Kolumni: Luterilaisuus on mitä lihallisin uskonto
Meidän uskonnossamme ei pyritä vapautumaan ruumiista, päinvastoin! Mehän saamme pitää ruumiimme jopa kuoleman jälkeen, Auli Viitala kirjoittaa.
Uskontoon kohdistuvista ennakkoluuloista eniten minua ärsyttää väite kristinuskon ruumiskielteisyydestä. Se on ihan höpöpuhetta.
Kristinusko syntyi niin, että Jumala syntyi rääkyväksi lihakimpuksi eli ihmisvauvaksi. Kaikissa uskonnoissahan nyt jumalia on, se on ihan normi uskontojen piirissä. Mutta meilläpä on Ihmisen poika, Jumala lihaa ja verta. Hänet ympärileikattiin vauvana, hän veti henkeä ja upottautui kasteveteen, hän tuli tunnetuksi syömärinä ja juomarina, hänen verensä vuosi ja hän kuoli niin kuin ihminen.
Luterilaisuuteen ei kuulu askeesi eikä seksistä pidättäytyminen, hyvä että paastota viitsimme.
Jumala itse pesi ystäviensä hikiset, pölyiset, paskaiset jalat. Ties missä he olivat kulkeneet, ties mitä känsiä ja sieniä kantoivat, mutta Jeesus ei nyrpistellyt, että olettepa ruumiillisia. Hän ei vain rukoillut ihmisten puolesta vaan ruokki ja paransi taudeista. Julkisen uransa hän aloitti tekemällä vedestä viiniä. Jeesus kuoli ei vain henkisesti nöyryytettynä vaan myös kivuliaasti, ruumiin tuskissa. Ihmisille tavallista, jumalalle tavatonta.
Joka pyhä kaikkialla maailmassa kristityt kokoontuvat syömään Kristuksen lihaa ja juomaan Kristuksen verta. Ensin viinin tuoksu tunkee syvälle nenäonteloihin, sitten Kristuksen veri valuu lämpimänä mahaan. Mitä vielä lihallisempaa uskonto voisi olla? Jumalan syöminen on rituaali, jolla henkemme, sielumme, ruumiimme, siis koko olemuksemme kätkeytyy iankaikkisuuden syleilyyn (!).
Luterilaisuuteen ei kuulu askeesi eikä seksistä pidättäytyminen, hyvä että paastota viitsimme. Rukoilua ei harrasteta hankalissa asennoissa tai pitkään, koska meidän uskonnossamme ei pyritä vapautumaan ruumiista. Päinvastoin! Mehän saamme pitää ruumiimme jopa kuoleman jälkeen. Uskontunnustuksessa ei puhuta sanaakaan sielusta vaan tunnustetaan usko ruumiin ylösnousemukseen.
Hauta oli tyhjä! Ei siellä ollut Jeesuksen maallista tomumajaa, josta sielu olisi noussut. Siellä ei ollut yhtään mitään, koska Jeesus oli Emmauksen tiellä saamassa kuolemanjälkeisiä känsiä jalkoihin, joissa oli vielä haavat ristiinnaulitsemisesta.
Kirjoittaja on kirjailija ja tuore kristitty.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Paastoan adventtina, vaikka syyni eivät ole yleviä
PuheenvuorotPaasto on keino erottaa arki ja pyhä, kirjoittaa Auli Viitala.
Kolumni: Kysymys Jumalan olemassaolosta on mieletön
Puheenvuorot
