Kolumni: Hengellinen sumutus tuhoaa itseluottamuksen
Erityistä hengellisessä sumuttamisessa on se, kuinka se käyttää perusteluinaan teologisia oppeja. Syntinen ihminen ei kykene tunnistamaan oikeaa ja väärää, kirjoittaa Aku Visala.
Luin Anniina Rousun kirjan Pohjoisen kultin vankina (2026). Mietin kirjan äärellä hengellistä vallankäyttöä – erityisesti ilmiötä, jota voidaan kutsua hengelliseksi sumutukseksi.
Kirjassa Rousu kertoo nuoruudestaan 1990- ja 2000-luvuilla helluntailiikkeen sisällä. Pohjoinen kultti on Pohjois-Suomessa sijainnut helluntailainen opetuslapseuskoulu, jossa hän vietti neljä vuotta. Siellä hengellinen painostaminen, manipulaatio ja pelottelu olivat jokapäiväistä. Yhteisön johtajaa ei saanut arvostella.
Kirja on tuskallinen kuvaus siitä, kuinka syvälle hengellinen kontrolli pureutuu ja kuinka syvät haavat se jättää. Rousu kuvaa hyvin hengellistä sumuttamista, joka pyrkii murtamaan kohteensa itseluottamuksen ja muuttamaan hänet ulkoa ohjatuksi orjaksi.
Sumutus (engl. gaslighting) murtaa itseluottamusta. Ensinnäkin se saa kohteensa uskomaan, ettei tämä voi enää luottaa omiin kykyihin hankkia ja arvioida tietoa. Toiseksi se horjuttaa kohteensa luottamusta omiin moraalisiin tunteisiinsa ja asenteisiinsa.
Omasta ajattelusta ja moraalisista tunteista kiinnipitämistä pidetään hengellisenä ylpeytenä. Se on merkki siitä, ettei henkilö ole tarpeeksi nöyrä, kunnon kristitty.
Erityistä hengellisessä sumuttamisessa on se, kuinka se käyttää perusteluinaan teologisia oppeja. Syntinen ihminen ei kykene tunnistamaan oikeaa ja väärää. Hänen tunteensa ja omatuntonsa ovat synnin tahraamia, joten hän voi ainoastaan luottaa siihen, mitä pyhä teksti ja sitä erehtymättömästi tulkitseva johtaja sanoo.
Lisäksi ihmiseltä vaaditaan uskoa. Koska usko ei ole järjellä ymmärrettävissä, henkilön on hylättävä oma kykynsä arvioida sitä, mikä on totta ja mikä ei. Vastustaminen ja epäileminen ovat syntiä, demonien vaikutusta, joka johtaa kadotukseen.
Omasta ajattelusta ja moraalisista tunteista kiinnipitämistä pidetään hengellisenä ylpeytenä. Se on merkki siitä, ettei henkilö ole tarpeeksi nöyrä, kunnon kristitty.
Kontrolli siirtyy ulkoiselta auktoriteetilta henkilön omaan psykologiaan. Jos jokin sääntö tuntuu väärältä, kuten se että ei saa istua ystävän kanssa sohvalla vierekkäin, henkilö ei kuuntele omia tuntemuksiaan.
Voi miettiä, miksi evankeliumin vapautta saarnaavat yhteisöt toisinaan pyrkivät murtamaan jäsenensä psykologisesti. Onko tosiaan niin, että ilosanoma pitää iskostaa ihmisiin sumuttamalla ja painostamalla?
Kirjoittaja on tutkija, masennuksen filosofi ja intohimoinen dekkariharrastaja.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Mistä tunnistaa vaarallisen uskonnollisen yhteisön? Lahkoista kirjan kirjoittanut Tuire Malmstedt vastaa
HengellisyysLahkoihin perehtyneelle tietokirjailijalle oli yllätys se, että monet niihin liittyneet ovat koulutettuja ja menestyneitä ihmisiä. Usein jokin kriisi saa heidät hakemaan uutta suuntaa elämäänsä.
