Kolumni: Aidon pasta carbonaran vahtiminen paljastaa, miten fundamentalismi toimii – ei kermaa, ei keskustelua!
Carbonaran ”oikea” resepti vakiintui vasta 1990-luvulla, mutta pastafundamentalismi puolustaa sitä kuin muuttumatonta totuutta. Sama mekanismi näkyy uskonnollisessa fundamentalismissa, Aku Visala kirjoittaa.
Olen jo vuosia harrastanut pastoja ystäväni Antti Mustakallion kanssa. Antti hoitaa laittamisen ja minä puolestani autan hieman syömisessä.
Syventyminen pastan saloihin alkoi toden teolla, kun toin reissusta tuliaisiksi italialaisen pastahistorioitsijan Luca Cesarin kirjan A Brief History of Pasta (2022). Cesarin tutkimukset ovat jo ravistelleet italialaista pastakulttuuria. Otetaan esimerkiksi carbonara.
Carbonaraa pidetään toisinaan vuosisatoja vanhana reseptinä. Kuulemma miilunpolttajat valmistivat tätä ravitsevaa pastaa välipalaksi, jolla jaksoi koko päivän.
Accademia Italiana della Cucina on määritellyt carbonaran "aidon ja oikea" reseptin kuin katolisen kirkon konsiili dogmin. Lihana on guanciale ja juustona pecorino romano. Netistä voi tilata paidan "no cream in carbonara". 2020-luvun pastafanaatikolle tämä on kiveen kirjoitettu.
Cesari osoittaa, että "aito ja oikea" resepti vakiintui vasta 1990-luvulla. Varhaisin tunnettu maininta koko ruokalajista on vuodelta 1939. Keittokirjoissa se yleistyi vasta 1960-luvulla.
Resepti on vuosien varrella sisältänyt aineksia, joita nykyään kauhisteltaisiin. Lihana on käytetty pancettaa, pekonia ja vaikka mitä, juustona gruyèreä. Huippukokitkin ovat käyttäneet kermaa surutta.
Fundamentalismi on hyvin moderni ilmiö.
Teologinen fundamentalismi noudattaa pastafundamentalismin kanssa samaa logiikkaa: keksitty syntytarina alkuperäisestä, joka sitten pysyy muuttumattomana. Kumpikin markkinoi itseään paluuna alkuun, josta periytyy virheetön teksti ja siitä oikeat vastaukset.
Fundamentalismi on kuitenkin hyvin moderni ilmiö, ja se lainaa aseensa juuri siltä, jota vastaan se taistelee: täsmällisyyden, virheettömyyden, tarkistettavuuden. Vain ehdoton peruskallio tuntuu kestävän nykymaailmassa.
Fundamentalismi ei kuitenkaan onnistu tehtävässään. Jos traditio jähmetetään paikalleen konsiilin mahtikäskyllä, se kuihtuu ja kuolee.
Filosofi Alasdair MacIntyre auttaa näkemään, ettei fundamentalisti ole kokonaan väärässä: ei pastaan voi laittaa mitä tahansa ja väittää sitä carbonaraksi. MacIntyren mukaan traditio on jatkuvaa keskustelua siitä, mistä se koostuu ja mikä siinä on hyvää.
Fundamentalismi näkee väittelyn uhkana. Todellisuudessa väittely pastasta, raamatuntulkinnasta ja kirkon opista ei ole uhka vaan elävän kulttuurin välttämätön ehto.
Fundamentalisti yrittää lopettaa keskustelun sanomalla ”näin on aina ollut”. Todellisuudessa hän tarkoittaa ”näin minä haluan tämän”.
Ensi kerralla ehdotan Antille sitruunamehun lisäämistä carbonaraan. Hän sanoo ei, ja hyvä niin: traditio kestää sen, että ehdotus torjutaan. Se ei kestä sitä, ettei ehdotusta saa tehdä.
Kirjoittaja on tutkija, masennuksen filosofi ja intohimoinen dekkariharrastaja.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Olemme aina eläneet psykokirkossa
PuheenvuorotNykyisin puhutaan paljon uskonnon ja luterilaisen kirkon psykologisoitumisesta. Aku Visalan mielestä kirkon tehtävänä on aina ollut terapoida sieluja.
