Kolumni: Jo joutui armas aika – ja armottomat arvosanat
Taas otettiin muksusta mitta. Todistukset eivät kuitenkaan ennusta elämää, eivätkä arvosanat mittaa sen arvoa, kirjoittaa Hilkka Olkinuora.
Kevätjuhlalavalla seisoivat kiltit stipendinsaajat. Koulun nurkan takana pahikset hörppivät päivälle jo pohjat. Kotimatkalla tutkittiin todistusta. Pettymyksille löytyi perinteisiä selityksiä: lellikki sai pystin pärstäkertoimella. Ope ei taaskaan ollut oikeudenmukainen, vaan suosi lipojiaan. Kiusaajaa ei edelleenkään saatu haltuun, joten pelokkaiden numerot laskivat.
Iltayöstä rannalla tapahtui mieskunnon vertaisarviointi tyhjennettyjen oluttölkkien ja laukaistujen rakettien määrällä. Poliisin puhalluttamat promillet antoivat tarkan äijäkertoimen. Lohja voitti Espoon miedoissa väkevissä – 50 vastaan 30 litraa poliisin maahan kaatamaa – mutta hävisi väkevissä – litra vastaan kolme.
Jokakeväinen suosiomittari oli selkeää luettavaa. Tytöt vertasivat saatuja lahjarahoja ja sopivat shoppailukierroksen heti maanantaiksi. Surku sitä luuseria, jolla ei ole varaa osallistua törsäilyyn. Sääli sitä, jolla ei ole ketään, jonka kanssa käydä missään. Menestys ja ihmissuhteet ovat nollasummapeliä. Kaikille ei vain riitä, sori siitä.
Aikuiset mittasivat ahdistuneena onnistumistaan vanhempina. Mitähän sukukin sanoo, kun näillä keskiarvoilla ei mennä lukioon? Mitä me ollaan tehty väärin, mitä jätetty tekemättä? Ollaanko me tietämättämme näin epäsuosittuja, kun ylioppilasjuhlien kahvikupeista jäi noin monta käyttämättä?
Toukokuun loppu oli tyly, mutta vasta kenraaliharjoitus. Kesällä kierrokset toisintuvat, mittaus jatkuu.
Varo, mitä mittaat, sillä sitä myös saat.
Kuka sai miten paljon riparirahaa? Kuka pääsi mihinkin opiskelemaan? Kuka palkittiin parhaana pelaajana, kuka sai jonkun omituisen säälipalkinnon? Kuka sai isin kaverin kautta kepeät kesätyöt ja kustansi niillä ihanasti instattavan etelänmatkan? Kuka joutui lapion tai mopin varteen, jotta perheellä olisi varaa vuokrarästeihin tai edes yhteen huvipuistoretkeen kesässä?
Syksyllä katsotaan saldo. Kenellä on mitäkin kivaa kerrottavaa kaikkien aikojen kesästä? Kuka vietti kesän pimennysverhojen takana, pelikoneen edessä? Kenellä on rusketusta, kenellä rakkoja? Kuka lähtee uuteen lukuvuoteen innoissaan etukenossa, kuka ahdistuneena takamatkalta?
Kenellä on yhä ylipainoa, kuka alisuorittaa jälleen?
Varo, mitä mittaat, sillä sitä myös saat. Tämä kirottu onnistumisyhteiskunta, tämä perkeleellinen menestysmaailma näkee vain sen, minkä se pystyy vertaamaan ja valitsemaan, punnitsemaan ja pisteyttämään, hinnoittelemaan ja hallitsemaan.
Yhteen lukuun päädymme kuitenkin yhdenvertaisesti. Viime vuonna se oli 58 267. Sen verran meitä kuoli, kolmanneksi eniten sitten sotavuosien.
Kirjoittaja on neljännen polven helsinkiläinen, rovasti, kirjoittaja ja maalle muuttanut elämäntarkkailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Joitakin meistä elämä lyö kahdella kämmenellä – vanhuudella ja sukupuolella
PuheenvuorotTuomitsemisesta selvinneet sateenkaari-ihmiset ovat puhutelleet Hilkka Olkinuoraa tuoreessa tv-sarjassa.
