Aika on banalisoitunut nykymaailmassa epämääräiseksi ja menettänyt syvän merkityksensä. Se matelee, rientää tai kuluu, sitä määrittävät viikonloput ja deadlinet. Raja pyhän ja arjen välillä on sulanut, ja sunnuntaisin ihmiset vaeltavat kirkkojen sijasta ostoskeskuksiin. Homo fluctuaris kelluu ajassa, joka vain tapahtuu.
Jos kuitenkin elämme kirkkokalenterin mukaan, ajan jokaiselle hetkelle rakentuu merkitys. Aika pyhittyy. Otetaan esimerkiksi ortodoksisesta kalenterista päivämäärä 1. helmikuuta ja sovitaan, että on keskiviikko ja puolipäivä. Luultavasti tavallinen suomalainen istuu silloin työpaikan lounastunnilla ja yrittää hilautua kahvikupposen jälkeen takaisin sorvin ääreen selviytymään loppupäivästä.
Jumalanpalveluskierron mukaan kello 12 toimitetaan vuorokauden III hetki ja muistellaan Jeesuksen ristiinnaulitsemista. Keskiviikkoisin kunnioitetaan viikkokalenterin mukaan pyhää ristiä ja Neitsyt Mariaa. Vuosikierron mukaan 1. helmikuuta vietetään Herran temppeliintuomisen esijuhlaa ja muistellaan myös palkattaparantaja Tryfonia.
Kaikki ajan päällekkäiset kehät osuvat yksiin, kun Kristus nousee kuolleista.
Pelastushistoria eletään päällekkäisinä kehinä vuorokauden kierrossa, viikon kierrossa ja vuoden kierrossa. Lisäksi se eletään jokaisen jumalanpalveluksen sisällä. Kun osallistumme liturgiaan tai messuun, aika todella laskostuu päällemme.
Jokaisena päivänä voi siis keskipäivän kahvikupin jälkeen pysähtyä, vilkaista kelloa ja kalenteria ja palauttaa mieleen hetken, joka kiinnittää meidät Kristuksen elämään. Näin aika löytää heti vakaan ja syvän kiintopisteensä.
Nyt pääsiäisenä vietämme juhlien juhlaa, vuoden kirkasta keskipistettä. Kaikki ajan päällekkäiset kehät osuvat yksiin, kun Kristus nousee kuolleista (totisesti nousee!). Tällä pyhällä hetkellä emme oikeastaan ole enää ajassa vaan ajan ulkopuolella, elämme kahdeksannen päivän aikaa. Viikon seitsemän päivää kuuluvat luotuun maailmaan, mutta pääsiäisenä olemme Kristuksen kanssa luomattomuudessa. Enää ei ole aikaa vaan pelkkää ajan kahleet läpäisevää iloa.
Kirjoittaja on tuberkuloosiparantolan kupeessa varttunut kirjailija, psykiatri ja diakoni
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Kristus pelastaa ihmisen, askeesi pelastaa maailman
PuheenvuorotPaasto ei ole negatiivista itsensä kieltämistä ja kurittamista vaan tarkoituksena on pyrkiä sopusointuun Jumalan, luonnon ja lähimmäisten kanssa, muistuttaa kolumnisti Joel Haahtela.
