Kolumni: Olemme vain järven selällä puhaltavaa tuulta
Tuhansia vuosia rannassa kasvanut suomyrtti antaa elämälle perspektiivin.
Enäjärven mökillä leijuu vastaan pihkainen, yrttinen ja hieman kitkerä tuoksu. Jokunen vuosi sitten vaimoni teki hieman tutkimuksia ja kertoi, että mökin tuoksu on rannalla kasvavan pensaan, suomyrtin (Myrica gale) tuoksu.
En ollut koskaan pysähtynyt miettimään tuoksun alkuperää eikä kukaan muukaan perheessä ollut. Ihminen elää elämäänsä usein silmät ummessa ja omissa ajatuksissaan.
Ai myrkkypensaan, kysyin. Olin aina suhtautunut rantaviivaa peittävään pensaikkoon kauhulla. Mummini mukaan pensaaseen ei saanut missään tapauksessa koskea, koska se aiheutti hirvittäviä ihottumia.
Kun rannan pensaikko sai nimen, se sai myös historian. Kymmeniä miljoonia vuosia sitten Suomi sijaitsi subtrooppisella vyöhykkeellä. Tertiäärikaudella norkkomyrttikasvien heimo kukoisti moninaisena, mutta nykyään noiden kaukaisten aikojen muistona kasvaa enää suomyrtti.
Suomyrtti kantaa mukanaan subtrooppisia ja jääkautisia muistoja, Lauraasian jättiläismantereen riekaleita.
Suomyrtissä elävät kaikki vuodenajat tuhansien vuosien ajalta, kuivuuden jaksot, syksyn rankkasateet, talven pimeys, keväisin tulvivat rannat, kesän paahde, pensaikkoa riepottelevat myrskyt. Siellä ovat myös lapsuuteni kesät.
Suomyrtti kantaa mukanaan subtrooppisia ja jääkautisia muistoja, Lauraasian jättiläismantereen riekaleita. Eikä se muuten ole myrkyllinen paitsi jos myrkyllisyydeksi lasketaan paha krapula: aikoinaan suomyrttiä käytettiin oluen maustamiseen.
10. elokuuta 1969 isoisäni Kauko kasteli kukkia Enäjärven mökillä. Suomyrtti tuoksui, ja sydämessä tuntui äkillistä kipua. Siihen kukkapenkin juurelle isoisä tuupertui eikä enää herännyt. Tämä tapahtui kauniina ja hiljaisena loppukesän päivänä kolme vuotta ennen syntymääni.
Seisoin 55 vuotta myöhemmin mökkirannassa, ja näin muutaman metrin korkuisen trombin, joka pyöri hitaasti pitkin järven selkää. Päivä sattui olemaan juuri 10. elokuuta. Ehkä se oli vain tuulta tai ehkä ei kuitenkaan. Ehkä Kauko tuli tervehtimään lapsenlastaan pyörteen muodossa. Ehkä hän tuli kertomaan, että suomyrtti jatkaa tuoksumistaan, mutta me kaksi olemme vain järven selällä puhaltavaa tuulta.
Kirjoittaja on tuberkuloosiparantolan kupeessa varttunut kirjailija, psykiatri ja diakoni
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Kun aika pyhittyy, jokainen hetki saa merkityksen
PuheenvuorotNykyihminen kelluu ajassa, joka vain tapahtuu. Kirkolla on kuitenkin aarre, josta löytyy ajan syvä merkitys, kirjoittaa Joel Haahtela.
