Kolumni: Netflix-uskonnollisuus on rukoilemista tavan vuoksi, ei sen voimaan uskoen
Sellainen kristillisyys, missä perinne on tärkeämpää kuin ajassa elävä sisältö, on mukautumista maailman menoon, josta Roomalaiskirjeessä varoitetaan, kirjoittaa Ella Luoma.
Luin lehdestä, kuinka peruskoulun kaikille yhteistä kristillistä ruokarukousta oli perusteltu sillä, että se on osa koulukulttuuria ja suomalaista kristillistä perinnettä. Uskovaisesta näkökulmasta sellainen on aika onneton perustelu. Rukouksella on valtava, maailmaa muuttava voima. Sellaisen voiman typistäminen palaksi perinnettä, jota tehdään tavan vuoksi ja pakotettuna, tuntuu lähinnä Jumalan pilkalta.
On helppoa elää kristittynä maassa, jossa omalla uskolla on vahva sija. Minun ei ole koskaan tarvinnut pahemmin perustella sitä, miksi olen valinnut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenyyden, miksi kävin rippikoululeirin tai miksi ahtaudun täyteen kirkkosaliin laulamaan Kauneimpia joululauluja ennen aattoa. Näitä pidetään itsestään selvästi osana suomalaisuutta, ja niistä poikkeamisesta tulee arkisessa keskustelussa epäilyttävää ja vierasta.
Kristinuskon kytkeminen osaksi suomalaista identiteettiä on kuitenkin kristinuskon ydinsanoman vastaista. Kaikki maailman kristityt ovat yhtä ylitse maiden rajojen.
Lisäksi uskonnonharjoituksen pelkistyminen perinteiden noudattamiseksi laiskistaa. Uskoon kuuluu myös se, että tulkitsee omia arvojaan uudelleen ja kyseenalaistaa niitä, jotka vallitsevat yhteiskunnassa. Roomalaiskirjeessä kehotetaan olemaan mukautumatta maailman menoon. Kristittyjä kutsutaan muuttumaan, uudistumaan ja arvioimaan, mikä on Jumalan tahto.
Sellainen kristillisyys, missä perinne on tärkeämpää kuin ajassa elävä sisältö, on minusta juuri sitä mukautumista. Se on rukoilemista tavan vuoksi, ei sen voimaan uskoen.
Uskonnonharjoituksen pelkistyminen perinteiden noudattamiseksi laiskistaa.
Jos jokin kuvaa ihmisen sisäsyntyistä haluttomuutta uudistua, se on Netflixin tai vastaavan suoratoistopalvelun selailu. Sitä päättää aloittaa uuden sarjan, mutta selailtuaan vajaan tunnin vaihtoehtoja, ei saa aikaiseksi tarttua mihinkään ja päättää katsoa Frendejä uudelleen sen sadannetta kertaa. Siinä katsoessa voi näpräillä puhelinta, koska sisältöön ei tarvitse keskittyä.
Uskonnon harjoittamiseen liittyy paljon muuttumattomia ja luovuttamattomia rituaaleja, jotka luovat turvaa ja vahvistavat uskoa. Mutta Netflix-uskonnollisuus on haluttomuutta elää kristittynä tässä ajassa, jossa meidän pitäisi olla luomassa parempaa huomista. Sitä on ruokarukous, joka lausutaan siksi että se on osa koulukulttuuria ja koska kaikki muutkin tekevät niin, eikä siksi että sen uskoo mullistavan maailmaa.
Kirjoittaja on populaarikulttuurin ilmiöihin hurahteleva teologi, feministi ja päiväuneksija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Suoratoistopalveluiden jouluelokuvat tapahtuvat aivan omassa todellisuudessaan
PuheenvuorotI Believe in Santa -elokuva käsittelee uskonnollisuutta tavalla, joka aiheuttaa lähinnä hämmennystä ja myötähäpeää, kirjoittaa Ella Luoma.
