Kolumni: Luvassa on jännempää kuin luulet, kun kirkolliskokous astuu kyykäärmeen pesään
Hilkka Olkinuora kehottaa meitä kaikkia rukoilemaan tämän viikon mittaan erityisesti kirkolliskokouksen päättäjäpoloisten puolesta.
Paavi Franciscus yllätti aikanaan pyytämällä kokousten aluksi nöyrästi, että osallistujat rukoilisivat hänen puolestaan. Nyt on samalle pyynnölle tarvetta.
Siinä missä suuri Rooman kirkko kokoontuu kohta konklaaviin, pieni pohjoinen luterilainen kirkolliskokous on koolla päättämässä monista taviksillekin tärkeistä asioista. Tänään tiistaina astutaan suoraan – Jeesuksen suosimaa vertauseläintä käyttäen – kyykäärmeen pesään. Pöydälle nostetaan aihe, jonka maallistunut yhteiskunta ratkaisi jo lähes vuosikymmen sitten: tasa-arvoinen avioliitto.
Missään kirkon kahtiajako ei näy niin selvästi kuin äänestystaululla, jossa punaiset ja vihreät bingopallot rypästyvät kiinni toisiinsa.
Piispat ovat päkistäneet kokoon ehdotuksen, jossa kirkolla on kaksi avioliittokäsitystä, nykyinen mies-yhtyköön-vaimoonsa, ja sitten se sateenkaarinen, sukupuolesta riippumaton. Yksille tämä on huojennus, toisille hirvitys, kolmansille maho kompromissi.
Nyt kitkerää ehdotusta makeutetaan niin, että vihkipappien lisäksi kanttoritkin voisivat kieltäytyä itselleen inhasta työstä. Ovi on avattu omantunnonvapauden päättymättömälle tielle. Odotettavissa on kipakkaa sanailua. Ehkä kuitenkin eläimeen sekaantumiset jätetään jo puhujapöntössä sikseen.
Popcornit siis valmiiksi; luvassa on jännempää kuin luulet, kun kirkolliskokousedustajat joutuvat kamppailemaan sekä sisäisestä vallasta että paikasta muuttuvan maailman myllerryksessä. Jos et nähnyt elokuvaa Konklaavi, tässä on nyt tarjolla karvalakkiversio, jota voi seurata striiminä kirkon nettisivulla.
Katolisessa kirkossa konklaavi on piispainkokous, kuuria kirkkohallitus ja synodi kirkolliskokous. Tämäntapainen kolmiyhteys taistelee vallasta kaikissa ihmisyhteisöissä, Amerikan politiikassa raa’an näkyvästi, kirkoissa veljellisyyteen verhoutuneena.
Yhteistä on sekin, että todelliset päätökset tehdään kameroiden ulottumattomissa: kabineteissa ja käytävillä, pelinjälkeisissä hikisissä pukuhuoneissa ja olusilla kaupungin yössä. Menetelmät ovat hurjimmillaan lastenkasvatuksesta tutut uhkailu, kiristys ja lahjonta, lievimmillään lehmänkaupat ja lempeä taivuttelu. Aivan vielä ei sentään olla alkukirkon synodien tapaan järjestetty liikenneonnettomuuksia, jotta vastapuoli ei pääsisi paikalle äänestämään.
Missään kirkon kahtiajako ei näy niin selvästi kuin kirkolliskokouksen äänestystaululla, jossa punaiset ja vihreät bingopallot rypästyvät kiinni toisiinsa. Tuolla etelä, tuolla pohjoinen. Tuolla pappisedustaja, täällä luottamushenkilöiden valitsema. Tuolla menneisyys, täällä tulevaisuus.
Paavi Franciscus kehotti ihmisiä rukoilemaan; se on hengellisen elämän ydin. Vekkuliin tapaansa hän lisäsi, että koska Jumala tietää jo kaiken, rukoilija tietysti itse asiassa tulee vain häirinneeksi Jumalaa – mutta häiritään häntä silti!
Olisivatpa häiriköt tällä viikolla oikein kuhisten liikkeellä. Sitä kirkolliskokous tarvitsee. Sitä kirkko. Sitä me.
Kirjoittaja on neljännen polven helsinkiläinen, rovasti, kirjoittaja ja maalle muuttanut elämäntarkkailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Paavi Franciscus oli Jumalan häirikkö, kirkon uudistaja ja ihmisarvon puolustaja viimeiseen asti
PuheenvuorotPaavi Franciscuksen myötä vaikeni ääni, joka puolusti hellittämättömästi tämän maailman haavoittamia ihmisiä, aprikoi Hilkka Olkinuora.