Kolumni: Kristinuskon tärkein ajatus voi kuulostaa epäreilulta
15-vuotias muotoili kymmenessä sekunnissa ongelman, josta teologit ovat kiistelleet vuosisatoja. En osannut vastata lyhyesti – ja juuri siksi teologiaa tarvitaan.
Keskustelin taannoin elämänkatsomustietoa opiskelevan nuoren kanssa pelastusasioista. Hän alkoi spontaanisti pohtia ihmisen moraalisen laadun ja pelastuksen välistä suhdetta.
Koska Jeesus on ystävällinen ja armollinen, hänelle kyllä kelpaa riittävän hyvä ihminen, uskoipa tämä Jeesukseen tai ei. Koin velvollisuudekseni tuoda keskusteluun mukaan luterilaisen teologian kaikkein pyhimmän ja kallisarvoisimman idean, vanhurskauttamisen uskon kautta.
Nuori ei ollut vakuuttunut. Hän tajusi seuraukset 15 sekunnissa: pahakin ihminen voi pelastua, jos hän uskoo. Aloin sönköttää teologiaa vastaukseksi mutta en osannut vastata lyhyesti. Asia jäi vaivaamaan koko päiväksi.
Ensin ajattelin, että nuori ei tunne kirkon oppia, mutta vikana ei tällä kertaa ole kelvoton perusopetus. Nuoren kanta on aivan johdonmukainen. Hyvä Jumala haluaa ihmisten olevan hyviä. Hän palkitsee hyvyydestä ja rankaisee pahuudesta.
Uskon, tekojen ja syyllisyyden suhde on kristinuskon ytimessä, mutta teologit ovat saaneet satojen vuosien riidat aikaan siitäkin. Paavali selitteli sitä Roomassa eläneelle seurakunnalle 2000 vuotta sitten. Martti Luther ja kumppanit kirjoittelivat monia metrejä kirjoja, ja Trenton konsiili väänteli ja käänteli.
Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista (1999) yritti muotoilla ongelman tavalla, johon roomalaiskatolinen ja luterilainen osapuoli olisivat tyytyväisiä. Nurisevia professoreja ja piispoja jäi silti.
Konsiilien lausumat ja Lutherin tekstit ovat kuitenkin raskasta jyystöä nykyihmiselle, jonka pisin lukukokemus on X:n viestiketju.
Erimielisyys koskee arkisia moraalikäsityksiä. Syyllisyys on nuoren mielestä velkasaldo, joka kerääntyy elämän aikana ja lopussa tehdään tili. Luterilaisessa teologiassa taas syyllisyydessä on kysymys suhteesta tuomariin. Jos suhde on kunnossa, velkasaldosta ei joudu tilille.
Ajatus on ehkä teologisesti sivistynyt mutta samanaikaisesti arkijärjelle vieras. Vaikuttaa kovin epäoikeudenmukaiselta, jopa huijaukselta.
Nuoren tarkat vastaväitteet vaativat kunnollista vastausta. Sen voi antaa vain teologinen oppineisuus. Konsiilien lausumat ja Lutherin tekstit ovat kuitenkin raskasta jyystöä nykyihmiselle, jonka pisin lukukokemus on X:n viestiketju.
Niitä kuitenkin kannattaisi opetella lukemaan tarkkaan ja hartaasti. Syyllisyyden ja armon kielemme on syntynyt aatehistorian kiemuroissa. Ilman syventymistä siihen käytämme sanoja, mutta emme enää ymmärrä kielioppia.
Nuorelle en vieläkään osaa vastata parilla lauseella. Onneksi minun ei tarvitsekaan.
Kirjoittaja on tutkija, masennuksen filosofi ja intohimoinen dekkariharrastaja.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Aidon pasta carbonaran vahtiminen paljastaa, miten fundamentalismi toimii – ei kermaa, ei keskustelua!
PuheenvuorotCarbonaran ”oikea” resepti vakiintui vasta 1990-luvulla, mutta pastafundamentalismi puolustaa sitä kuin muuttumatonta totuutta. Sama mekanismi näkyy uskonnollisessa fundamentalismissa, Aku Visala kirjoittaa.
Kolumni: Olemme aina eläneet psykokirkossa
Puheenvuorot